Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 4. lokakuuta 2025
Kahdestoista runo alkaa sillä, että Kyllikki taas kerran juoksee ulos kylän leikkeihin. Tämä itsessään ei vielä kovin vaarallinen seikka muuttaa äsken niin palavasti rakastavan Lemminkäisen jääkylmäksi, väliäpitämättömäksi.
Semmoinen rakastettu ja semmoinen rakkaus puhdistaisi ja kasvattaisi, saisi ihmisen vapaudessaan nousemaan! Ja Kyllikin kanssa reessä ajaessaan talvisen taivaan alla Lemminkäinen luulee saavuttaneensa rakkautensa ihanteen: Kuinka katkera sitten on pettymys, kun todellisuus ei vastaa ihannetta: Lemminkäinen piti valansa, Kyllikki söi omansa.
Kyllikki oli jo siellä. Hän katseli sulhoaan kyselevillä, surunvoittoisilla silmillä... Lemminkäisen korvia kuumenti. Nyt oli jo tytöllekin tieto saapunut...
»Tahtoisitko nyt viimeinkin sanoa mitä tämä kaikki merkitsee» virkkoi Kyllikki yhä tyynesti, mutta niin muuttuneella äänellä, että hän pelästyi sitä itsekkin. »Kyllä, jumal-avita! Jos minulla olisi revolverini, niin vastaisin silmänräpäyksessä niin, ettet enää ikänä kyselisi!»
»Kuka sitte, ei kukaan muu olisi saanut sitä tällä kertaa keittää. Tule, Kyllikki!» He istuutuivat pöydän ääreen ja joivat sanaa sanomatta, ainoastaan toisiaan katsellen. Lapsi äännähti, molemmat nousivat nopeasti. »Mikä pojua vaivaa ikäväkö tuli...?» puheli Kyllikki hellästi. Nosti pienoisen ylös ja alkoi puhua hänen kanssaan katseilla, kasvonilmeillä ja pienillä herttaisilla päänliikkeillä.
»Olavi!» kuiskasi Kyllikki hetkisen päästä. »Meidän täytyy mennä jo levolle, sinä olet niin väsynyt.» Heidän katseensa lennähtivät yhtaikaa valkoiseen morsiusvuoteeseen ja sitte säikähtyneinä toisiinsa. Ja he lukivat toistensa silmistä kuin kirjasta, mitä kummankin sielussa sinä silmänräpäyksenä liikkui. »Emmekö voi levätä tätä lyhyttä aamuhetkeä tällä sohvalla?» kysyi Kyllikki väräjävin äänin.
»Onko meillä kummallakaan mitään, joka ei koske myöskin toista...?» Olavi oli hetkisen vaiti. »Miksei sellaista, joka vain suotta lisää toisen kuormaa.» »Ei ei varsinkaan sellaista!» vastasi Kyllikki lämpimästi. Hän meni nopeasti kamariin ja toi sieltä tyynyn.
Olavi tarttui hänen käteensä ja painoi sen sanaakaan sanomatta huulilleen. Kun Kyllikki nousi, mennäkseen tyynyjä ottamaan, sattui hänen katseensa pöytään. Hän meni sen eteen ja otti Olavilta salassa jotakin, meni sitte piirongin luo ja sulki avoimen laatikon. Olavin kiitollinen katse saattoi häntä vuoteen luo.
Ja hän vierähti lattialle hänen eteensä, kiertäen kätensä hänen polviensa ympärille ja painaen päänsä hänen syliinsä. »Tapa minut!» huusi hän epätoivoissaan. »Anna ensin anteeksi, ja tapa sitte!» Kun Kyllikki tunsi hänen käsivartensa jalkojensa ympärillä, niin hän lakkasi värisemästä ja tunsi itkunsa ja tuskansa tyrehtyvän siihen puristukseen.
»Kyllikki!» sanoi Olavi liikutuksesta väräjävällä äänellä. »Minä en soisi isän ja tyttären välien särkyvän, mutta jos sinun päätöksesi lankee niinpäin, niin» hän tempasi rajusti palttoon päältään ja hänen äänensä vapisi harmista ja katkeruudesta »niin on tässä aluksi sen verran verhoa, ettei sinun tarvitse alasti maantielle astua.»
Päivän Sana
Muut Etsivät