United States or Liberia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hän lohdutteli itseänsä sopimattomasta ja liian hätäisestä häitten pitämisestä sillä, että hän kehui onneansa, kun muka oli joutunut yhden aikakauden uljaimpien miesten puolisoksi, miehen, joka urhoudellansa juuri oli päässyt hallitsevaksi ruhtinaaksi.
Hän asetti Susannan taas istumaan, puhutteli ja lohdutteli häntä, kunnes hänessä itsessään alkoi kypsyä viisas vastaus, että näitä kahta lähestyvää eron vuotta meidän nyt oli käytettävä koetusvuosina, ja että meidän sillä ajalla siis ei pitäisi toisillemme kirjoittaa.
»Vieläköhän ne ovat niitä viime öisiä pehkuja?» kysyi Jussi, katsellen pehkuiksi vanuneita olkia. »Niitä kai ne ovat... Tottapa ne eivät ennättäneet muuttaa uusia.» »Kyllä ne eivät ennättäneet, sillä olisivat ne muuten muuttaneet meille puhtaat olet», lohdutteli Vatanen. Niin jatkoivat he vähin erin. Aamusella heräsivät aikaisin, ja nyt alkoi taas aika pitkäksi virua.
Parin päivän takaa hän kirjoitti vaimolleen kirjeen, jossa lohdutteli häntä tähän tapaan: »Rakas Hanna! Ollessani kotona, niin äkkiarvaamattomasta onnettomuudesta ja perheeni kohtalosta oli sydämmeni siksi täysi, etten voinut sinullekaan puhua kuin ainoastaan muutaman sanan. Mutta nyt olen taas täällä isänmaan aarteitten keskellä. Eikä kuulu korviini ruunikon pakahduttajan raa'asti kaikuva ääni.
Hän asetti Susannan takaisin istumaan tuolille, puhutteli ja lohdutteli häntä niinkauan, kunnes hänessä kypsyi se viisas vastaus että meidän piti käyttää näitä kahta erossa-olon vuotta koetusvuosiksi, ja sentähden ei meidän pitäisi sillä aikaa kirjoittaakaan toisillemme.
Washington koetti puhua hänelle lohdutusta ja teki sen niin virkistävällä tavalla, että vaimo avasi sydämmensä hänelle ja kertoi hänelle kaikki ne onnettomuudet, jotka hän oli kärsinyt ja jotka hänen poikansa jo oli kertonut vieraalle kadulla. Washington kuulteli tarkkaan häntä, lohdutteli häntä ja kehoitti häntä pitämään huolta siitä että hänen kallisarvoinen elämänsä säilyisi hänen lapsillensa.
Alussa hän lohdutteli itseään sillä, ettei piiritetyillä ollut minkäänlaista laivastoa eikä heillä siis voinut olla paljon hyötyä yhteydestään meren kanssa. Mutta nyt hän sai ensi kerran tuntea erään vastustajansa kykyä ja rohkeutta, vastustajan, jota hän myöhemmin oppi vielä enemmän pelkäämään. Tämä oli Totila.
»No oli se onni, että se semmoisena meni!» lohdutteli Kanasen emäntä. Sillä lailla jatkui puhelua ja Anna Liisa alkoi jo tyytyä kohtaloonsa. Mutta aamusella, kun he taas menivät kylmään tupaan, tuntui elämä yksinäiseltä ja kolkolta. He odottelivat, että joku poikkeaisi taloon ja toisi tulitikkuja, vaan aivan kuin ihmeeksi ei nyt sattunut ketään kulkemaan ohi.
"Se, se vasta hauska olisi!" huusi Friedrich; "osaan jo vähän ratsastaa, ja, jos minulla vain on oma hevoseni, opin kyllin ratsastamaankin." "Ja minkäpätähden et oppisi?" kysyi Georg. "No, sinä et halua joka päivä auttaa minua ja omin neuvoin en ole suoriutuva luvuissani, joskin ponnistaisin voimien takaa", pahoili poika. "Kuinka saatat uskoa, etten sinua auttaa tahtoisi!" lohdutteli Georg.
Ja kun tämäkään ei millään tavoin viitannut siihen, jäi Liisa itsestään heidän henkisen taikapiirinsä ulkopuolelle. Usein tunsi Johannes tuosta suuria omantunnon vaivoja. Mutta hän lohdutteli itseään sillä, että olisihan aika kertoa tuosta kaikesta rouva Rabhingille, silloin kun heidän suhteensa olisi kehittynyt siihen, että se kävisi välttämättömäksi.