Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 6. heinäkuuta 2025
Minä luulin sinun koskeen juosseen ja ravasin rantoja pitkin, kunnes olin nääntyä. Sitä vaille, etten ruvennut haraamaan, ajattelin: kantänka, ei maks' vaivaa. No, istuhan sitten ja ota ryyppy kylmästä tultua. Tuo lasi, Otto! Ei ole talossa useampia kuin se yksi. Anna sitten kuppi. En minä välitä, sanoi Antero. Annettu, mikä tarjottu, sanoi Jaakko setä.
Kas, kas, sitä koiraa, miten hän hosuu ympärilleen! Nyt on toisen loppu käsissä. Tuhma piru, miksi annoitkaan ottaa itsesi kiinni! Ja kaikki vaiva mokoman tytön takia...» Luulitkos saavas kotkan ilmaiseksi? »... nyt minä tiedän mihin se heittiö tähtää. Nyt on Maks kiinni.» Esirippu laskeutui ja Frits hengitti jälleen.
"Kas niin", sanoi Swart, "nyt se on tehty! Tuossa menee Maks ales vuorta, nyt aikaa luotien valaminen". "Ei, naapuri", sanoi Witt, "minä en kauemmin enää tahdo olla täällä, minä pelkään. Kuules kuinka maa järisee! Katsos, kuinka tarhapöllö letkuttelee siipiään. Kuules, kuinka salamat sähisevät, ja nyt! Nyt on taasen täysi yö! Kuules kuinka kaikki pahat henget nauravat, että oikein jyminä käy!
"Kas vaan sitä koiraa", huudahti Swart, "kuinka hän hosuu ympärilleen käsivarsillaan! Nyt on toisen loppu käsissä! Sinä tuhma piru, kuinka annoitkaan itsesi ottaa kiinni? Ja kaikki tuo vaiva tytön takia. Nyt sanoo hän: "Luulitko saavas kotkan ilmaiseksi? "Nyt minä tiedän, mitä se heittiö tähtää, nyt on Maks kiinni". Esiriippu laskettiin ales ja Frits hengitti jälleen.
"Katsos vaan vanhaa metsänvartiaa", sanoi ukko Witt, "nyt hän panee torven huulilleen, nyt puhaltaa hän, katsos, kuinka kaikki kokoontuvat yhteen ja Mats seisoo siinä kuin härkä. Maltas, nyt ampuu hän koe-laukauksen!" "Eihän hän sentään mahtane olla niin hullu, että ampuu", sanoi Swart, "onhan hänellä paholaisen luodit pyssyssään! Ei voi koskaan tietää, minne semmoiset lentävät". Maks tähtäsi.
Niin, naapuri, kyllä täytyy tunnustaa, että he osaavat käyttää suutaan ja laulaa niin että kuuluu!» »Katsos vanhaa metsänvartijaa!» sanoi Witt, »nyt panee hän torven huulilleen, nyt puhaltaa hän, katsos, kuinka kaikki kerääntyvät koolle ja Maks seisoo tuossa kuin härkä. Maltas, nyt ampuu hän koelaukauksen!»
Vihamiestä ma kaipaan, en ystävää. Pois veritahrat sormistani! Ma avutonta miestä löin. Mun kurjan veljein ovilaudat ma pilkallani sinetöin. Löin häntä, joka meitä itki ja itki omaa itseään. Nyt säikähtyneet lapsensilmät ma edessäni aina nään. En halua velkaa sulta mun niskani painajaks. Sua halveksin liioin. Ja maksan, tuo maksoipa mitä maks. Ma vaikka jalkani sahaan. Sen lihana torilla myön.
»Kas niin», sanoi Swart, »nyt se on tehty: Tuolla menee Maks vuoreen paholaisen kanssa; nyt alkaa luotien valaminen.» »Ei, naapuri», sanoi Witt, »minä en enää kauempaa tahdo olla täällä, minä pelkään. Kuules, kuinka maa järisee! Katsos, kuinka tarhapöllö räpistelee siipiään! Kuule, kuinka salamat sähisevät, ja nyt! Nyt on taasen pimeä yö! Kuuletko, kuinka kaikki hornanhenget nauravat ja kirkuvat!
»Eihän hän vaan mahtane olla niin hullu, että ampuu», sanoi Swart, »hänellähän on paholaisen luodit pyssyssään. Ei voi koskaan tietää, minne semmoiset lentävät.» Maks tähtäsi. Koko katsomossa vallitsi niin täydellinen hiljaisuus, että olisi saattanut kuulla rotan juoksevan yli permannon. Silloin Swart huusi ylhäältä parvelta: »Hän ampuu! Hän ampuu!
Päivän Sana
Muut Etsivät