United States or Singapore ? Vote for the TOP Country of the Week !
No sittenhän, Dunois, meidän täytynee laskea Oriflammemme ilmoille liehumaan ja huutaa Denis Montjoye! »Niin tapahtukoon ja amen, ja olkoon se onnellisella hetkellä sanottu!» lausui sotaisa Dunois, ja henkivartijatkin salissa, joihin sama innostus hillitsemättömästi vaikutti, liikahtivat kukin paikallansa, niin että hiljaista, mutta kuitenkin selvään kuuluvaa aseitten kalsketta syntyi.
Pikkupojat seisoivat suurin, avonaisin silmin. Kun puhe loppui, ojensi rovasti Thurelle kätensä ja puristi sitä ja näytti sanovan, vaikka huulet vain liikahtivat: »Kiitos.» Thure oli vetäytynyt vähän taapäin ja joutunut ruustinnan viereen. Ruustinna pisti kätensä hänen kainaloonsa, ikäänkuin häneltä tukea ja turvaa ja lohdutusta hakien.
Mutta samassa vangit, jotka seisoivat keskustassa, liikahtivat, tunkivat likemmäksi toisiaan ja jättivät keskelle tien, jota myöten astui tirehtööri, asettuen kaikkein etupäähän, keskelle kirkkoa. Jumalanpalvelus alkoi.
Kaikki häijyt olennot siinä liikahtivat, sillä ne eivät valoa sietäneet. Ne koettivat kätkeä itseänsä jos johonkin salaiseen sopukkaan, mutta valoa tunki sinnekin; heidän täytyi paeta yhä lähemmäs ovea. Mutta tuo liikahtaminen, tuo piilopaikkain hakeminen, se se tuotti Kaulio paralle niin sanomattomia tuskia. Ja koko tuon sydämmen taistelun aikana ei hän puhunut mitään.
Ja kun joskus pitkä, pyöreäselkäinen hyökylaine vyöryi esiin ulapalta muistona menneistä myrskyistä ja laiva hiljalleen kallistelihe niin, että laita läheni veden rajaa ja aalloissa oleva kuva läheni kannella olevaa, silloin vilahti noilla ihanilla, vaaleilla kasvoilla hymyily, jossa oli sekä alakuloisuutta että ylpeyttä, ja huulet liikahtivat melkein kuulumattomin sanoin uskoakseen aalloille hänen salaisimmat ajatuksensa.
Rakastaa! kuiskasi Elsa kuulumattomasti, siksi että huulet vähän liikahtivat, kun hän istui työssään työpaikassaan pimeänä joulukuun päivänä ja sai kirjelipun. Se oli Jorilta, sen hän arvasi, hän ei tiennyt päättää sitä mistään, vaan hän oli siitä varma. Hän luki tyynesti päällekirjoituksen, avasi kirjeen ja katsoi aivan kuin olisi lukenut, vaan ei kuitenkaan lukenut.
Jotkut Johannekselle tuntemattomat, taika-uskoiset luonnonvaistot liikahtivat hänessä ja hän kysäisi melkein rajusti Johanneksen ranteesta puristaen: Kuinka? Hän nousi haudastaan? Johannes sai vaivoin hänet tyynnytetyksi. Mutta Carmela oli antanut hänelle ajatuksen. Tästälähtien mietti hän vain keinoa ja tapaa, kuinka hän surmaisi Liisan. Veren ajatus virkisti Johannesta.
Hän odotti, odotti kauan, hengittämättä ja tuskissaan. Ainoastaan nukkuvan lapsen keveä hengitys kuului kuin suloinen kuiskailu hiljaisessa huoneessa. Silloin liikahtivat lapsen huulet, ja Vera sanoi, surren vielä unessaankin: Bijou! Bijou!
Joku tuulen puuska viskasi ikkunaruutuun muutamia sadepisaroita, jotka rapisivat kuin rakeet. Silloin liikahtivat hänen silmänsä aivan kuin kysyen, olivatko ne rakeita. Ja vaikka ne eivät niitä olleetkaan, tunsi hän kasvojensa pinnalla hyvin elävästi, miltä tuntuu, kun rakeet heinäkuulla poskia pieksävät...
Miesten kohotetut kädet vaipuivat alas tämän taikaiskun tavoin satuttavan sanan vaikutuksesta. Mutta nyt olivatkin onnettoman naisen voimat rauenneet. Hän oli vähän aikaa ihan ääneti. Sitten hän vaipui verkalleen alas, mutta hänen huulensa liikahtivat vielä kerran vienosti ja hänen kuultiin sanovan: Voi, voi Inkeriäkin!