Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 30. kesäkuuta 2025
Liisalta nuorikot enimmän saivat. Hän antoi talon aluksi padan ja monta pannua, korvon, kaksi ämpäriä ja valjaat. Mielellään olisi hän antanut Katrille myöskin hopealusikan, ainoansa, jonka hän hääpäivänään oli saanut lahjaksi Runsan herrasväeltä. Mutta Juhana sitä kivenkovaan vastusti. "Saakoon Katri lusikan äitin kuoltua", sanoi hän, "vaan ei hänen eläessään. Eihän äiti itse ole koskaan raskinut syödä sillä, niinpä emme mekään sillä syö. Minulla on kuusi ihan uutta puulusikkaa, jotka ostin Skonlasta Jerker-ukolta, ja niistä kyllä riittää." Luutamummo selitti, että koska hän sillä ei ollut syönyt tähän asti eikä aikonut sitä vast'edeskään käyttää ennen kuolemaansa, niin hän sitä kaikista vähimmin tarvitsi. "Minä", sanoi hän, "olen sitä käyttänyt vain koristuksena ylimpänä kaapissani, niin että olen nähnyt sen, kun oven olen avannut, ja paraastaan vain pelottaakseni Suotalon Saaraa, sitä hullua, joka minua aina sanoo supiköyhäksi. Mutta Saara on jo ammoin kuollut, niin ettenhän lusikkaa tarvitse enää häntäkään varten. Sentähden sydämmestäni toivon, että Katri ottaa lusikan; sillä hänellä ei ole vielä kaappia tuvassaan, mutta hopeaa hänellä pitää olla kammarinseinän koristukseksi. Se lohduttakoon hänen silmänsä, jos rohkeus jolloinkin pettää ja hän ajattelee olevansa hyvin köyhä." Juhana vastasi: "Köyhäkö, vai köyhä? Kuka hullu sanoo Katria köyhäksi? Eihän hän ole köyhempi kuin minäkään, ja silloin ei ole hätää. Muuten näytätte te, äiti, nyt tekevän Katrille, niinkuin Suotalon Saara ennen teki teille kun haukkui teitä supiköyhäksi, ja te siitä suutuitte häneen. Eihän meidän nyt sovi pitää itseämme köyhinä, kun juuri rupeamme kotia perustamaan. Ei totta ollen! Pois kaikki hopeat, kunnes itse saamme semmoista ansaituksi." Juhana lausui tämän jotenkin jyrkällä äänellä; mutta heti hän pehmeni, kun näki äitinsä olevan itkuun pakahtumallaan poikansa kovista sanoista. Hän otti äitinsä syliinsä ja suuteli pois kyyneleet mummon silmistä. "
Minun salaisissa kätköissäni piilevät kaikki mahdollisuudet. Silloin kun minä kasvoin ja kehityin ja sinä et vielä ollut asuntoasi minuun ottanut, antoivat jumalat minulle lahjaksi kaikki omat salaisuutensa ja ihanuutensa. Ne minä sinulle annan, ne ovat kaikki sinun käytettävinäsi, kun vain rupeat niitä etsimään. Nouse siis, käy työhön ja ole rohkea.» Mutta Ainosielu ei kuuntele omaa vaistoaan.
Parilla ystävälläni ei ollut pientä rahaa, ja muuan pani sitte heidän puolestansa. Se on kaikki lahjaksi herroilta, jotka olivat siellä ylhäällä. Minulta se ei ole." "Jumala teitä siunatkoon! Te olette hyvä ihminen." Lahjan tuoja oli liiaksi kiintynyt leikkiinsä pienoisen kanssa, voidakseen kuulla lesken sanoja.
"En kenenkään enää. Isäni oli Josenhans". "Sekö Josenhans, joka palveli uudistalokkaalla?" "Se sama!" "Hänet minä tunsin hyvin. Kova onni kuitenkin, että hänen piti kuolla niin varhain! Maltas, lapsi, mä annan sinulle jotakin". Hän veti taskustaan suuren nahkakukkaron, haki kauan siinä ja sanoi viimein: "He, ota tuo!" "Min'en huoli mitään lahjaksi, kiitos vaan, min'en ota mitään".
Näin pelasti Jumala lesken puutteesta tuon kiitollisen Makkosen kautta. Eikä tämä kerta jäänyt ainoaksi. Sillä niin kauan kuin lesken lapset vielä olivat pieniä, toi Makkonen vuosittain hänelle lahjaksi maantuotteita. Ja yhä oli hän niin arkatuntoinen, että väitti vaan maksavansa vanhoja velkoja. "Jumalall' on onnen ohjat, Luojalla lykyn avaimet." "Ei itku hädästä päästä, parku päivistä pahoista."
Livingstone selitti, etteivät ne ole hänen omaisuuttansa, vaan että valkoiset miehet olivat ne lähettäneet lahjaksi osoittaaksensa ystävyyttänsä ja haluansa tulla kauppa-yhteyteen Makololojen kanssa.
He menivät nyt erääsen kauppapuotiin ja ostivat sieltä kaikenlaisia kaluja. Kun asian-ajaja Liborius oli päättänyt ostonsa, valitsi katteini Bertram vielä yhden oivallisen turkin, maksoi sen puhtaassa rahassa, ja pani sen muitten kapineitten lisäksi. "Kas," sanoi hän, "tämän tahdon minä antaa hänelle lahjaksi, ja luulen, ett'ei se ole juuri niitä joutavimpia kaluja.
Tuon tsherkessiläisen puukon taas oli hänen setänsä eversti kerran tuonut hänelle lahjaksi Venäjältä. Hän rupesi ottamaan alas pyssyjä seinältä ja niillä tähtäilemään. Ennen hän oli ollut innokas metsämies. Nyt oli monta vuotta kulunut, hänen ampumatta laukaustakaan. Mutta käsi oli vielä vakava ja silmä terävä... Oli ollut hirviä eilen metsänlaidassa, kun hän oli ohitse ratsastanut...
"Laita koppini takaisin, Sture!" huusi nuori prinssi. "Minä sain sen eilen lahjaksi mummultani. Kohta veteen, Sture, ja koppini ylös!" Nuori kreivi-raukka seisoi häpeillään ja ala-kuloisena. "Enhän minä osaa uida, Teidän Korkeutenne," änkytti hän. "Minä voisin hukkua, enkä luule Teidän Korkeutenne suinkaan sitä tahtovan."
"Varsin mielelläni", vastasi lääkäri ja käänsi puheen toisaalle; "ja kun Karamanian nuori kuningas saapuu Bagdadiin, teidän sopii tarjota hänet lahjaksi hänen majesteetillensa." "Erinomaisen hupaista! ja kuningas on todella sorea ja nuori niinkuin urhoollinenkin; mutta onko hänellä mitään kauneuden tuntoa?" "Teillä on kylläksi teitä molempia varten."
Päivän Sana
Muut Etsivät