Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 4. heinäkuuta 2025
KUUMAT keskikesän päivät olivat alkaneet. Lauttojen tulo Lapista päin oli vähentynyt niin, että vain silloin tällöin joku saapui Nuottaniemen rantaan. Ja sekin laskettiin melkein heti kosken alle, eikä niitä enää ollut ainoatakaan odottamassa vuoroaan. Joen ja kosken vesi oli laskenut kesäkuivalle, ja reitti oli käynyt niin kapeaksi, että lautat mennessään hipaisivat kalliota.
Mutta taitavana perämiehenä Iisakki ymmärsi, ettei tarvinnutkaan enempää kuin jonkun sekunnin viivytys soutukäskyn antamisessa ... silloin oli varmaa, ettei lautta ehtisi ohi Varsakallion. Hän ei ollut koskaan ilmaissut epäluulojaan, mutta siitä asti hän ei enää käynyt Paloniemessä, vaikka Heikki puolestaan lauttojen laskun aikana oleskeli Nuottaniemessä viikonkin päivät yhtä mittaa.
Mutta kummasti kävi: oma poikakin joutui Varsankalliolle, ja itse koskeen hukkui... Siinä eivät auttaneet Kero-Pietin rukoukset! Niin arveltiin kylällä. Ja monenlaiset huhut sekaantuivat toisiinsa. Anttia suosi Iisakkikin, kaikesta se näkyi. Nuottaniemessä oli Antti koko lauttojen laskuajan viipynyt ja sitten jäänyt kesämieheksi. Jopa ymmärrettiin, miksi Hanna oli itsensä hengenvaaraan pannut.
Hanna hääräsi siellä miesten joukossa, lauttojen selkäpuolella, ja miehet näyttivät olevan kovassa touhussa. Kero-Pieti ja Iisakki menivät tukkilauttoja pitkin paikalle. Nyt he saivat kuulla, mitä Hanna oli toimittanut. Kaksi pohjaa siroja tukkeja piti koota lujiksi lautoiksi ja sitten laskea Varsankallioon.
Jo saavat nuoremmat miehet minun puolestani laskea lautat..." "Tottahan sentään jonkun lautan laskette", toivoivat lauttamiehet. "No niin olen ajatellut, että minulta se jo jää", vastasi Iisakki. Paloniemen Heikki ja Juhani olivat sillä aikaa menneet niiden lauttojen päälle, joita jo oli koskea varten varattu.
Mutta nöyrästi tottelivat raskaat, kankeakylkiset tukkilautat pitkien airojen komentoa, ja niin ne rantavesiä pitkin hiljakseen lipuivat Nuottaniemen lauttapaikkaa kohden. Hanna tunsi pitkän matkan päähän, ettei Antinlaista miestä ollut näiden lauttojen päällä. Hänen kauniissa silmissään vilahti katkera pettymys, ja kuin vihassa hän pyyhkäisi vaalean kiharan huivinsa alle.
Minun on nyt hauska olla. Isäsi sanoi..." "Isä! Onko isä mitään sanonut?" kysyi Hanna vilkastuen ja tarttui Antin kovaan känsäiseen käteen. "On", vastasi Antti, ja hänen silmissään oli kujeellinen välke. "Tänä aamuna hän sanoi: 'Olen tässä ajatellut, että jäisit meille kesäksi... Heinäaikakin lähestyy, eikä tässä ole täyttä miestä niitylle... ja pianhan lauttojen laskukin loppuu'..."
Pari viikkoa hän makaili kotonaan synkkänä ja vähäpuheisena. Mutta sittenkun voimia karttui, souti hän Nuottaniemeen, jossa lauttojen lasku oli parhaillaan. Hän istui törmällä, katsellen alas suvantoon. Koskenalustan veljekset puuhasivat siellä, vuoroin perämiehinä koskelle lähtien.
Ehkä rakasti nyt enemmän kuin koskaan ennen. Ja Iisakki itse mieltyi Anttiin yhä lujemmin. Lauttojen lasku alkoi käydä niinkuin ennenkin. Aukusti oli kyllä yhtä taitava perämies, kuin Anttikin, mutta hänessä ei ollut Antin ryhtiä eikä päättäväisyyttä. Sattui joskus, että Aukustin laskiessa Puurnunleuka hipaisi lautan nurkkaa ja vaahto kasteli miehet. Yötä päivää laskettiin lauttoja.
Antti ei ollutkaan ehtinyt ensimmäisten lauttojen mukaan! Kun lautat saapuivat likemmäksi, syntyi jätkälaumassa liikettä, ja huutoja alkoi kuulua. "Laskekaa maihin sinne ylemmäksi, siellä on virrattomampaa", huusi Iisakki, ja hänen käskyään toteltiin heti.
Päivän Sana
Muut Etsivät