Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 5. kesäkuuta 2025
Lyhyt, mutta kahden levyinen, pää suuri, otsa kuin lauta, nenä latuskainen ja silmät pienet. Ehdottomasti säpsähti häntä, vaan heräsi häntä kohtaan syvä sääli, kun hän suurikouraisella kädellä lakkia raapaisten teki hyvänpäivän suu leveässä naurussa ja kahloi edelleen syvää lunta kadoten pian pyryn sekaan. »Ruma prinssi!» sanoi Lauri kuin tosissaan.
Tämä oli ihan kömpelö näreiden seassa, rillit yhtä mittaa putosivat hänen nenältään, niin ettei hän ennättänyt nostaa lakkia silmiltään, ja hän huohotti sentähden vielä tulisemmin kuin hänen johdattajansa. Molemmat herrat juoksivat Gabrielia huomaamatta hänen edelleen ja pysähtyivät siihen, missä metsä loppui.
»No mutta nyt sinun pitää oppia tervehtimään oikein, että osaat jo, kun menet vanhempiesi luo kylään», sanoi täti ja selitti, miten pitää sanoa, ja näytti miten lakkia nostaa ja kumartaa. »No koetappas nyt minulle. Tule tuolta omasta kamaristasi muka niin kuin ulkoa ja tule tervehtimään minua», neuvoi täti. Ja harjoitus alkoi, jota kesti niin kauan kuin kaikki kävi tyydyttävästi.
Luitten sen käsissä rutiseman piti. VOUTI Minä tahdon sievän ja solakan, vienon ja viehkeän, tahdon pienen kuin peipon, vetreän kuin vesakon. PANU Vai niihin nyt himosi vetää. Tekee vanhankin kissan mieli nuorta maitoa lakkia. On niitäkin, ottanet, kenen tahtonet. VOUTI Kenen hyvänsä? Lupaatko varmaan? PANU Luvatahan saanen. VOUTI Ehkä tulen jo piankin...
Viimeiset sanansa melkein tukahdutti mielenliikutus, joka hänet valtasi. Tuntien, ettei hän kauvemman voisi pysyä sisällä, viittasi hän kädellään hyvästiksi kuulijoilleen ja lähti samalla ulos. Työmiehet nostivat lakkia syvästi liikutettuina... Ulos tultua tuntui Robertista siltä kuin olisi hän huimauksen valtaamana syöksynyt alas pitkin jyrkkää vuoren rinnettä.
Terve, sanoi hän vain kättä ojentaen. Onneksi herra ylioppilaalle! Eero ei uskaltanut katsoa isäänsä. Hänen huulensa ja polvensa vapisivat. Hänen oli vallannut omituinen liikutus. Silloin hipaisi isä hänen kädessään olevaa lakkia. Kanna kunnialla, sanoi hän.
Ja samassa kuin mielessä oli selkään antaminen, tuppasi käsi sille jo lakkia nostamaan. Oven suuhun jäi myös seisomaan, kun hänen eteensä tuli hänen kamariinsa, missä hän lihavuutensa takia enää keinutuoliin mahtumatta istui haikuja vedellen sohvalla Suomettarensa takana. Kaikki kääntyivät mäkeen päin katsomaan.
Aivan kuin olisi toivonut jotakin lohdutusta saavansa tähän onnettomuuteen, kiiruhti hän kulkuaan tavoittaakseen Juhon, joka kuljeksi ja seisoskeli kujalla. Juho oli asettunut odottamaan Esteriä. Lähelle tultua hän tervehti nostaen lakkia äänettömänä ja toisessa kädessä paperilappu.
Antti ei puhunut mitään, ojenti vaan sen paperin hänen käteensä ja seisoi tyynenä katsellen vaan vankilan johtajan virallista, laajapäälakista, punapontaista, sinertävää lakkia, sen keltareunuksista, virallisesti pitkää, harmahtavaa päällysnuttua ja hankasten päälle leimattuja ankkurin kuvia.
Mutta nyt oli sukkelalla Jussilla, niin keinokas kuin hän muutoin olikaan, tässä kohden toki omat ajatuksensa asiasta ja hän arveli, että jos pehtorilla oli syytä säästää lakkiaan kulumasta, niin oli hänellä puolestaan yhtä hyvä syy siihen, ja sentähden hän ei enää nostanutkaan lakkia pehtorille.
Päivän Sana
Muut Etsivät