Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 4. lokakuuta 2025
Nuori pariskunta saapui kotikaupunkiin, muutti asumaan anopin luo maatilalle ja eli onnellisesti kuherruskuukautensa. Lemminkäinen vannoi heittävänsä pois kaikki vanhat urheiluretkensä kauniin Kyllikkinsä tähden ja Kyllikki vannoi rakastavansa miestään myötä- ja vastoinkäymisissä. Mutta ihmiset silmäilivät epäillen tuota onnellisuutta.
»Ettet sinä halveksisi minua, vaan luottaisit minuun siihen että minä tahdon olla ainoastaan sinun.» »Luotanhan minä!» puhui Kyllikki. »Minähän tiedän että me tarkotamme samaa. Mutta meillä on vihollisia, jotka meitä vainoovat. Vaan me voitamme ne, aivan varmaan!
Oltiin niin sotajalalla koko syyskausi, toisistaan ei oltu yhteisissä seuroissa välittävinäänkään, kumpainenkin säilytti asemansa johtavana henkilönä riippumatta toisesta. Mutta joskus, kun Kyllikki ja Lemminkäinen sattumalta joutuivat kahdenkesken, suli vähitellen tuo jääkuori, he seurustelivat kuin vanhat tutut, he vaihtoivat katseita ja ymmärsivät toisensa.
Ehdoksi hän vaan vaatii sen, että Lemminkäinen luopuisi kaikesta sodankäynnistä; hän itse puolestaan vannoo pysyvänsä kotona, käymättä enää kylän kisoissa. Vaan näin väkinäisellä tavalla aloitettu avioliitto ei voinut tietysti olla pitkällinen. Kyllikki ei kauan tyytynyt uuteen kotiinsa, joka hänelle alusta oli ollut niin vastahakoinen ja sen lisäksi mahtoi olla hyvinkin yksinkertainen.
Ja hän silitteli hänen silkkihienoja hiuksiaan yhä hymyillen ja etäisyyteen katsellen kiersi niiden latvat hyväillen kätensä ympäri ja puristi käden hiuksineen hänen vyötäisilleen. »Oma tyttö!» kuiskasi hän katsahtaen Kyllikkiin kuin harson läpi ja etsien hänen huuliaan. Ja Kyllikki tunsi kesken suutelon kuinka Olavin hiuksiahyväilevä käsi värisi hänen vyötäröllään.
Kyllä minä olen puhdas, mutta sinä oletko sinä oikeutettu puhdasta vaatimaan...?» »Olenko minä oikeu...?» kuohahti Olavi, mutta lause jäi kesken ja hän vaipui takaisin sohvalle, tarttui molemmin käsin päähänsä ja ummisti silmänsä kuin pahaa näkyä torjuen. »Sinulle olisi ollut oikein», jatkoi Kyllikki, »jos asia olisi ollut niinkuin luulit niin olisi pitänyt olla!
»Se koskee sinua, Kyllikki!» sanoi hän kuin uhaten. »Sano vaan, kyllä minä sen voin kuulla», vastasi tyttö pahaa aavistaen. »Minä toivoisin että me eroaisimme vihamiehinä!» sanoi hän melkein rajusti. »Vihamiehinä ?» »Niin. Me tapasimmekin miltei vihamiehinä, ja jos ero olisi samanlainen, niin se olisi parempi!» »Miksi?» »Siksi sanonko minä suoraan?» »Sitä minä toivoisin.»
»Mikset sinä vastaa?» huusi Olavi. »Ellet voi antaa anteeksi, niin tapa edes tai minä tapan itse itseni!» Mutta Kyllikki ei puhunut mitään. Hän ainoastaan kumartui eteenpäin ja pujotti kätensä hiljaa Olavin käsivarsien alle, alkaen vetää häntä ylöspäin voimakkaasti ja hellittämättä, kunnes sai Olavin puolikoholle, jolloin puristi hänet lujasti itseään vasten.
Sillä lieto Lemminkäinen, itse kaunis Kaukomieli, jopa hääti naisen naurun, piätteli piian pilkan. Ei ollut sitä tytärtä, piikoa pyhintäkänä, kuta hän ei kosketellut, jonk' ei vieressä venynyt. Yksi on impi kaikkinensa Saaren suuressa su'ussa, jok' ei suostu sulhasihin, mielly miehi'in hyvihin: se oli Kyllikki korea, Saaren kukka kaunokainen.
»Se on niin kauheata, kun minä sen nyt kokonaisuudessaan ymmärrän ja näen voimattomuuteni», valitti taasen Kyllikki. »Sinä olet yhä vieläkin kulkija ... ja minä olen heikko ... ja sinä karkaat minun luotani ... niiden luo, jotka sinua odottavat...» »Voi Jumala!» vaikeroi Olavi tuskissaan. »
Päivän Sana
Muut Etsivät