Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 8. heinäkuuta 2025
Jo kaukaa saatoin eroittaa, että se oli suunnattoman suuri valkoinen kuula. Lähelle tultuani koskettelin sitä. Sen pinta oli silkkiäkin hienompi. Kuljin sen ympäri etsien siinä jotakin aukkoa, mutta sitä siinä ei ollut. En päässyt sen päällekään nousemaan, sillä sen pinta oli kovin liukas. Ympärimitaten se saattoi olla lähes viisikymmentä askelta.
Kaikissa tapauksissa oli se uusi todistus, että Lontoo on kauhean liukas ja vaarallinen paikka saksalaisille naisille. Rukoilimme tuon kurjan vaimon kanssa ja pidimme huolta tarpeellisista virvoitusaineista niiksi hetkiksi mitkä hänellä vielä oli elettävänä.
Ja pöyhkeästi yhteen sulloo summat, Maan, meren aarteet, kuun ja auringon, Ja kevään esikot ja kaikki kummat, Mit' ilman alla olemassa on. Mun totta puhuu tunteheni jalo, Siis usko pois, on kaunis ystäväin, Kuin mikään äidin laps, vaikk' ei sen valo Niin kirkas lie kuin taivaan kynttiläin. Muut kehuskelkoot, joill' on liukas kieli; Minä en kiitä, kun en myydä mieli.
Ja menihän se ja hauskaakin oli toisin ajoin, kun sää oli suvinen ja keli liukas.
Siellä oli tuttavia, jotka tarjosivat väkijuomia. Sören joi ja oli vähän humalassa, kun he yhdessä läksivät kotiin. Tie oli liukas. Sören erehtyi etsiessään polkua; jalka luiskahti ja hän syöksyi syvyyteen, työntäen poikaa mennessään. Kun apua vihdoin saapui, saatiin Sören vielä henkiin, mutta pojan pieni ruumis oli murskana isän alla, ja Sören itse jäi raajarikoksi koko elämänsä ajaksi.
Hän on hieman sievä, pikku Pierro, hieman kaunis ja korea, suuret kultavitjat litteällä rinnallansa. Se on erinomaista, voi olla tuollainen lautapeli rinnaksi". "Sinä olet kuitenkin ilkeä, rakas Gabriel", virkkoi joku toisista ystävistänsä. "Per Svaningilla on hänen ansionsa, hänelläkin; tyhmä ei hän ainakaan ole". "Mitä kanssa, liukas kuin kettu; hänellä on kuitenkin paljon kykyä ja..."
DESDEMONA. Taivas tiesi! EMILIA. Käyn hirteen, jos ei joku ilkimys Jokuinen liukas, liehakoiva konna, Siloinen, virkaa mateleva orja Tuon valheen isä lie; käyn siitä hirteen. JAGO. Hyi! Moist' ei ole, se on mahdotonta. DESDEMONA. Jos on, niin anteeks suokoon hälle taivas! EMILIA. Ei, köysi sille! Luut sen syököön horna! Vai huora hän! Ken sitten etsi häntä? Kuin? Missä? Milloin?
"Hänen isänsä on konna, sanon minä", huusi Marit lyöden kätensä pöytään; "minä tunnen hänet. Hän on niin, se voi olla yhdentekevä mitä hän on tehnyt, mutta minä tunnen hänet liian hyvin. Hän näyttää viattomalle, kuin lammas, mutta hänellä on suden sydän, hän on notkea ja nopea katselemaan, muta hän on myöskin liukas kuin ankeriainen.
»Minun pitää saada puhua hänen kanssaan kahden kesken», virkkoi pahantekijä, ja toivottomuus hänen näin puhuessaan näytti sortaneen hänen äänensä. »Sepä tuskin soveltuu meidän virkavelvollisuuteemme, lystikäs puunkiipijäni», epäili Petit-André; »me tiedämme vanhastaan, että sinä olet liukas ankerias.»
Vähä Elina oli nyt kahdenkymmenen vuoden vanha nainen, kaunis katsella kuin ihana suvi aamu. Hänellä oli keltaiset hiukset, kirkkaat valeensiniset silmät ja suu kuin ruusun nuppi. Varreltaan oli hän hoikka ja kaunis. Hän oli iloinen ja liukas kaikissa liikunnoissansa ja myöskin lempiä ja ystävällinen kaikille ihmisille.
Päivän Sana
Muut Etsivät