United States or Guinea-Bissau ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ja sen jälkeen kuin hän joulun edellä oli käynyt Elsan luona, oli se hänelle tullut yhä selvemmäksi: hänen täytyi päästä oppimaan ja kehittymään. Sillä sitä hän ei voinut kotona, vaikka hän kuinkakin koettaisi. Taloudelliset toimet ottivat täällä melkein kaiken hänen aikansa. Ja hänellä olisi kuitenkin ollut niin äärettömän paljo luettavaa ja tutkittavaa ja opittavaa.
Kun he lähtivät yhteisille kävelyretkilleen, oli aina toisella tai toisella jotain luettavaa muassaan. He lukivat kappaleen ja unohtuivat sitte pitkiin puheluihin. Toiste he istuivat isot ajat äänettöminä, ajatuksiinsa painuneina kuunnellen suuren luonnon säveleitä tai elämän hiljaista haastelua sydämen salatuissa kammioissa.
Nyt kirjoitti hän ihan täysin luettavaa, vaikkakin hieman omituista käsialaa, ja oli tämän lisäksi hyvin huvitettu pistelemään ajatuksiaan paperille. Mitä rakastava äiti voipikaan, kun on kysymys hänen lapsestaan, ajatteli Rautio, ja syvän kiitollisuuden tunne täytti tänä hetkenä hänen sydämensä, karkoittaen pakosalle kaikki levottomat ja tyytymättömät ajatukset.
"Tietysti ei", vastasi hänen poikansa ilkkuvalla naurulla; "semmoisen täytyy tehdä työtä ja tehdä itsensä hyödylliseksi mikä herrasmies hän on?" "Charles!" huudahti vanha rouva, punastuen suuttumuksesta. "Hoh!" huusi Danville, kääntyen selin häneen; "nyt on jo tarpeeksi kemiaa. Lomaque! te olette nyt ruvenneet lukemaan uutisia, koettakaa voitteko löytää jotakin hauskaa luettavaa.
Frédérique tunsi itsensä niin onnelliseksi, niin itsekkäästi onnelliseksi, ett'ei hän edes huomannutkaan läsnäolijain kasvoissa luettavaa syvää surua eikä usvaisen ja pimeän ulkoilman kosteutta akkunanruuduilla tällaisena kolkkona marraskuun päivänä, jolloin koleat, kosteat usvat liitävät matalalla kolkon taivaan alla.
Kyllä minä osaan kirjoitusta lukea, virkkoi äitini, vaikk'et ole nähnyt minun koskaan sitä tekevän, siitä syystä kun ei minulla ole ollut mitään kirjoitusta luettavaa. Olenhan minä aikoinani ollut ison talon tytär ja silloinhan minua muka kirjoittamaankin opetettiin.
Ja hän luki niin mielellään tätä kasvojen kirjaa! ja siinä olikin sangen paljon luettavaa! Miten kirkas maailma veitikkamaisuutta ja oikkuja, kun se nauroi! miten pohjaton meri syvämietteisyyttä ja alakuloisuutta, kun se oli totinen! Ja nyt oli se useimmiten totinen, kreivin puhellessa pitkistä ja laajoista matkoistaan.
Mitä sinä sitten tahdot, sano? MAIJU. En mitään. Voi kuinka on vaikeata PASTORI. On vaikeata. Mikä on vaikeata? MAIJU. En tiedä itsekään. En voi sanoa. Voi, rakas pappa ! PASTORI. Ei tämä ei käy laatuun. Tässä täytyy ajoissa pitää jotain neuvoa. MAIJU. Pappa menisi vaan kirjoittamaan omaan kammariinsa Hyvä pappa menee nyt. Kello on jo niin paljon. PASTORI. Eikö sinulla ole mitään luettavaa?
Sillä herrasmiehen asia ei ole kirjoittaa luettavaa käsialaa. Eikä hänen nimikirjoitustansa muualla tarvittu kuin ennen vanhaan pankeissa, ja siellä se kyllä tunnettiin. Mikä oli hänen toimensa? Ei mikään, sillä hän oli herrasmies. Ja kuitenkin hän meni eteenpäin maailmassa.
Sille sanoi isäni eräänä iltana: »kun opetat, Junnu, tuon meidän pojan kirjoittamaan, niin minä maksan sinulle puolen riksiä». Junnu ihastui heti niin isosta tarjoituksesta ja kysyi innokkaasti: »annatteko todella?» Isäni vastasi: »heti kun poika kirjoittaa luettavaa kirjoitusta, saat sen, jonka olen luvannut». Hei kuinka ne keskustelut miellyttivät minua: »nythän saan opetella kirjoittamaan, niin kuin toisetkin pojat, ja kukatiesi saan minäkin vielä ansaita puolen riksiä kirjoituksellani!» Se yö ei tahtonut loppua milloinkaan, niin pitkä oli se mielestäni, sillä aamullahan jo sai koettaa.