Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 18. kesäkuuta 2025
Surkea oli nähdä äitiäni, kun hän kyyneleet silmissä muisteli entistä lapsuutensa aikaa Helmikankaan suuressa talossa, jolloin hänellä oli ollut hauskempi olo, kuin nyt omassa tekemässä hökkelissä. Selvästi huomasin, että hänellä oli ikävä minua. Minä koetin lohdutella häntä ja lupasin tulla talveksi kotiin.
"Sepä on suurin kiitos, mitä minulle kukaan voi maailmassa antaa", vakuutti Avojalka, "ja minulla on vielä muistokalu häneltä". Hän kertoi nyt tuon tapauksen lapsuutensa ajoilta, ja kumpikin nauroi, kun Avojalka sanoi, ettei Dami tahdo milloinkaan unohtaa, että rusthollin emäntä on hänelle vielä velkaa nahkahousut. "Ne hänen pitää saada", vakuutti Johannes.
Ja täti Agnes sanoo, ettemme me, Heinz ja minä, ollenkaan käsitä, mikä siunaus se on meille. Tosin emme siihen aikaan, kuin opimme sitä, pitäneet sitä minäkään siunauksena. Mutta minä rupean ymmärtämään asiaa nyt, erittäinkin siitä asti, kuin olen ollut Wittenbergissä täti Elsan luona ja hän on jutellut minulle kaikista lapsuutensa ja ensi nuoruutensa epäilyksistä.
Johannes piti oloansa pohjanmaalla ihan väliaikaisena. Hänen toivojensa toivo oli päästä kerran entiseen kotipitäjään Savoon, jossa isä oli kirkkoherrana ollut, ja aikaa myöten takaisin siihen pappilaan, jossa he olivat syntyneet ja lapsuutensa viettäneet.
Kerran kävi tämä hänelle ylen raskaaksi, ja hän päätti paeta lapsuutensa maahan jälleen ja ruveta paremmaksi ihmiseksi; mutta hänen sinne tultuaan ei kukaan enää häntä tuntenut, ja häntä luultiin ruotsalaiseksi vakoilijaksi ja hänet ajettiin pois.
Kadonnut, kotiin palannut lepää lapsuutensa kodissa, sitten aloittaaksensa uutta elämää, ja hänen herttainen lapsensa on jo kotiutunut isoisän syliin... Nyt kuuluu Gabriellen kitaran sävel ja laulu kajahtaa! Luulenpa heidän tanssivankin! Louisen kahdeksan poikaa saa pohjahirret tärisemään. Jacobin ääni kuuluu kaikkien yli. Tuo oiva, ijäti nuori ihminen!
Siellä oli hänen isänsä elellyt ja siellä hän oli lapsuutensa viettänyt. Sitten lähdettiin kodista liikkeelle. Pekka seurasi mukana Antin uuteen kotiin. Siellä oli kaikki valmiina järjestyksessä, häntä ei siellä tarvittu, ja huolimatta innokkaista pyynnöistä ja houkutteluista hän eräänä aamuna teki poislähtöä.
Hän astui äitiään kohden ja vaipui sitä rintaa vasten, jonka suojassa hän ennen, lapsuutensa onnellisina aikoina, niin usein oli nukahtanut. Pitkällinen äänettömyys seurasi. Vihdoin sanoi Katri "Minä tiedän, mitä on tapahtunut. Oi näitä kurjuuden aikoja, joita meidän pitää nähdä! Kyllä luulen, ettei Sipo olisi tuohon tuumaan ruvennut, ellei rovasti olisi häntä siihen houkutellut.
Helena, sanoi hän ikään kuin ponnistaen, ja hänen sydämmensä värisi kuin kieli hänen lausuessaan hänen nimeänsä. Hän oli liikutettu, hellä, sydämmellinen kaikki hänen lapsuutensa ja nuoruutensa muistot syöksyivät hänelle vastaan, kuin hän nyt Helenan sivulla matkusti tätä tietä, jota ennen oli ajanut niin monesti.
Olipa kerran lintu Suomen metsässä. Hän lauleli hongille ja kuusille, koivuille ja pihlajille; kissankello niityllä kuuli hänen äänensä ja ruo'ot rannalla kuuntelivat hänen laulujansa. Hänen oikea kotonsa oli tuo suuri erämaa, taivaan pilvet olivat hänen veljensä ja sisarensa, kellahtava kanervikko hänen kätkyensä ja tuulet ja aallot hänen lapsuutensa kehtolaulut.
Päivän Sana
Muut Etsivät