United States or Liberia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hänen oli näet äskettäin täytynyt olla yötä eräässä ravintolassa ja silloin hän oli kuullut kahden orjainajajan keskustelun, heidän sitä huomaamattansa. Nämä orjain ajajat olivat juuri Loker ja Marks, ja Pinehas maaten viereisessä, ainoastaan vaateverhoilla siitä erotetussa huoneessa kuuli selvään koko heidän kiinniotto-suunnitelmansa.
Mutta ole huoletta, kyllä sinua nyt autetaan." Hän sitoi vielä paremmin luodin haavan, joka oli lonkassa, ja nosti sitte Yrjön kanssa haavoitetun vaunuihin. Loker jätettiin ensi kylässä kveekariperheen hoitoon ja siellä tapahtui täydellinen muutos koko hänen olemuksessaan. Vierasvarainen vastaanotto ja ystävällinen kohtelu liikuttivat häntä.
Nyt he suureksi harmikseen huomasivat, että saalis, jonka he jo niin varmaan luulivat saavansa, nyt oli ihan pujahtamaisillaan pois käsistä. "Tämäpä näyttää pahalta", virkkoi eräs joukosta. "Etkö sinä käsitä," vastasi Loker, "että yhtä hyvin kaikki pääsemme ylös, kuin ne karkulaiset ovat päässeet." "Vaan jospa he aikovat pitää puoliansa.
Elisabetia, jolle Bird oli vielä antanut kymmenen dollarin setelin, kohdeltiin hyvin ystävällisesti, ja monta päivää leväten virkistyi hän vähitellen viime ajan tuskasta ja ponnistuksista. Tällä välin olivat Haleyn palkkaamat orjain ajajat Sampson Loker ja Rikard Marks innokkaasti vakoilleet koko seudun, ja viimein oli heidän onnistunut löytääkin Elisabetin jäljet.
"Kuolleena tai elävänä," mutisi hän itsekseen, "ne viisi sataa dollaria pitää meidän kuitenkin saada!" "Herran tähden!" huudahti ylhäällä Elisabet, "Yrjö, oletko haavoitettu?" "Ei hätää, hän ei osunut kohti." Alhaalla seisojat näyttivät neuvottomilta, mitä nyt tehdä. Sampson Loker, rohkein heistä kaikista, ei enää jaksanut kauemmin hillitä mieltänsä.
Kova kuori, joka oli aikaa myöten kasvanut hänen sydämmensä ympärille, suli, uusia ajatuksia ja tunteita heräsi hänessä. Niinpä Sampson Loker ei enää suinkaan ajatellut Yrjön eikä hänen seuralaistensa viemistä takaisin orjuuteen, vaan koetti päin vastoin neuvoillansa auttaa heitä.
"Tiedänpä minä sellaisten mustain miesten välistä tehneen hyvinkin hirmuista tuhoa, enkä minä käsitä, mitä varten minä niin uhkarohkeasti panisin henkeäni alttiiksi." "Vahinko, että ihonne on valkoinen", ivaili Loker. "Minä astun eteen päin, ja ken ei tahdo olla kurjin raukka maan päällä, hän seuraa minua." Silloin juuri ilmestyi ylhäälle vuoren reunalle Yrjö ja kysyi levollisella äänellä.
Juuri oli vierashuoneesen tullut kaksi miestä, jotka olivat yleensä tunnetut taitaviksi ja kokeneiksi orjain ajajiksi: Sampson Loker ja Rikard Marks. Ne olivat juuri sopivat miehet Haleylle. Hän tunsi heidät jo ennestään ja saattoi varmaan luottaa heidän apuunsa. Siispä hän vei heidät syrjään pöydän luo, tilasi punssia ja esitti lasien kilistessä asiansa.
"Kyllä me sinut noudamme sieltä alas!" sanoi Loker hammasta purren ja alkoi lähteä astumaan ylös päin, vaan toinen oikeuden palvelija otti häntä kiinni käsivarresta. "Ei niin kiirettä, herra; ettekö sitte näe, että tuo mies ylhäällä aikoo tehdä uhkauksestaan totta? No, nuori mies," huusi hän sitte ylös Yrjölle, "mitä sellaisesta puheesta?
"Hyvät herrat, keitä te olette ja mitä te tahdotte meiltä?" "Mitäkö me tahdomme!" sanoi Loker naurahtaen. "No, sinua itseäsi, kuten toivomme, ja koko seuruetta, joka on siellä ylhäällä. Etkö sinä muka ole Yrjö, herra Legréen orja Louisianasta?" "Yrjö minä olen, oikein arvattu, ja eräs Herra Legrée sanoi minua ennen orjaksensa. Mutta nyt minä olen vapaa mies ja seison Jumalan vapaalla maalla."