United States or Paraguay ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mitä se oli? huudahti nuorempi nainen pysähtyen kärryineen. Jumala olkoon meille armollinen! kuului vanhemman vapiseva ääni; yön peikot hyökkäävät meidän kimppuumme. Taasen leimahti salama ja kuului pamaus. Merkillistä, merkillistä! mutisi nuorempi, tuijottaen eteensä.
Niin hän on kuin pieni eksynyt koiranpentu, joka on tavannut sopivan leikkitoverin: ei ajattele, että hän on vieraalla pihalla, eikä muista, ettei tiedä kotiaan.» Poika oli keksinyt Lauran suuren leikkihevosen kärryineen ja kuin mitä tottunein hevosmies hän sen valjasti salin keskilattialle. Laura ihastuneena odotti. »Nouse kärryihin», sanoi poika saatuaan kaikki kuntoon. »Ei sinne.
Hänen sisäkkönsä kieltäytyi kuitenkin vihoitellen ottamasta ullakolta "tuota törkyä". Mutta Jeanne, jolla ei enää ollut mitään omaa tahtoa, piti sillä kertaa puoliaan, ja häntä oli toteltava. Eräänä aamuna tuli sitten Julienin poika, moision vuokraaja Denis Lecoq kärryineen ensimmäistä tavarain muuttoa varten.
Muutaman vuoden kuluttua oli luuvalo niin halvauttanut Jean Daasin jäsenet, ettei hän enää voinut kulkea kaupungissa kärryineen. Silloin pieni, kuusi-vuotias Nello, joka usein oli saattanut ukkoa ja siis tunsi kaupungin, otti vanhuksen sijan kärryn vieressä, möi maitoa, sai rahat ja vei ne omistajilleen tarkalla rehellisyydellä ja semmoisella vakavuudella, joka kaikkia ihastutti.
Tai miten rehtorin vesitynnyri oli pihamaalta kärryineen päivineen nostettu hänen talonsa katolle. Puhumattakaan semmoisista pienistä tapahtumista kuin että opettajan kalossit naulattiin lattiaan ja hän niihin astuessaan kaatui selälleen. Se, mikä näissä tapahtumissa varsinkin oli jännittävää, oli se, että opettajat eivät koskaan päässeet syyllisten perille.
Tienkäänteestä puiden takaa sukeltausi vihdoin ruskea hevosen pää esiin. Silloin hänen rinnassaan sykähti niin omituisesti, ettei hän voinut pitkään aikaan paikalta liikahtaa. Seisoi vaan ja katseli ikkunasta lähenevää hevosta kärryineen, Kyllikkiä valkoisine villahuivineen ja sitä, mitä hän sylissään piti. Tulijat jo lähenivät veräjää. Olavi riensi kuin tuuli lakittomin päin portaita alas.
Oh, minä olen jotensakin vahva, vastusti Elli ja nosti kuten ennenkin rohkeasti päätään. Pieni, mutta reipas, niin, sinä olet oikeassa, mutta katso, nyt olemme asemalla, minne minun täytyy pysähtyä. Tuolla seisoo jo vanha Taavetti kärryineen; sinä tulet mukaan, ei mitään vastaväitteitä.
Se oli hirveä silmänräpäys Rautiolle! Tajutonna, kuin olisi häntä kova isku kohdannut, istui hän liikkumatta samalla paikalla, kuinka kauan ei hän tiennyt itse; kun hän taas tuli tuntoihinsa ja koneentapaisesti nousi mennäkseen sisään, niin näki hän veräjän luona miehen hevosineen kärryineen. Se oli eräs talonpoika, joka tuli tuomaan kuivia puita, joita oli ostettu koulun käsityötarpeiksi.
Ei sittenkään, vaikka tehtiin siihen suuntaan viittauksia ja lopuksi suorin sanoin kehotettiinkin. Hän säilytti puvun niineen kuin se oli laatikossa, jossa se oli tuotu, ja hevonen sai seistä jouten sievine kärryineen. Hän niitä katseli, vaan ei koskenut. Katseli hymyillen. »Hän hymyilee kaikelle», sanoi lehtori. »Kaikelle ja aina, istuipa tai kulki tahi nukkui.
Kuinka hän kutsui kokonaisen torinkolkallisen väkeä ravintolaan, varsinkin kaikki kotipuolen ihmiset, juotti ja syötti mitä millekin maistui. Ja varmaan tuo nainen kuuli senkin, kuinka hän itse ajaa hurautti seurahuoneen pääovesta sisään hevosineen ja kärryineen, jotta pyöräraudat iskivät tulta kivisissä porrasaskelmissa ajoi suoraan juhlasaliin ja maksoi siitä lystistä satoja markkoja?