Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 5. heinäkuuta 2025
Kun kuka keppiä ojentaa, hännät suorina pakenevat. Ja murinaan se jäi, ei uskaltanut karja kapinaan nousta, ja yhä sai se elämisensä aitain ulkopuolelta etsiä. Eräänä päivänä oli karja loittoutunut tavallista edemmä erämaahan, kun härkä ja kellokas, jotka aina edellä kulkivat, suolta mäelle noustessaan yht'äkkiä kohtasivat aidan.
Hänellä ei, vastoin tavallisuutta, ollut rauhaa; hän ei voinut olla paikallaan kymmentä minuutia. Taivas oli niin sininen, niin selkeä, ei ainoatakaan pilven hattaraa näkynyt, aallot loiskuivat niin viehättävästi; metsä oli äsken lehtiin puhjennut, niin kaunis. Margreta astui polkua pienelle mäelle, josta voi nähdä maantielle. Hän saapuu aivan varmaan tänään!
Muiden onnistui kyllä päästä likimäiselle mäelle, mutta kun seutu oli puuton, niin olivat he alinomaa alttiina sotamiesten tulelle ja nämä ajoivat heitä kiivaasti takaa, vihastuneina toverinsa kuolemasta. Näin ajettiin heidät kaitaiselle meren sivuhaaralle, joka esti heitä enää pakenemasta, ja heidän täytyi antautua, menetettyänsä kahdeksantoista miestä.
Hirmuisella kyydillä he kiisivät rinnettä alas notkoon. Vaan kun tuli sieltä taas noustavaksi ylös mäelle, niin eivätpä hevoset enää jaksaneetkaan samaa kyyttä ylöspäin mennä. Astua siinä täytyi antaa hevosten, vaikka olisi kuinka kiire ollut.
Eivät ne tunteneet minua enkä minä heitä, niin että en paljo välittänytkään mistä oli kysymys, ja oli minulla paitsi sitä muuta miettimistä. Saavuimme tuolle mäelle; ruusupensaita kasvoi siinä ympäriinsä.
Aikansa Ellin edessä hypeltyään heitti tyttö palttoon aidanseipään nenään ja juoksi itse muiden joukkoon. Mutta Elliltä oli ilo mennyt. Hän herkesi viimeiseksi ja käveli ääneti. Oli kuitenkin joukossa tyttö, joka häntä vähitellen läheni, kun alettiin nousta tietä myöten ylös mäelle. Ensin se kulki hiukan edellä ja katsahti silloin tällöin jälkeensä vähäisen, mutta ei mitään virkkanut.
Kaikki poistuivat hiljaan haudalta. Haudankaivaja pani viimeiset turpeet ristin juurelle ja sanoi: "lepää rauhassa" ... ja hänkin poistui. Kirkon kello pomahti... Kaikuna sen ääni kulki kukkulalta kukkulalle, mäeltä mäelle. Sen ääni juurikuin matki haudankaivajan sanoja: "rauhassa", "rauhassa", "lepää rauhassa". Niin, löysikö hän nyt rauhan ?
Linnala oli awarain wiljelysmaiden keskellä olewalle korkeahkolle mäelle rakennettu, jonkatähden talo näkyi ympäristöön kauas, sillä maat oliwat paikkakunnalla melkein yhtä katkeamatonta tasankoa. Kaunis ja wahwa luonnollinen puisto piiritti yhdeltä taholta talon, luultawasti toki sentähden, että puiston osa oli kiwikko ja kannon sekaista maata, jonkatähden se ei sopinut muuksi wiljelysmaaksi.
Kuului ääniä laaksosta, josta hän äsken oli tullut, läheten tietä, jota hän oli noussut, nousten mäelle, laskeutuen hänen puutarhansa muurin sivua toiseen laaksoon, jonka yli yhä vielä häämötti pyhä kaupunki ääniä iloisia, askelia keveitä ja reippaita kuin lasten.
»Tuletko sinä viimeinkin», Pietari sanoi. »Saattamaan häntä hautaan.» »Etkö sinä sitä tiennyt?» »En.» He lähtivät hitaasti kirkkomaalta. Portilla he erosivat. Knut poikkesi tutulle polulle, joka vei kaupungin takaiselle mäelle. Hän tahtoi olla vähän aikaa yksin. Hän ei ollut astunut monta askelta, ennenkuin hän huomasi papinpukuun puetun miehen, joka näytti odottavan jotain. Knut tunsi Ponnin.
Päivän Sana
Muut Etsivät