Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 9. heinäkuuta 2025
"Niin! jospa se vaan olisikin itseni vuoksi!" "No, kenenkä vuoksi?" Villon käänsi hänelle selkänsä ja meni kuninkaan luo. Onnettomuudeksi Ludovik XI ei näyttänyt tänä aamuna olevan naurutuulella. "Tule esiin, lipilaari!" hän ärjäsi huomatessaan runoilijan. "Se on juuri kaunis juttu, jonka minulle koetit uskotella!
Sitten ylpeällä muodolla, pilkallinen hymy huulilla: "Minä kiitän niitä, jotka minun puoltani pitävät, ja suostun puolestani heidän esitykseensä. Olisipa tosiaan ylön hauskaa vähäisen jutella, vaikka vaan kaukaakin, välimiehen kautta, Ludovik XI:nnen, tuon kelpo kuninkaan kanssa.
Hänpä meitä nyt voi sopivalla tavalla vaatettaa ja samalla vielä kaupan päälle meille jakaa joitakin tietoja tilasta Burgundin herttuakunnassa, johon huomenna aiomme lähteä." "Herttuakunta Burgund! Oi! herrani, siellä löydätte vähän rahaa, ja vielä vähemmin sotaväkeä. Kaarlo rohkea ei ole Ludovik rauhallinen.
Herttuan täytyi seisahtua vastustamattomassa kulussansa. Hän sivalsi kerran, katkaisi yhdellä iskulla nuo neljä tapparaa, ja alkoi jälleen rientää eteenpäin, kun eräs uusi vastustaja ilmestyi hänen eteensä: Kilian von Diesbach. Tämän miekka iski herttuan kultaiseen kypärään ja lennätti kauas timantti-kruunun. Vasemmalla siivellä, jo ensi kahakassa Ludovik Almerles'in herra oli kaatunut.
Ludovik XI sanoi lakaten äkkiä laverruksistaan, "ai! ai! hänellä siis vielä on sotilaita?" "Niin, sire, mutta ei myöskään mitään muuta. Leirinsä, kanuunansa, kalleutensa, kaikki hän on jättänyt, kaikki menettänyt!" "Selitäppäs! selitäppäs, toverini!"
Turmio, turmio sille, joka joutuu otteluun näiden urosten kanssa." Tämän kertomuksen aikana Ludovik XI oli kiihtymistään kiihtynyt. Hänen kuvatessaan tappelua, olisi luullut, että muiston taikavoima oli hänen siirtänyt keskelle sen tuoksinaa.
Minä halajan pudistaa päältäni tämän vanhan ja velton runoilijan, jona juuri äsken vielä olin, että minusta voisi tulla harras palvelija, kelpo lähettiläs, hyvä Ranskalainen, niinkuin tahdon olla ja vastedes aina olen oleva. Sanokaa minulle nyt kuinka, mitä tietä minun tulee astua taistelukentälle?" "Tätä tietä", Ludovik XI vastasi viitaten akkunaan. "Se käy kuin itsestään", runoilija ilvehti.
Näin puhuessaan runoilija oli muodoltaan ikäänkuin kirkastunut. Ylevä surumielisyys kuvasteli hänen kasvoillansa; hänen suuret, avonaiset silmänsä säihkyivät omituisella valolla. Hänen huulensa, täynnä hellyyttä, näyttivät hymyilevän tuolle salaiselle nä'ylle, jonka hänen sydämmensä oli esiin loihtinut. Ludovik XI mietti hetken.
"Tailleverd!" oli Gringonnaux huudahtanut. "Rosvomme!" kuningas sanoi. "Ei, sire ... François Villon, runoilijanne", tämä vastasi langeten polvillensa. Ja, kun Ludovik XI häntä yhä katseli, eikä näyttänyt tuntevan häntä, hän lisäsi: "Villon ma olen, ja siitä voin kerskailla: Pariisissa synnyin, Pontoise'n likimailla; Vaan jos oisi kaulani paulaa vailla, En tietäisikkään, että..."
"Minä en sentähden huolikkaan teille huomauttaa, että armeliaisuus on kuninkaiden kaunistus, vielä vähemmin, että löytyy kaksi lajia henkilöitä, joihin mestausmiehen ei milloinkaan pitäisi saaman koskea, runoilijat ja kuninkaat." "Minun mielestäni", Ludovik XI keskeytti yhä syömistänsä jatkaen, "sopisi kuitenkin mainita kuninkaat ensiksi." "Olkoon niin!" Villon myönsi.
Päivän Sana
Muut Etsivät