Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 6. heinäkuuta 2025
Nyt ei muu auttanut, täytyi aukaista ikkunan luukut ensimmältään aivan vähän, että tarpeellinen määrä päivänvaloa pääsi sisään. Vähitellen veti Liddy ne yhä enemmän auki, kunnes erikäs oppi sietämään täydellistä päivän valoa.
Liddy kysyi, minkätähden hän teki niin, vaan ei saanut mitään vastausta. Uteliaisuus ajoi hänet kappalaisen luo ja siellä hän sai tietää, että pensas-aidan ja muurin takana oli se suuri järvi, joka oli vanhan ja uuden puiston rajana, ja että molemmat, sekä pensas-aita että muuri, olivat laitetut, erikkään hartaasta pyynnöstä, estämään vihattua järveä näkymästä.
Hän tahtoi tietää, kenenkä tämä hovi oli, palveliko sen omistaja kuninkaallisessa laivastossa, oliko tässä kunnassa rauhantuomaria ja muita sellaisia asioita. Jota kauemmin Liddy kuunteli tätä jotenkin vieraalta soivaa Englannin-kielistä puhetta, sitä tutummalta se hänestä kuului.
"No?" sanoi rouva Donner, eikö maita? Olen tarjonnut sinulle, mitä minulla parasta on." "Mitä tämä on?" kysyi Liddy ujosti, hypistellen leivän viipaletta.
"Sinun tulee kiittää Jumalaa siitä, että on käynyt näinkin hyvin," vastasi Muthel. "Jos Vilho ei olisi tavannut sinua, niin olisitpa joko hukkunut taikka kuollut nälkään tynnyrissäsi." "Sen kyllä ymmärrän!" lausui Liddy, "enkä tahdokaan nurehtia."
Liddy oli jotenkin hämillänsä, kun hän ensi kerran astui lasten joukkoon, jotka uteliaasti häntä katselivat ja vaivasivat häntä kysymyksillään. Luonnonperäinen arkuus kuitenkin pian haihtui, ja hän kiitti sydämmessään henkensä pelastajaa Vilhoa siitä, että tämä, toimittaessaan häntä kouluun, myöskin samassa oli hankkinut hänelle joukon leikkikumppalia.
Pitäisikö hänen itse soittaman vai hankkiman soittoniekkoja paikalle? Ja mistä ne saataisiin? Epätoivon alaisena katseli hän taulua, joka yhä oli hänen kädessänsä. Kauhistava minuutti kului tällä tavalla. Sitten taulu rajusti nykäistiin hänen käsistään ja lisäksi pantiin sanat: "soitantoa! pian! torvilla ja rummuilla!" Nyt oli Liddy pahemmassa kuin pulassa.
Eräs pieni tyttö oli hänelle erittäinkin ystävällinen. Tämä istui samalla penkillä kuin hän ja koetti sentähden päästä tuttavuuteen uuden naapurinsa kanssa sillä tavalla, että hän tarjosi hänelle puolen aamiais-ruoastaan. "Ota vaan, Liddy kulta!" sanoi pienoinen, kun ei Liddy tahtonut tätä vastaan-ottaa. "Tunnetkos minua?" kysyi Liddy. "Totta kaiketi!" vastasi tyttö.
Liddy ja hänen äitinsä olivat lopettaneet kertomuksen surullisista kohtaloistaan. Sen jälkeen erikäs loi nuhtelevan, milt'ei vihaisen silmäyksen ikään kuin kysyen isäänsä, joka tähän oli ollut äänetön kuuntelija vaan. Tämä lausui nyt lempeällä äänellä: "älä tuomitse minua, Kaarle, ennenkun olet minua kuunnellut.
Näiden sanain totuus saattoi erikkään vaikenemaan, ja Liddy jatkoi rohkeammin: "Eiköhän, hyvä herra, se ollutkaan paras, että vanha herra särki taulun ja ett'ette voi hankkia toista itsellenne? Tästälähin teidän täytyy aina puhua minun kanssani. Onpahan kuitenkin puhe kallis Jumalan lahja, josta ei voi kyllin kiittää.
Päivän Sana
Muut Etsivät