United States or Saint Vincent and the Grenadines ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kun minä lähestyin vuodetta, lausui ystäväni hymyillen, että hän oli ajatuksissaan ollut kotona Nordlandissa ja vielä kerran leikitellyt meren lahdelmalla. Vaimoni oli yhä hellemmällä huolella hoitanut sairasta ystäväämme. Hän kävi pari kertaa päivässä Taavetin luona ja istui aina kauan aikaa ystävämme vuoteen laidalla.
Mutta tänä päivänä ei häntä toruttu, ja hänen äitinsä ojensi hänelle ihko uudet kesävaatteet, harmaan takin, housut ja liivin; olipa hänestä erinomaista olla puettuna liiviin! Paitakin, puhdas ja somasti silitetty, riippui sängyn laidalla, aivan uudet sukat tuolilla ja pienet saappaat, illalla vielä varsin mutaiset, olivat nyt kauniisti kiillotettuina sängyn vieressä.
Kun laivan laidalla oli hetken aikaa oteltu teräaseilla ja pistoleilla, murtuivat taistelevain linjat: kokanpuolella Algernon Sidneyn miehistö murtautui Scyllan kannelle ja syöksyi alas kiivaasti kuin vedenputous: keskilaivalla oli merirosvojen hyökkäys sitävastoin niin valtava, että kaikki esteet sen tieltä murtuivat.
Hyvin se oli kirjavaa elämää. Muutaman ikkunan luona sänkynsä laidalla istui Jaakon äiti, Korhos-leski. Miehensä oli ollut suutari. Avioliittonsa ensi vuosina oli tämäkin vaimo saanut nauttia perheessään onnea mitä suloisinta. Toimeentulonsa oli hyvä ja tyytyväisyys, keskinäinen rakkaus ja rauha oli ainaisia asukkaita heidän hiljaisessa perheessään.
"No niin", virkkoi isäntä, "katsos vaan, miten kävikään hyvästi!" "Hohoi-jaa!" huokasi emäntä, ja taisi hänen esiliinansa samassa saada jotakin tekemistä hänen poskiensa kanssa. Mutta vanha mummo istui sängyn laidalla, ruumistaan heilutteli ja puheli pienelle tyttöselle: "Katsos, lapseni; niin se käy, kun ihminen kostaa; mutta kosto onkin Herran Jumalan."
Hän istui runnellun sohwan laidalla, tuskanpunaisena ja pulleana kuin paksuin limpunmöykky; siinä hän ähki ja puhki, ja näytti wiettäwän sangen tukalaa elämää. Lewenius yritti nousemaan, mutta häneltä pääsi surkea parahdus; katkenneet kylkiluut tekiwät pahaa wastusta ja hän ei päässyt paikalta päkähtämään.
Hän kertoi minulle, ventovieraalle, kääntymisensä, vuoteen laidalla istuen, luonnollisesti, ilman hetkenkään epäilystä, etten sitä ymmärtäisi, vailla sitä olevaisuutta, jonka usein tapaa uskovissa: et sinä tätä käsitä, ei tästä maksa vaivaa sinulle puhua. Samalla tavalla oli hän nähtävästi kertonut sen monelle muullekin, siitä päättäen, että sanottava jo näytti kiteytyneen kuin varmaan muotoon.
Silloin Marja riensi keinun luo, tempasi pojan syliinsä, kannatti häntä kainaloista lauteiden laidalla... Sinä olet Shemeikan, mustasilmä, solakka, sorjasääri ... et ole Juhan, et ole, Jumalan kiitos ... etkä tarvitse olla! Ja kuta enemmän Marja sitten taas koetti olla odottamatta, sitä enemmän hän odotti.
Vanha mummo, joka väsynyttä ruumistaan sängyn laidalla keinutellen oli puheen aikana enimmäkseen istunut äänetönnä, kertoi vihdoin seuraavan tapauksen, joka tämän illan johdosta muistui hänen mieleensä. Monta, monta vuotta sitten, jolloin isävainaja vielä oli nuori samoin kuin kertoja itsekin, oli heille useana talvena tullut kaksi pohjalaista metsästäjää, joista toisella oli vaimo mukanaan.
Yö oli pitkä, siitä ei tahtonut loppua tullakaan. Huone tuntui kolkolta; sängyn laidalla hän istui, pieni hameriekale ympärillä. Jalat roikkuivat paljaina alhaalla; niitä palelsi, mutta ei hän huolinut nousta sukkia hakemaan, sillä hän oli tottunut pahempaa kärsimään, eikä pitänyt tänvertaista minään.