Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 29. lokakuuta 2025
Vinitius kalpeni, sillä hän ymmärsi, että miehet aikoivat erottaa hänet Lygiasta ja ettei hän enää koskaan saa häntä nähdä, jos hän nyt hänet kadottaa. Hän ymmärsi, että heidän välillään oli tapahtunut tärkeitä asioita, jotka vaativat aivan uusien keinojen keksimistä, jos hän mieli saada tytön omakseen. Mutta uusien keinojen keksimiseen ei nyt ollut aikaa.
Ensi hetkenä teki Vinitiuksen mieli heitättää hänet ulos ovesta, mutta samassa hänen mieleensä juolahti, että kreikkalainen ehkä tietää kertoa jotakin Lygiasta, ja hänen uteliaisuutensa pääsi voitolle. "Vai sinäkö siinä?" sanoi hän. "Mitä sinulle nyt kuuluu?" "Ei mitään hyvää, oi Jupiterin poika," vastasi Chilon.
He luopuivat Lygiasta sentähden että hän oli panttivanki, jonka keisari vaati takaisin luonnollisesti heidän täytyi silloin luopua hänen seurueestaankin, joka hänen mukanaan joutui Caesarin holhouksen alaiseksi. Sitten hän kuiskasi Pomponialle, että hän liittäisi tytön seurueeseen niin monta orjaa kuin hän vain hyväksi näkisi, sillä ei centurio saattanut panna sitä vastaan.
Sinulla on vain yksi keino: rukoile Vinitiusta, että hän saattaa sinut takaisin Pomponian luo." Mutta Lygia heittäytyi polvilleen ja kääntyi nyt rukouksessa erään toisen puoleen. Hetkisen perästä Ursuskin oli polvillaan, ja molemmat rupesivat rukoilemaan Caesarin palatsissa, aamuruskon hohteessa. Acte, joka ensi kerran oli näkemässä tällaista rukousta, ei saattanut riistää silmiään Lygiasta.
Täällä en kerro mitään. Tule mukaani, niin ilmoitan sinulle kantotuolissa arveluni." Hän laski kätensä nuoren soturin olkapäälle ja vei hänet kiireen kautta pois palatsista. Se hänen päätarkoituksensa näkyi olevankin, sillä uutisia Lygiasta ei hän tietänyt.
Lapsi makasi pää halki, kuumehoureissa, ja äiti vartioi sitä epätoivoissaan. Hänen sydämessään vallitsi kauhu, sillä hän pelkäsi, että hänen lastaan ehkä vaani vielä hirveämpi kuolema, jos hän sen saisikin pelastetuksi taudista. Hän oli niin kokonaan oman tuskansa vallassa, ettei hän tahtonut kuulla puhuttavankaan Lygiasta ja Vinitiuksesta. Petronius osasi kuitenkin pelästyttää hänet.
Kultatukkainen Eunike, joka kantoi hänelle kukkia ja peitti hänen jalkansa kallisarvoisilla kankailla, oli hänen rinnallaan kuin kyprolainen jumalatar. Turhaan koetti estetikko Petronius löytää Lygiasta entistä hurmaavaisuutta.
Vihdoin hänelle selveni, että se eikä mikään muu eroittaa hänet Lygiasta, ja sitä ajatellessa tunsi hän vihaavansa sitä koko sielustaan.
Hän on vielä lapsi, oi herra! Mutta Kristus on väkevämpi kuin Caesar. Minä tiedän, että Hän on väkevämpi!... Pidäthän sinäkin Lygiasta. Siunasithan sinä meidät! Hän on vielä viaton lapsi!..." Vinitius kumartui taasen maahan, nojasi päänsä Pietarin polvia vasten ja toisti toistamistaan: "Sinä tunsit Kristuksen, herra! Sinä tunsit hänet, sinua Hän kuulee! Asetu Lygian puolelle!"
"Siihen on omat syynsä," vastasi Vinitius. "Vakuutan sinulle en kautta Bakkuksen kiharoiden, vaan kautta isäni varjon etten vielä milloinkaan ole tuntenut esimakuakaan sellaisesta onnesta, jommoisessa nykyään elän. Mutta minun kaipaukseni on sanomaton, ja kummastuksekseni olen huomannut, että kun vain olen erossa Lygiasta, niin luulen jonkun vaaran uhkaavan häntä.
Päivän Sana
Muut Etsivät