Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 21. heinäkuuta 2025
Hiljaisena ja ujona oleskeli hän syrjäpuolissa, mutta sieltä hän loisti kuitenkin niinkuin purppurareunainen pilwen hattara kesäauringon noustessa tai laskiessa.
Luonnollisesti he silloin tavallisesti menevät hetkiseksi moskeaan, mutta muuten on päivä muiden kaltainen. Tämä oli kuitenkin nyt päivillä vähän hiljaisempi siitä syystä, että, kuten mainittu, paasto oli alkanut edellisenä iltana auringon laskiessa ja että he koko paaston aikana eivät saa syödä, ei juoda eikä poltella auringon ylhäällä ollessa.
Sua muistan, koska korvet Vaipan valkeaisen saavat Talven tuiman joutuessa; Muistan tähtein tuikkiessa, Revontulten tuprutessa Kuin jos taivas ois tulessa. Milloin muistelet minua, milloin? Sua muistan ajoin kaikin, Päivän puoleen pyrkiessä, Sekä maillen laskiessa; Muistan hengiteltyäni, Muistan täällä, muistan tuolla Tähtitarhan tuolla puolla. Milloin muistelet minua, milloin?
Luostarin vieritse juoksee puro, jonka sanottiin sadeaikaan olevan hyvin virtava, mutta jossa nyt ei ollut yksistään vettä. Kun sen toisella puolen, jonne meitä auringon laskiessa munkki opasti kaikenmoisten salaovien ja käytävien kautta, katselee itse luostaria, näyttää se varsin linnoitukselta. Ja sinä se on ollutkin sekä myöskin monta vuosisataa turvapaikkana pyhiinvaeltajoille.
Meillä on vuohia ja pitkävillaisia lampaita tuhansittain, meidän hevosemme laukkaavat vapaasti suurissa aitauksissa, jotka ovat kuin suuri kaupunki, meidän puhvelit valloittavat puolen penikulmaa rannasta, kun ne auringon laskiessa menevät juomaan Nigeristä.
Sua kiitän syksysäällä rajutuulten raivotessa, lehtein puista lentäessä, kiitän, koska kuutamolla kuvauupi taivo kirkas järven jäisen iljanteissa kiitän kuin tekoa hyvää. Sua muistan ajoin kaikin, päivän puoleen pyrkiessä sekä mailleen laskiessa, muistan onnen' antajana, muistan täällä, muistan tuolla tähtitarhan tuolla puolla.
Peräti uupuneena etsi hän viimein suojaa raukaisevasta kuumuudesta jonkun Moslemin pyhimyksen hävinneessä hautarakennuksessa. Auringon laskiessa alkoi hän uudestaan kulkea, ja aamun tullen havaitsi hän itsensä olevan muutamien penikulmien päässä kaupungista. Hän pysähtyi ja odotti levottomuudella, että joku asukas ilmaantuisi. Ei ketään näkynyt.
»Johan sitä on aikoja oltu», vastasi Jussi, sillä laskumieheltä ei joutaneet nyt korvat eikä suu mihinkään, ne olivat lukossa: koskessa oli tarkka kohta, jota laskiessa kaikki huomio piti olla koolla. »Pyhä ... koskella?» kysyi herra. »Niin, Pyhäkoskellahan sitä ollaan, juuri Pällissä, kovimmassa korvassa», selitti Jussi. »Jaha. Hickell stig upp!» herätteli herra toveriaan.
Tunnin kuluessa saimme me kumpikin muutaman naulan painoisen hau'en, vaan sitten saimmekin istua kauan aikaa ilman että kalat nykäisivätkään; puoliääneen leikkiä laskiessa kului aika kuitenkin siksi kunnes vihdoinkin päätimme soutaa maihin ja murkinoida, johon kaikki kolme tunsimme olevamme jokseenkin halukkaita. Vene raikattiin ja kiviriipat nostettiin.
Lämmin, syvä usko Jumalaan valaisi ja ilahdutti tätä yksitoikkoista jokapäiväiselämää. Kodin puutarha oli aivan kirkon ääressä. Jeannen oli niin helppo päästä sinne vapaina hetkinään ja vaipua pyhäin kuvien edessä hiljaiseen rukoukseen. Kun kello soi auringon laskiessa, lankesi hän aina polvilleen ja kiitti kuluneesta päivästä. Joskus unohti vanha lukkari soittaa iltarukoukseen.
Päivän Sana
Muut Etsivät