Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 22. heinäkuuta 2025
Huurteisten, kuuran ja lumen painosta luokistuneiden lehtipuiden alla hyppelivät vielä jänikset ruokapaikasta toiseen, linnut nukkuivat nietoksien sisässä, eikä oravakaan ollut vielä yöpuultaan liikkeelle lähtenyt. Mutta aamu alkoi valkenemistaan valjeta.
"Minä arwasin, että kello on tämmöisten ilmojen wallitessa kowasti kuurassa ja sen wuoksi otin tämän hamppuwaatteen, että saan kuuran pyyhkiä pois, sillä se kowasti huonontaa kellon ääntä. Joutaahan se ensi kertaa soidessansa kuulua kaikessa woimassaan", jatkoi hän sitten.
Ilta tuli, ja lapset pöytänsä äärestä huudahtivat ihastuksesta, sillä nyt oli heidän kylänsä valmis ja havunoksia oli siinä puina. Ja aviopuolisojen liikutetut katseet harhailivat ulos ikkunasta kuuran kristallipeitteen alla nukkuvaan satoon, ja palasivat sitten viimeksi syntyneen kehtoon, jossa myöskin toivo uinaili.
Tuolla ikkunoissa nään sen kyllä on jo kaikki ruusut kukkineet. Viime yönä kuuran kimalteet ensi kerran kiilsi kattoin yllä. Lähtee onnellisemmille maille kesä tenhovoimin, luomistöin. Surmaa halla harmain syksyöin kaiken, joka nuoruutta jäi vaille. Poissa kaikki laulajat on puiston, poissa, paennehet etelään. Tänne yksin istuen ma jään varaan jonkun köyhän muiston.
Pitempi ja hoikempi nuorukainen taukosi hiihtämästä ja virkkoi kumppanilleen: "Odotetaanpa enoa ja muita, sillä nyt on aika ajatella nuotiota, ennen kuin tulee pimeämpi". Näin sanoessaan hän ravisti pakkasen kuuran pitkästä hartioille riippuvasta mustasta tukastaan.
Ja kun metsän latvoilta paistava marraskuun aurinko puhdisti ne patsaat läpihohtaviksi ja kosken rantakoivuissa kuuran hilseet tuhansina tähtinä kiiluivat, niin Antin rinnassa liehahti hauska puhtauden tunne ja ihastuksissaan katseli hän sitä mieluista luontoa kosken vaiheella, kunnes vastamäkeen kävelevä hevonen veti reen metsän verhoon, johon vaan kuului kosken mahtava kohina ja tien aukosta näkyi poutainen talvitaivas.
Kulkee ohi kuuran siltaa monta tummaa talvi-iltaa.... Lankee mieleen härmän hunnut, kodin-, orpouden-tunnut, vanhat haaveet luota lieden, muiston tuoden, toisen vieden....
AINIKKI. Hänen poissaollessansa, äitini, sinua hellin, hoidan myös kodin ja konnun, muuta en onnea halaja. Tänne jään ijäksi, tahdon nähdä kuuran kimmellystä, kuulla kuuttaren helyä talvi-öiden tanterilla. Kun tulemme takaisin joskus, tuon minä omaksi ostan tuhannella turkiksella.
Nuo kolme poikaa marssi urheina kuuran peittämillä katukäytävillä. Siinä oli komea joukkio. Mutta Marianne, joka kulki Mathieun käsivarteen nojaten, horjui hieman. Hänellä oli yllä vihreä verkaleninki, joka oli tehty avaranpuoleiseksi, ja se peitti osaksi hänen ruumiinpiirteensä.
Lapsien kohtalo ei lähtenyt mielestä, ei lievennyt, vaikka katsoi mihin päin. Oli Tammikuun iltahetki. Nousevan myrskyn vihainen tuuli ravisteli pensaita, ravisteli kummun huudehuntuisia kuusia ja kiskoi niistä mukaansa kuuran kiteitä, jotka usvana pölisten pyörteisinä laumoina kiirehtivät viidakon helmaan. Myrsky oli syntymässä ulkona. Samanlaisen tunsi nousevan Antti sielussaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät