Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 2. heinäkuuta 2025
Hän loikoi ja odotti, kuunteli jokaista ääntä, tulisiko Jakob ehkä. Hänen kasvoissaan oli päättävä ilme, joka ei ennustanut Jakobille helppoa pääsyä hänen suosioonsa. Jakob tapaisi hänet sangen tyynenä ja kylmänä. Alette oli mahtanut nukkua jo hyvän hetken, kun heräsi siihen, että joku aukaisi hiljaa oven.
Ja huomenna tiesi hän rohkenevansa siitä puhua Lönnrotille. Erottuaan Laurista meni Antero vanhaan tupaan hakemaan vuodettaan, mutta huomasi sen jo täytetyksi. Siinä loikoi Otto vaatteet yllä, raskaasti hengittäen.
Hänen elämänsä katkeruutta vielä lisäsi yhä yltyvä ruumiillinen heikkous; päänkivistys vaivasi melkein alituisesti, oli öitä sellaisia, joina hän ei ummistanutkaan silmää, vaan käveli kaiken yötä edes takaisin lattialla, tai loikoi pitkällään pää sohvan reunan nojassa, mitä tuimimpien tuskain vallassa.
Ja vielä joku mies, joka loikoi metsänrannassa pää käsivarren varassa. Tyttö katseli. Mies ei hievahtanut. Tyttö yhä epäröi, astui askeleen, toisen jo takaisin. Astui vihdoin päättävästi maantieltä niitylle ja hävisi puronojanteeseen, joka kulki sillä kohti suoraan rantaan. Jälleennäkemisen ilo kamppaili loukatun ylpeyden ja katkeruuden kanssa nuorukaisen rinnassa.
Ja hänkin saa sen kokea ... he vievät hänet sinne ... ehkä he jo huomenna... Hän oli käynyt kasvoiltaan kalpeaksi, ja lasia ottaessa vapisi käsi tuntuvasti. Kallen lakki loikoi yhä lattialla. Bufettineiti huomasi sen ohikulkiessaan ja nosti pöydälle. Silloin käytti Kalle taas tilaisuutta ja veti hänet Antin editse luokseen.
Valkean ympärillä istui tai loikoi kaksikymmentä hyvästi varustettua venäläisiin sotaviittoihin puettua miestä, jotka olivat ottaneet sekä vaatetavaransa että ruokansakin viholliselta. Vast'ikään he olivat lopettaneet yksinkertaisen ateriansa ja antoivat kutakuinkin hyvällä viinillä täytetyn hopeapikarin sekin sotasaalis kiertää miehestä mieheen.
Hannu Krag loikoi silloin pöydän alla, itsekseen sopottaen ja piirsi kuvia katajanhavuihin, joita oli riputeltu lattialle; vähän väliä päästi hän kovan mölinän, luultavasti muistuttaakseen muita läsnäolostaan.
Sletkin se loikoi loikomistaan nurmella, naurahdellen, mutta tyttö näytti vaan alin-omaa kiertelevän hänen ympärillään. "Katsopas vaan", virkkoi hän viimein, "kaikkia niille päähän pölähtääkin." "Kuinka niin?" kysyi Eulampia. Sletkin kohotti vähän päätänsä. "Kuinkako niin? Mitäs lauluja sinä oikeastaan laulat?"
"Taivas se on sininen, ja lintuiset on pienet: nepä ne oksilla laulelevat". Vienon suruisella ja pelonalaisella lapsen äänellä laulettuina tunkeutuivat nuo sanat jostakin kaukaa Iisakin korviin. Hän loikoi silloin vielä vuoteellansa kaupungin parhaan ravintolan viidennessä numerossa ja aukasi silmänsä.
Kuleksiva muuli, joka oli päässyt vapaaksi kuormituksestaan, oli syönyt kuivat ruohot hänen ympäriltään ja uteliaasti nuuskinut kaatunutta miestä; juoksija koira oli, niinkuin koko hänen sukunsa tapa on, kovasti surkutellut juopunutta miestä, nuoleksinut Sandyn pölyisiä saappaita ja viimein kyyristynyt hänen jaloilleen, missä se vieläkin loikoi, laiskasti räpyttäen silmiään päivänpaisteessa ja irstaalta näyttäen niin että se koiramaisesti mielisteli halventunutta miestä, hänen heikkoa luonnettansa oikein liehitellen ja alamaisesti jätkytellen.
Päivän Sana
Muut Etsivät