United States or Somalia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Yhä kiivaammin peuhasivat elävät; heidän kiihkonsa eneni sen mukaan, kuin vesi hehkuvasta liekistä kuumeni. Liddy pelkäsi jo, että elävät tappelunsa vimmassa putoaisivat pois täydestä kattilasta. Nyt kuuli hän jonkun aukaisevan tuvan ovea ja luullen sitä takaisin tulevaksi kalastajan vaimoksi huudahti hän: "äiti, tulkaa pian tänne! äyriäiset pyrkivät kaikki pois kattilasta."
Pelosta ja uupumuksesta melkein pyörryksiin joutunut vaimo ei näkynyt käsittäneen selvästi lausuttua kehoitusta. "Voi tuota ääntä!" mutisi hän itsekseen. "Olisiko hän vaan hänen palvelijansa?" Mutta Liddy sanoi kiireesti: "kauemmin en tohdi täällä viipyä, mutta toivon kuitenkin pian pääseväni takaisin." Hän juoksi ylös rappusia. "Tuuli ei vielä ole myötäinen," virkkoi Donner.
Hän toi heille ruokaa, mutta myöskin sen ikävän sanoman, että hänen herransa yhä aikaili kabinetissaan, jonkatähden Liddy ei saanut häntä puhutella. Hän pyysi ystävänsä sydän-yön aikana tulemaan linnaan, jossa hän toivoi voivansa antaa heille tarkempia tietoja. Sitten hän juoksi takaisin linnaan.
"Ne ovat merikalojen munia, joita minä sullon pieniin pönttöihin ja lähetän mannermaalle," selitti rouva Donner. "Maistappas vaan!" "Kalanmunia?" kysyi Liddy tuskallisena. "Eiväthän toki muuttune kaloiksi vatsassa, niinkuin sammakoista ja konnista on havaittu?" Tästä hänelle aika tavalla naurettiin, ja viimeinkin hän rohkeni maistaa mätiä. "No, maittaako?" kysyi rouva Donner.
Liddy ei uskaltanut katsoa kysyjään vastatessaan: "minä olen Li Wäber ja kap ja tämän linnan kappalaisen luona." "Sinä änkytät pelosta, poika! puhu vapaasti ja pelkäämättä.
Vähän värähtelevällä äänellä puhutteli hän tyttöä: "lapsi, mitä tässä vielä teet? etkö ole kuullut, että minä olen kerjäläinen, jolta ei enää ole mitään saatavana?" "Juuri sentähden, hyvä herra, olen minä jäänyt tänne," vastasi Liddy. "Minun luullakseni nyt tarvitsette minun apuani enemmän kuin ennen."
Kun huone jäi tyhjäksi, tuli Liddy ulos piilopaikastaan, sammutti melkein loppuun palaneet kynttilät, avasi yhden ikkunan luukut, siirsi sohvan eteen pienen renkun, laskeutui siihen istumaan ja nojasi päänsä sohvaan. Ennen pitkää makasi hän jo makeata unta tässä oudossa asemassa ja hurjimman melun perästä seurasi nyt äänetön hiljaisuus. YHDEKS
Erikäs ei virkkanut tähän sanaakaan. Myöhemmin, yön tultua, sanoi hän käskeväisesti: "kynttilä!" Liddy tutkisteli kynttilävarastoansa, otti muutamia pätkiä, joiden hän arveli riittävän koko yöksi, ja pani yhden niistä sytytettynä kynttiläjalkaan. "Paljon kynttilöitä!" käski herra.
"Mitä varten sinä itkit niin kovin paljon eilen illalla?" kysyi hän tytöltä, vakavasti katsellen tämän yksitotisia kasvoja. Ensin Liddy oli vastahakoinen ilmoittamaan oikeata syytä, mutta ei hän kuitenkaan tahtonut kieltää totuutta.
"Mutta ne makaavat meren syvyydessä, jossa hai-kalat heitä syövät!" jatkoi Liddy. "Maa on Herran joka paikassa," lohdutti vaimo, "ja yhtäpä se meille taitaa olla, josko meren kalat taikka maan matoset syövät mitättömän ruumiimme. Mutta kerran on meri samoin kuin maakin antava takaisin kuolleitansa, silloin kun he kokoontuvat viimeisen päivän tuomiolle."