United States or Israel ? Vote for the TOP Country of the Week !
Siten levisi yli kaupungin, että Maria Hansenin lapsi oli hymyillyt. Niin tuli Kurt myöskin Hamren suljetulle talolle ja tunkeutui sisään korkeakattoiseen, tummaseinäiseen huoneeseen, jossa konsuli, se on Gil, piti konttoria. Hän syöksyi sisään koputtamatta ja tuli hyvin päättäväisen näkösenä istumaan tyhjälle paikalle kaksoispenkkiä, jossa Gil teki työtä.
Tässä puuttui Kurt puheeseen lyödä jyrähyttäen pöytään. »Ei, kuules nyt, hyvä konsuli! Minä en kehu olevani erikoisen likeinen tuttava Herran kanssa. Minä tahdon tunnustaa sinulle, etten minä ole mikään oppinut mies, ja että minä olen syypää paljoon, joka olisi voinut jäädä tekemättä.
»Perhanan muisti », Kurt Stubb taas alkoi, mutta joutui niin oman ihastuksensa valtaan, ettei päässyt pitemmälle. Kornelia oli lähestynyt portaita ja kuunteli hämmästynein silmin Björnholtin puhetta. Hän ei oikeastaan ymmärtänyt, mitä nämä oudot sanat merkitsivät; mutta hänestä tuntui siltä, kuin hän olisi katsonut sepän ahjoon ja hengittänyt tulikuumaa ilmaa.
Vaan milloin, milloin teidät näemme luonamme? RISTIRITARI. Jo piankin, jos saan. NATHAN. Jos tahdotte. RISTIRITARI. Siis tänään jo. NATHAN. Ja nimenne? mun täytyy pyytää. RISTIRITARI. Oli on Kurt von Stauffen. Kurt. NATHAN. von Stauffen? Stauffen? RISTIRITARI. Miks ihmetyttää noin se ? NATHAN. Sukuanne lie ollut muitakin. RISTIRITARI. Oh, on! Jo moni sukumme jäsen tääll' on maatunut.
Kerran, kolakkaa ilmaa vielä kestäessä, kuljeskeli Knut aamulla aikasin kaupungin syrjäkatuja, ollen matkalla Pietari Strömin luo. Kulkiessaan talon sivu, joka oli kadun vähäpätöisimpiä, syöksyi sieltä ulos mies paljain päin ja huusi: »se kuolee, se kuolee lapsi kuolee, Jumala minua auttakoon!» Hän töytäsi Knutia kohti. Se oli Kurt Stubb. »Mikä on hätänä?» Knut kysyi.
"isiä", sahan vanhoja kokeneita uskovaisia. Hänen kasvonsa loistivat lapsellisesta ilosta, ja ukot seisoivat siinä kyynelsilmin ja kohottivat kiitoksen Herralle, joka oli tehnyt heidät niin suuren ihmeen todistajiksi. "Herra, nyt sinä lasket palvelijasi rauhaan menemään!" kuiskasi muuan vanha seppä, joka oli ollut palveluksessa Kurt patruunan aikana ja nähnyt Bengtin kasvavan.
Kurt löi näppiä. »Minä lyön vetoa, että te tulette tänne samoissa asioissa kuin minäkin. Lapsen äiti niinhän?» Knut nyökäytti päätään. Konsuli kävi taas levottomaksi. »Kurt, mitä sinä tarkoitat? Käydään peremmälle » Hän aukasi oven sisempään huoneeseen. »Aivan oikein,» Kurt sanoi. »Siellä me kolme yhdessä pohdimme minun tuumaani.»
Tehtailija Henrik Falkensternillä oli vain yksi tytär, naimisissa erään korkeasukuisen, köyhtyneen upseerin kanssa, ja yksi poika, Kurt, jolle hän kuollessaan jätti koko suuren työnsä rauta- ja sahalaitoksineen Vångan suulla. Kurt oli perinyt isänsä työteliäisyyden, mutta ei hänen neroaan eikä tahdonvoimaansa.
Vilpoinen ehtootuuli huokuu avatun akkunan kautta ja vetää nopiasti muassaan tupakin haituvat ilmaan. "Vai jo maakan poltatte, Herra Kurt?
Konsulin huoneessa veti huomiota puoleensa ensinnä toalettipöytä, joka oli täpötäynnä pulloja, harjoja, saippuita y.m., ja sitten seinät, jotka olivat peitetyt kaikenlaisilla metsästyskaluilla ja kalastuskärpäsillä ja -neuvoilla. Hän painoi kelloa ja konsulin »oma palvelija» tuli sisään. Kohta sen jälkeen hän toi portviiniä ja sikaria. Kurt esitti sitten tuumansa, joka hyväksyttiin.