Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 22. heinäkuuta 2025
Nainen minun edessäni ponnahti ylös ja samalla lysähti maahan hurjasti puristaen kädellä vatsaansa. Muuan mies tarttui minun jalkaani kuolinkamppailussaan. Nyt huomasin, että olimme kolonnan etupäässä. Puolen mailin pituudelta sitä oli kadonnut missä ja miten, sitä en saanut koskaan tietää.
Lapsen-usko oli jo kadonnut häneltä. Hän ei luottanut enää kylliksi itseensä ja siksi oli hän muiden orja. Hän oli jo liiaksi tottunut ihmisiin ja ihmisseuraan. Myöskin oli hän jo liiaksi tottunut viinaan, musiikkiin ja makeisiin. Niillä, paljon enemmän kuin piiskalla ja kaulavitjoilla, oli ihmisheimo hänet orjuuttanut! Hän lysähti murhemielisenä takaisin patsaansa juurelle.
Hullumpi oli, kun petollinen uni tuli hiipien, sillä silloin oli hän heti mennyt mies. Pieni joustava, vilkas ruumis lysähti kokoon, kädet vaipuivat syliin kuin lakastuneet kukat, pää nuokkui ja nyökkyi sinne tänne; vielä hän sentään osasi olla huolettoman näköinen, kun hän havahti torkkumisestaan ja oli olevinaan aivan valveillaan.
»Istukaa tekin kelkkaan», toimitti Iikka toimessaan jo siitä, että oli saanut silatun, välkkyvän kapsäkin. »Istukaa vain! Se on vankka, kyllä se jaksaa», toimittivat heti pojatkin, ja joku vallattomin työnsi miestä niin, että tämä varatonna lysähti istualleen kelkkaan. Silloin ei Iikka joutanut muuta odottamaan, ei päitsiäänkään pojille antamaan, vaan puhalsi innoissaan täyteen juoksuun.
»Myydä Nydiamme ei käy päinsä», Stratonike virkkoi jyrkästi. Nydia lysähti kokoon huokaisten ja tarttui jälleen suojelijansa vaatteisiin. »Mitä tyhmyyksiä!» Klodius virkkoi käskevänä. »Teidän täytyy minua totella. Mitä, mies, mitä, vanha vaimo! Jos minua loukkaatte, niin oma se on häviönne. Eikö Burbo ole minun serkkuni Pansan klientti? Enkö minä ole amfiteatterin ja sen sankarien puhetorvi?
Nydia lysähti kokoon. Ruumis ei enää kestänyt hän meni tainnoksiin. Mutta Sosia ei huomannut mitään, sillä alkoi olla jo pimeää ja hänen ajatuksensa askartelivat hänen omissa asioissaan.
Hän tuijotti forstmestariin hetken aikaa äänettömänä ja sitten sortuneella ja käheällä äänellä ja raskaasti hengittäen jatkoi: »Etten minä kiroaisi kieltänne! Minulla on siihen sama oikeus kuin teilläkin, sillä kiilloitetuissa kengissänne sameat tahrat, joita aina ennen sadattelitte, olivat lapsenne, minun minun huulteni jälkiä.» Forstmestari kuin olisi iskun saanut lysähti istumaan sohvaan.
Elänpä siellä tai kuolen, olen paljon onnellisempi.» Neiti Smarin lysähti istumaan kuin olisi jalat alta lyöty. »Itkekää tekin minun kurjan puolesta», sanoi Esteri heittäytyen neiti Smarinin eteen polvilleen. »Itkekää minun kurjan puolesta, joka en ymmärrä onneani! Voi jos minä jotenkin ymmärtäisin.
Vanha vaimo kulki porstuan läpi perikamariin, astui ikkunan luo ja lysähti hervotonna tuolille. Nuorukainen tuli jälessä aivan lähelle ja jäi hattu kädessä seisomaan. Kului pitkä, äänetön hetki. »Enpä minä luullut tarvitsevani koskaan näitä askeleita ottaa», sanoi vanha vaimo syvään huokaisten ja ikäänkuin kauvas katsellen. Nuorukaisen polvet vavahtivat, hän tunsi niiden aivankuin herpoutuvan.
Hän riensi ovelle päin. Mutta Vitiges tarttui lujasti hänen käsivarteensa. "Sinun täytyy jäädä." Silloin Matasunta lysähti kokoon. Veri syöksyi hänen päähänsä. Hän pyörtyi. Levollisena Vitiges katseli häntä. "Lapsi parka", sanoi hän, "tämän kammion tukahduttava ilma on pannut hänen päänsä sekaisin. Hän ei tiennyt itsekään, mitä houreissaan sanoi.
Päivän Sana
Muut Etsivät