United States or Bahamas ? Vote for the TOP Country of the Week !
Oli taasen syksy, tuo kauhea syksy, jota Liisa aivan pelkäsi, sillä Lehtolan kylään toi se mukanaan pohjattomat, velluvat tiet ja sankan sumun, joka läpinäkymättömänä muurina sulki näköalan ja pilasi hengitettävän ilman.
"Olisipas vaan tehnyt sillä tavoin!" sanoi Loviisa kärtyisästi. Lehtolan emäntä hymyili ja sanoi: "mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää!" Henkivakuutuksesta ei sillä kerralla siinä talossa sen enempää puhuttu. Ja kun kahvit oli juotu, läksivät vieraat jatkamaan matkaansa. "Onnea vaan matkalle!" huusi Lehtolan emäntä heille, kun kärrit pyörivät pois pihasta.
Ja nyt on hän vaikeassa taloudellisessa asemassa. Antti jätti jälkeensä paljo velkoja". "Kyllähän sinun on nyt hyvä hulluuttani moittia," sanoi Loviisa, "mutta en minä uskonut meidän taloudellista tilaamme niin huonoksi, kun aina Antin aikana elettiin niin pulskasti." "Niin, vaikka sanonkin sen nyt jälkeenpäin, niin sanon sen kuitenkin," keskeytti Lehtolan emäntä. "Te elitte aivan liian pulskasti!
Nyt oli Liisa ollut jo neljättä kuukautta naimisissa, emäntänä eräässä vanhassa hökkelissä Lehtolan kylässä, jonne tohtori oli asettunut asumaan. Liisa ei ollut tosin tottunut loistavaan eikä lellittelevään elämään, vaan päin vastoin mitä suurimpaan yksinkertaisuuteen, mutta hänen uusi kotinsa oli kurjempi kuin hän koskaan oli voinut aavistaa.
Ja kun siinä oli ensin puhuttu jokapäiväisistä asioista, tuli sitte henkivakuutuskin puheeksi. Rumpuniemen emännän nato, Lehtolan emäntä, joka myös sattui silloin olemaan kälynsä luona käymässä, rupesi heti tulijoille moittimaan kälyään henkivakuutuksen vastustamisesta. "Tässä juuri puhuimme," sanoi hän, "miten suuri siunaus jälkeenjääneille on henkivakuutuksesta.
"No miksikä en", sanoi Lehtolan emäntä harmittavan iloisesti, "ei minulla ole mitään kaduttamaa. Kerron siis koko tapauksen. "Me olimme kerran miesvainajani kanssa täällä Rumpuniemellä kyläilemässä, kun tänne tuli eräs henkivakuutus-yhtiön asiamies. Hän selitti meille kaikille henkivakuutuksen hyödyn ja tarpeellisuuden.
Parin viikon kuluttua kuoleman jälkeen nosti Risto henkivakuutus-yhtiö Suomen asiamiehen luona 3,000 markkaa, Loviisa-vainajan henkivakuutus-summan. Samalla tiellä ja samoilla rahoilla osti hän Loviisa-vainajan kolmelle lapselle myötäjäis-vakuutuksen. Palattuaan kotiinsa kertoi hän Lehtolan emännälle, joka juuri oli sinne saapunut, mitä hän oli rahoilla tehnyt.
Kylläpä olisi luullut hänen käsittävän henkivakuutuksen tarpeellisuuden," sanoi Risto. "Jo se toki käsitti," sanoi Lehtolan emäntä, "ja olisi tahtonut ottaa henkivakuutuksen sekä itselleen että kälylleni, mutta Loviisa oli niin tiukasti vastaan, ettei siinä mikään auttanut. Hänen mielestään olivat tällaiset tuumat vaan ibmiskeksintöjä, joita ei Jumala sallisi.
Hän näki metsästä laskeuvan maantielle tuon saman syrjätien, jonka päässä hän oli kohdannut vanhan talonpojan. Kaukana näkyi kirkko kunnallaan. Seutu muuttui yhä avonaisemmaksi ja pian levittäysi heidän eteensä Lehtolan kylän alavat pellot. Liisa tunsi äkkiä tukehuttavaa kuristusta kurkussaan heidän kääntyessään tohtorilaan vievälle tielle.
"Ei olisi 5,000 riittänyt minun asioissani mihinkään", sanoi Loviisa. "Kiinnitykset ovat tässä kolminkerroin niin suuret." "Jopa toki," sanoi Lehtolan emäntä, "niillä 5,000:lla olisit nyt voinut maksaa sen 4,000 markan kiinnityksen, joka nyt on uloshaettavana ja johon et koskaan saa rahoja. Olishan sekin ollut hyvä minun mielestäni!"