Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 2. kesäkuuta 2025
Vaikkei Susannalla ja minulla enää ollut yhtä hyvää tilaisuutta kuin ennen alituiseen yhdessäoloon, olimme kuitenkin koko lapsuutemme ajan toistemme leikkitoverit ja uskotut. Kun hänellä oli jotakin minulle kerrottavaa, odotti hän tavallisesti veräjällä, joka sulki tien pappilan alueelle, juuri samaan aikaan kuin minä olin menossa lukkarin luo tai sieltä tulossa.
Tavallaan tämä ei ole hämmästyttävämpää kuin moni muu samanlaatuinen ilmiö, sillä kun jonkun aikaa on syventynyt näihin kysymyksiin, varsinkin niihin, jotka koskevat sikiytymistä, jolla alalla ihmeet ja yllätykset kaikkialta kumpuavat esille paljoa runsaammin ja varsinkin paljoa enemmän inhimillisistä muodoista poiketen kuin lapsuutemme ihmeellisimmissä saduissa, hämmästyminen tulee niin tavalliseksi, että pian kadotamme sen tietoisuuden.
Meidän kallis iso-täti Agnes! kuinka mahdoton meidän on ymmärtää, että häntä niin pelättiin häntä, joka oli lapsuutemme leikkikumppani, ja joka, niinkuin äitimme sanoi, pilasi meidät sen kautta, että hän teki kaikki, mitä pyysimme, ja luulotteli meitä, että häntä huvitti, kun mielin määrin vedimme häntä sinne tänne ja teimme hänestä leijonan tai Turkkilaisen.
"Minusta on ollut hauska", vastasi Agnes hymyillen, "sinun poissa ollessasi pitää kaikki aivan samassa tilassa, kuin lapsuutemme aikana. Sillä me olimme hyvin onnelliset silloin, luulen minä". "Jumala tietää, että olimme!" arvelin minä.
Miltä ajalta ovat ensimäiset varmat muistomme ja kuinka kauaksi ajassa taaksepäin yksilön elämässä voi muisti ulottua? Tavallisesti häipyy se johonkin himmeään, häilyvään ja epämääräiseen, joka voi ulottua sangen pitkällekin taaksepäin, aina lapsuutemme varhaisimpiin vuosiin. Minun ensimäinen selvä muistoni on neljänneltä vuodeltani ja sen näen minä vieläkin selvästi edessäni.
Hyvästi, lapsuutemme ystävyyttä en ole unhottava; ole varma siitä että jos joskus tarvitsen voimakasta kättä, niin sitä sinulta pyydän. Kiitoksia, veljeni, huudahti beduiini, ja käyden Mansurin poikaa vyötäisiin käsin, syleili hän häntä hellästi, pidättämättä ja salaamatta kyyneliään.
Oletkos unohtanut koko meidän lapsuutemme ja nuoruutemme ja meidän oivallisen Theofilomme ylevät opit? Etkö muista tämän kunnioitetun opettajan korkeita mietteitä jumalan luonnosta, sielun kuolemattomuudesta, pyhyydestä ja rukouksesta?
Minä vakuutan sinulle lapsuutemme leikkien nimessä, sinun ja omain kärsimysteni ja kaiken nimessä, mikä ijäksi yhdistää kaksi onnetonta olentoa kiinteästi toisiinsa, että jos jään tänne, elän vain sinulle; ja jos lähden, niin palaan kerran takasin luoksesi.
Me olimme lapset, mutta jo silloinkin olimme onnelliset ainoastaan jos yhdessä saimme olla.» »Muistan», vastasi Lyyli, »ja mitä iloa minulla vain oli, sitä minun täytyi sinullekin ilmoittaa, muuten en voinut olla tyytyväinen. Nyt olemme aina yhdessä, ja toivon, että tulemme onnellisiksi, vaikka jätämmekin lapsuutemme kodit.»
Kirjoitin numeroita tuhat määrin, Mä luvin latinat, toin tieteet julki, Mut runovirta kuivui pohjin, äärin, Ja sadun mailma mulle ovens sulki. Kas niin on rakas poika asiamme, Täytyyhän tuta elon vakaisuutta. Vaan kun me vaivan suota talustamme, Tuo lapsuutemme satu rattoisuutta. Nuoruuden lähde raitisna kun päilyy, Se kuivat aavat kankahatkin juottaa.
Päivän Sana
Muut Etsivät