Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 5. lokakuuta 2025
Joku toinen poika oli tehnyt ensiksi julkisen tenän, että hän ei rupea Jumalalle enää niin paljon marjoja panemaan. Eipähän Kallekaan ole eksynyt ja löytää ja saa marjoja, oli poika sanonut. Ja oli luopunut Ullasta ja aikonut mennä Kallen kanssa, vaikka Ulla oli pelotellut, että nekin, jotka Kallen kanssa menevät, eksyvät.
Siinä oli hän marjoja noukkinut ja päättänyt piilottautua ja antanut kaiken talonväen etsiä nuottakodan ympäriltä järvestä. Tässä viimeisessä jyrkässä törmässä hän aina uupui, kun tultiin isän kanssa kalasta. »Polvet vääntyy, polvet vääntyy jaksetaanko, jaksetaanko?» oli isä ähkivinään ja kantoi viimeisen matkan sylissään, joka tuntui sanomattoman suloiselta ruumiissa.
Ei ainoatakaan pilveä ollut hänen taivaallansa; mutta yksi oli tulossa vähäinen pilven hattara, joka pian haihtui. Etkö tarjoakaan marjoja sisarellesi? kysyi äiti, Vera meni paroonittaren luo, niiasi syvään, kenties vähän pilkallisesti, ja virkkoi: Suvaitseeko madame?
Mutta semmoinen kiire hänellä oli viemään marjoja Anna Sohvin haltuun, ettei hän joutunut heihin paljon katsomaankaan. Pikkuisen vaan sivumennen nyykäytti päätään. Woldemarin silmät kiersivät tupaa siksi kuin tarkastavina pysähtyivät kangaspuiden taakse. »Hanna, sielläkö sinä olet?» He olivat kaikki edellisenä päivänä tulleet sinuiksi keskenään.
Miksi ei Kalle ollutkaan eksynyt? Miksikä ei Jumala Kallea rangaissut? Ehkä ei tarvinnutkaan Jumalalle antaa marjoja. Ehkä Kalle oli sittenkin oikeassa. Illan suussa Ulla lähti katsomaan, onko Jumala syönyt marjojaan. Hän hiipi yksinään metsätielle ja kiipesi kiihkoisena kivelle. Ei ollut syöty! Marjat olivat aivan niin kuin oli pantu. Niin kauniita ja niin paljon niitä!
Olemme matkalla Vänninmäkeen, Repolaan, jossa meidän lehmät ovat kesälaitumella. Se on siellä jossain sydänmaan kylässä, jonne on hyvin mäkinen maantie ja suuria soita mäkien välissä. Niiden väet ovat meidän parhaita ystäviä. Ne tuovat meille kirkossa käydessään keltaista paksua piimää ja marjoja ja ohralettuja. Niillä on myös hyvin keltaista paksua voita. Alkumatka on vielä tuttua.
Hän ei voinut pidättäytyä, vaan heittäytyi itkien veljensä kaulaan. Antero souti pienellä keveällä veneellä kirkkaana paisteisena päivänä tyyniä vesiä. Jumalani, kuinka maailma on kaunis! Hän souti ja nautti eikä pitänyt kiirettä. Eihän nyt kuitenkaan kestä kauan, ennenkuin hän on Kontolassa. Hän laski saariin, nousi maihin, söi siellä marjoja.
Sieltä hän käveli pihaan, jossa oli kotona emäntä ja yksi piika. Lapset olivat menneet pellon takaa aholta marjoja katselemaan. Terveisiä kirkosta, sanoi Auvinen leppoisella äänellä ja alkoi heittää takkiansa. Kiitoksia paljon, vastasi emäntä. Aikaisinpa nyt laiva joutuikin. Joutuihan se, kun ei tarvinnut käydä Pitkässälahdessa ja muutenkin on näin tyyni.
Molemmat rouvat tervehtivät toisiansa, sitten alkaa tavallisesti kanssapuheen valmistukset ja hetken vaitiolon jälkeen Elsie kysyy: "Mutta enkö saa Lilyä tavata? Missä hän on?" "Minä pelkään että hän on mennyt kylään. Pienelle pojalle, joka on käynyt meidän asioilla, on sattunut tapaturma hän on pudonnut maahan kirsikkapuusta." "Josta hän varasti marjoja?" "Luultavasti."
Manni ja Junno olivat vain iloisia, he juoksentelivat sinne tänne metsässä. Missä joku punainen marja pilkoitti, siellä he jo mielestänsä löysivät koko marja-aarteen, vaan marjoja ei enää paljon ollutkaan, ne oli jo poimittu, sillä syksy oli joutunut lokakuun keskiväliin.
Päivän Sana
Muut Etsivät