United States or Brunei ? Vote for the TOP Country of the Week !
Vakuutan, kello ei oo seitsemän. Siis hetkiseks! He soutamista jatkaa, On Ruususaareen melkoisesti matkaa. He saapui saareen. Ah, kuin suloinen Levisi tuoksu, kaikki hurmaten! Millaiset ruusut! Nyt on poimimista! Vaan mik' on kaunein noista tuhansista? Tää tässä. Ei, mut etäämpänä tuo, Se kaunihin on, mennäänpäs sen luo! Niin kului ilta. Verhonsa yö heitti Ja maat ja vedet hämärähän peitti.
Oli ihana kesäkuun aamu, kun tämän äärettömän metsän sakeimmassa paikassa kaksi miestä kohtasi toinen toisensa; kappaleen matkaa kuljettuansa he seisahtuivat kukkulan rinteellä olevalle avonaiselle saarekkeelle. Asettuen kaatuneelle puunrungolle he ryhtyivät tarpeellisiin tavallisen, vaan voimakkaan ateriansa valmistuksiin.
Kohtalo tahtoi kuitenkin että sillä naisellakin oli asiaa kadun toiselle puolelle, ja kun kapteeni oli vähän matkaa kulkenut, sivuutti surupukuinen hänet kadunkulmassa, mennen toiselle kadulle. Kerttu! Kapteenin syöksähti sydän kurkkuun ja hän aikoi huutaa Kertulle, mutta ei toki huutanutkaan, vaan antoi hänen kulkea ohitsensa häntä huomaamatta. Miksi Kertulla oli surupuku?
"Ampuessaan tuon kuolemaa tuottavan laukauksensa, oli yksinäinen pakenija vielä noin englanninpenikulman päässä meistä, mutta niin joutuin hän täytti kiväärinsä uudelleen, että ennenkuin puoli tuota matkaa oli kulunut, oli hän jo valmis lähettämään toisen tervehdyksen vainoojilleen. Sillä taasen hän kääntyi satulassaan, ja yhtä vakavasti kuin ensi kerrallakin, hän tähtäsi ja ampui.
Matkaa Haminasta solaan oli vaan 5 virstaa. Tie kulki pitkin kaitaa maakaistaletta, jonka etelärantaa Suomenlahden aallot huuhtoivat, mutta pohjoispuolella oli sisäjärvi ja aavat hyllyvät nevat. Lewenhaupt viittasi mereen päin, jossa kalereja makasi ankkurissa, ja sanoi: Noissako nyt on väestö sukupuuttoon kuolemaisillaan, kuten eilinen raportti tiesi?
Huomaamattani olimme jo tulleet rantaan. Sotamiehet, joita oli neljä henkeä, nostivat varovasti ruumiinarkun kelkasta. Kukin nosti oman kolkkansa olalleen, ja näin sitä sitten jatkettiin matkaa läpi kaupungin. Minä olin viidentenä saattojoukossa. Ihmiset seisattuivat tuota kummaa katsomaan.
»Kyllä jo pysyvät!» virkahtaa muuan. »Mutta pelkäänpä että siitä tuli pitkä kahvitunti koko sakille. Ei nyt lähde kukaan ruhkalle, jos se vaan lie vähääkään tiukempi. Käydään katsomaan!» Laskumiehet alkavat painautua koskenrantaa kulkevaa polkua alaspäin. Heihin liittyy pitkin matkaa koskimiehiä, jotka tulevat vahtipaikoiltaan sikäli kuin viimeiset tukit ennättävät ohitse. »Missä se oikein on?»
Varovasti hän pitkin matkaa koetti yllyttää Henrikin mieltä yhä enemmän puolueelliseksi. Ja Henrik puolestaan, vaikkei sisällisesti suinkaan ollut vakuutettu asiasta, antautuikin Uunon mielialaan. Se oli niin vapauttava, ja se niin selvästi osoitti hänelle suuntaa, päästi epätietoisuudesta ja ehdotti hänelle uusia tehtäviä.
Hänen kielensä oli mustan liman peitossa, muotonsa kauhean vaalea, ja tuskat, jotka siirtyivät seljästä polviin, sekä pyörrytys ja polttava jano vaivasivat häntä. Pian selvisi, että nuori mies oli pilkkupoltteessa. Kuitenkin täytyi välttämättömästi jatkaa matkaa.
He saivat varman selon hänen lyhyestä olostaan Birdin talossa ja seurasivat sieltä pakolaisen matkaa askel askeleelta. Lokerin vainukoirat olivat hyvänä apuna. Van Tromp sai kohta vihiä orjain ajajain menestyksestä ja mietiskeli itsekseen, mitenkä hän heidän puuhansa saisi paraiten tyhjäksi tehdyksi.