United States or Macao ? Vote for the TOP Country of the Week !
Tuommoista työtä teki hän huoneessansa; siinä hän kasti leipäpalaansa suolaan ja söi, tyydyttääkseen elimiensä waatimuksia; siinä, siinä huoneessa käärei hän itsensä huonoihin waateriepuihin ja heitti itsensä wanhaan sänkyynsä aina silloin kun hänen puutosta kärsiwä ruumiinsa ja wäsynyt henkensä tarwitsiwat lepoa! Semmoinen oli hänen taistelonsa! Wiimein sai hän ensimäisen teoksensa walmiiksi.
Hänellä ei ollut ketään muuta toveria ollut kuin hänen sisarensa, ja kun tytöt muuten, työstä päästyään, puhelevat ilon ikävästä ja rakkauden huolista, niin nämät kumpikin tulivat tavallisesti niin kovin väsyneinä kotiin, että he toivoivat kaikista mieluimmin lepoa ja unta.
Ja kun Katri ihmetellen ja kysyväisenä häneen katsoi, jatkoi hän: "Kun Yrjö tulee, niin jätä minut hänen kanssaan kahdenkesken." "Mutta, Anna, tänään sinun toki tulee suoda itsellesi lepoa, tänään vaan vielä!"
Hän mieli päästä niiden sivu. Hän pääsikin; mutta kun hän oli taaksensa jättänyt enimmät, näki hän vähäiset rattaat edessänsä; niitä veti kaksi yövartiaa. Niillä makasi sinisenä luutnantti Leist. Miten hän oli hukkunut ei tiennyt kukaan. «Turhaan ei hän elävin silmin ollut nähnyt kuolleitten elävän«, sanottiin. Maria. Ei ole lepoa lehossa, Eikä onni oksapuiden Asu mustan varjon alla.
"Enkö minä oikein arwannut, että hän on houriossa?" sanoi mies, "mutta miten toisen käynee?" "Missä minä nyt olen?" kuului samassa heikosti toisesta wuoteesta. "Hänkin toki tointuu", sanoi mies ja käweli wuodetta kohden. "Olkaa waan huoletta, te olette molemmin hywässä suojassa; tarwitsette lepoa, sentähden olkaa murheetoinna!" sanoi hän sitten sairaille ja antoi heidän juoda raitista wettä.
Kapteeninrouva Löfving, joka istuu tuossa, on ollut turvanani ja lohdutuksenani tämän vanhan sotamiehen ohessa. Sallikaa heidän lähteä minun kanssani täältä. He kaipaavat lepoa. Vähän ajan päästä Maria jo istui Leenan ja Attilan kanssa suurissa vaunuissa, joita parooni Buddenbrockin tuliset hevoset kuljettivat. Seuraavana päivänä saisi Iivanakin lähteä, ja kaksi kasakkaa jätettiin hänen avukseen.
Ja lähtiessään hän sanoi Iisakille tarvitsevansa yksinäisyyttä ja lepoa Jumalansa kanssa keskustellakseen. Jumala veti häntä sormesta, kolkutti sydämeen. Ja niin hän lähti. Päivät kuluivat.
Myöskin sotamiehiin näytti päällikön synkkyys tarttuneen, sillä äänettöminä, sanaa vaihtamatta marssivat he eteenpäin. Vihdoin ehdittiin siihen kylään, jossa oli päätetty levää yötä. Useimmat väsyneistä sotilaista etsivät lepoa, mutta niin ei tehnyt heidän everstinsä.
Hän eli ainoastaan nykyisessä hetkessä, ajatteli ainoastaan Elleniä, lähintä tulevaisuutta ja että he pian yhdistettäisiin ja hänen rauhaton silmänsä etsi ja löysi lepoa siinä, missä se oli etsittävä ja löydettävä. Oli jo hyvin myöhäistä kun Ellen katkaisi heidän keskustelunsa: Nyt täytyy meidän mennä levolle, Henrik! Täytyykö meidän nyt erota? kysyi Henrik alakuloisena.
Tohtorin lähdettyä, oli Robertkin, huolimatta tämän harvapuheisuudesta, saanut vahviketta siihen, mitä jo kauvan oli aavistanut, nimittäin, että hänen sairautensa oli hyvin vaarallista laatua ja että, ellei hän ajoissa hoitaisi itseään huolellisesti ja etupäässä soisi itselleen täydellistä lepoa, tulisi hänen kohtalokseen epäilemättä joko, parhaassa tapauksessa, äkillinen kuolema, taikka myöskin pahimmassa, niin hyvin sielun kuin ruumiinkin voimien vitkallinen riutuminen ja sammuminen.