Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 20. kesäkuuta 2025
Eikös ollut Jumala juuri sen tähden kun oli ollut lapsilla siunaamatta heidän avioliittoansa tuominnut heitä lähestymään vanhuuden päiviä noiden yksinäisten honkain vertaisina, jotka kuivettuvat ja jotka rajutuuli viimein kaataa sille hietanummelle, missä ovat kasvaneet.
Siskonsa ja veljensä seisoivat hänen ympärillään, suu auki ja silmät renkaina. »Minä sain lemunaatia ja kahvia ja nisua jos kuinka paljon, piparkakkuja ja pritsässiä ja kaikkia ... ja konvehtia ...», luetteli Aappo yhteen henkäykseen. Toisilla lapsilla herahteli vesi suuhun. Aappo oli tuonut monta makeaa kertomusta kaupungilta, joista heillä oli siis oma käsityksensä.
Moni taitaisi niitä kehnommaksi arvata, kun mitä pränttiin toimitettaisi, mutta kuitenki ovat ne lapsilla niin rakkaat ja kauniit mielestänsä, etteivät paljo muita lauluina pidäkään, kun semmoisia heidän mielensä ja älynsä mukaan juoksevia.
Ja mikä merkillinen osa pienillä lapsilla oli näihin hirmutöihin, se selviää seuraavasta. Palatkaamme Jaanan ja häntä seuraavien lasten luo. Oli jo myöhäinen yö; kun he saapuivat rantaan, astuivat veneeseen ja soutivat Jaanan majaan, jonka lukija muistanee edellisestä kertomuksesta.
Talvi lähestyi loppuaan. Tuvan nurkkajuureen ilmaantui joku pälvi ja kaunis nurmi nosti päätään. Nyt oli ilo Kivirannan lapsilla! Kaikki tavarat vietiin pälveen ja siellä kului enimmät osat päivistä. Toisia pälviä oli ilmaantunut eloaitan kupeelle ja viimein pellon piertanotkin paljastuivat. Tyttöjen mielestä oli kesä jo aivan parhaillaan. Varis raakui päiväkaudet pellon takana petäjikössä.
Oi, jospa meidän ajan lapsilla, jotka ovat niin taipuvaisia hymyilemään "velka" sanalle ja pitämään syntiä yksinkertaisesti luonnon välttämättömyytenä, oi, jospa heillä vähääkään olisi Kainin tuskaa! Mutta jos nyt niitä ihmisiä on vähän, jotka kauhistuvat syntiä, niin on niiden luku vieläkin pienempi, jotka tosiaankin ymmärtävät "armon" sanaa.
Mutta silloin pyyteli mummo aina meidän puolestamme, tuumien: »Antakaa rakkaiden lasten saada niin paljon kuin tahtovat; hehän ovat niin harvoin täällä, ett'ei siitä mitään vaaraa koidu». Isä suostui silloin, mummo iloitsi siitä, että »lapsilla» oli hauskaa, ja me olimme sydämenpohjasta kiitollisia. Hän oli erittäin hyväntekeväinen, mutta mieluimmin kaikessa hiljaisuudessa.
Tämän kätkyen luo Sir Peter kutsuttiin. Hän astui huoneesen ripein askelin ja loistavin silmin; hän lähti siitä hitailla askelilla ja otsa rypyssä. Pienokainen ei kuitenkaan ollut mikään vaihdokas. Hänellä ei ollut kaksi päätä tähän maailmaan tullessansa, niinkuin muutamilla lapsilla sanotaan olleen; hän oli sellainen kuin lapset tavallisesti ovat hän oli sanalla sanoen terve ja kaunis poika.
Ei hän ollut ruma, vaikkei juuri kauniskaan, tukka tuuhea, vaalean keltainen, silmät vaalean harmaat, iho punainen ja valkonen ja koko olennossa jotain hentoa, kukkamaista. Mutta suun ympäri oli piirre, joka antoi kasvoille hiukan tyytymättömän ilmeen, kuten hemmotelluilla lapsilla usein voidaan huomata. Niitä näitä kysellen joutuivat he rantaan, jossa professori oli heitä vastassa.
Valkeneekohan milloinkaan se päivä, jolloin Suomen lapsilla on syntymämaa, vapaa, oma maa, jonka edestä taitavat elää ja taitavat kuolla? Unet, unet, milloinka te tosiksi muututte?" "Rauha, rauha" kuului koko maassa, ja "rauha" kaikui yli meren toiseltakin puolelta.
Päivän Sana
Muut Etsivät