Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 22. marraskuuta 2025
"Kuinka te sanoitte, korkeasti oppinut maisteri?" kysyi yksi. "Etkös sä kuullut?" selitti Paavo. "Niinhän mestari sanoi, että siat ulvoo." "Vai niin?" sanoi Maijastiina. "Mutta oppikos mestari Turun akatemiassa sian villoista silkkiä kehräämään?" Yleinen nauru palkitsi tämän verrattoman sukkeluuden. Mutta hiljaisena istui Piispan Ellu nurkassaan, niinkuin ei pilkat olisi häntä tähtäilleetkään.
Maisteri, vanhan pastorin apulainen, sanoi nauraen: Johannes saarnaa juhannuspäivänä; mutta minä pahoin pelkään jonkun salaisuuden piilevän siinä. Mikä salaisuus se olisi? Niin, kun hän eilen tuli, sanoi hän tahtovansa käydä kirkkoa katsomassa, pyysi saada juhannuspäivän yli asua Harmaalassa. Täällä hänellä olisi rauhallisempi ... ja Jumala tiesi, mitä hän jutteli. Mutta nyt olen minä paha.
Petrea, jolta ei kukaan kysynyt: «serkku, pidätkö lintupaistista», ja joka tahtoi houkutella kandidaatin huomiota puoleensa välittämättä hänen hajamielisyydestänsä, kysyi uudestaan: «luuletteko maisteri ihmisten ennen vedenpaisumusta olleen paljoa pahempia kuin nykyisten?» «Oh, paljon, paljon parempia!» vastasi kandidaatti. «Louise serkku, pidättekö jänispaistista?» kysyi tilanomistaja.
Maisteri, juhlatilasta ja viinin-mehusta innostuneena, lausui morsius-parin kunniaksi seuraavan tilapäisen runon: Lasit täyttäkäämme täyteen; Hei! nyt maljan pohjaan juon! Vaahto kattoon asti nouskoon! Pari teille maljan juon! Kilistelkäät lasianne! Tässä joukoss' ilolla Ehkä vielä viettää saamme Kultahäitä riemulla!
Näissä mietteissä ollessaan oli maisteri jo ehtinyt päästä Erottajatorille, ja punainen lyhty tupakkapuodin oven päältä Mikonkadun kulmasta oli alkanut tuikkia. Ei hän sitä oikeastaan katsonut, mutta siinä se vain seisoi ja näkyi hänen silmiinsä, niinkuin esineet välistä väkisinkin näkyvät, vaikkei niihin juuri huomiotaankaan kiinnitä.
Maisteri antoi toverinsa mennä ja oli vihainen. Muuten ei tämä ollut ensi kerta. Hyvin usein tapahtui, että hän tällä tapaa suuttui entiseen koulukumppaniinsa. Joka kerta käveli hän sen jälkeen aina pitkän aikaa lattialla, ennenkuin lauhtui. Tavallista kiivaammin käveli hän nyt. Mutta minä näytän! sanoi hän yht'äkkiä päättäväisesti, minät näytän, että herkeän polttamasta ennen kuin hän itse.
"Sepä on!" tuumiskeli mummo. Maisterikin tuli teetä juomaan. "Saan toivottaa onnea uuteen virkaan!" sanoi mummo." "Paljon kiitoksia onnentoivotuksista! Jumala teillekin onnea uudessa talossanne asumiseen siunatkoon. Olipa se oiva asia, kun tekin vanhoiksi päiviksenne saitte oman kodin", sanoi maisteri. "Niin kodin! Kyllä se hyvä asia onkin, että ihmisellä on omantakeinen nurkka.
Olemmehan me ystävät, Elina: ELINA: Maisteri Olavi on aina ollut hyvä minulle. OLAVI: Sinä voit sanoa vain: Olavi. Maisteri voin minä olla muille, sinulle olen minä ... mitä olen minä sinulle, Elina? ELINA: Minä en tiedä. OLAVI: Ja sinä olet niin yksin? Mutta onhan isäsi täällä, ja Rankonen on täällä... OLAVI: Niin, eikö totta, Elina: hän rakastaa sinua.
Niin tapasi hän kerran roistot Helsingin rautatie-asemalla. He seisoivat kaikessa rauhassa eräällä läpikulkupaikalla ja katsoivat tarkasti silmiin jokaista ohikulkijaa. Maisteri tunsi heidät heti siitä yksityiskohtaisesta henkilökuvauksesta, jonka Jaana oli esittänyt hänelle.
Se tulikin, mutta hänen lähestyessään Esteri nousi ja sanoi: »Maisteri Holma. Suvaitkaa minun esittää teille ystäväni. Neiti Lehtinen ja maisteri Holma.»
Päivän Sana
Muut Etsivät