Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 25. heinäkuuta 2025
Vähäisempien joukossa on: kun ei mene kirkkoon kohta kuin merkki on annettu; kun ei muista heti koskea lattiata kädellään taikka lyödä rintoihinsa, jos kuorissa lukiessaan tai veisatessaan hiukankin erhettyy; kun katsoo ympärilleen jumalanpalveluksen aikana; kun ei lankee maahan Marian ilmestyspäivänä tai jouluna; kun mennessään tai tullessaan laiminlyö siunauksen; kun ei pane kirjoja tai vaatteita niitten oikealle paikalle; kun ripottaa ruokaa tai juomaa; kun unhottaa pöytärukouksen, ennenkuin alkaa syödä.
Kalle Jalopeuransydän, joka istui isänsä kanssa eräällä pienemmällä kuorissa olevalla parvella, kuulteli myös hänelle harvinaisella tarkkuudella päivän saarnaa, vaikka kuitenkin oli tunnustaminen, että hän aina välistä loi silmäyksensä saarnastuolista erääsen kirkon lattialla olevaan etupenkkiin, jossa rovastin rouva kukoistavan tyttärensä kanssa istui.
Hän on sammunut katsomasta. Onko hän tyhjä? Tyhjä? Mitätön aalto, jota kevyet tuulet heiluttelevat? Hän vetäytyy kokoon sielussansa. Kuinka hiipisi hän tästä kirkosta, joka seisoo ympärillä kuin ylös ympärille kasvava kuumasilmäinen loputon rangaistus? Vaipuneena seisoo Parsifal kuorissa. Nääntyvät hetket. Kirkko on vaipattu pimeyteen, kun hän viimein liikahtaa ja kumartuneena lähtee kuorista.
Naapurini aloitti hienolla äänellä surumielisen viisun, jota muut kuorissa säestivät: Sinisalo, sinisalo, älä humaja,
Uudessa pitäjässä hän nimittäin rakastui ja nyt kauniit lukijattareni oikein kuorissa veisaavat: voi noita miehiä! rakastui erään kauppiaan tyttäreen. Myöntymyksen sai hän kohta neidolta itseltään. Isän luo mennessään oli hän, nyt jo kokenut mies, hyvin rohkea ja oli varustanut oikein mahtipontisen puheen.
Hän oli polvillansa niin kauan kuin he veisasivat; ja sitten munkit saattivat hänet astuimista ylös kuoriin ja tervehtivät häntä veljen suudelmalla. Hän oli siis esiripun takana, kuorissa, sisäpuolella olevan pyhän veljeskunnan keskellä, joka toimittaa jumalanpalvelusta alttarin edessä.
Maailman turhuus hyljätä, Ja kaikki ylön katsoa, Toivoa toista tulevaa, Etsiä uutta elämää. Että sitten taivaan kuorissa Saisi voiton virttä veisata; Siellä vanhat vaivat palkitaan, Ja kaikki uudeksi muutetaan. Siellä ompi oikia isänmaa, Ja kaikki kallis tavara; Siellä lesket levon löytävät, Orvot osaansa nousevat.
Seisoen kuorissa käänsi hän saarnat ja evankeliumit noille jännitetyllä tarkkaavaisuudella kuunteleville lappalaisille.
Tuolla suuressa kuorissa ja ison pääalttarin ympärillä asuu kaukainen, ankara, suuri Jumala; täällä ovat hänen pienet, enemmän inhimilliset välittäjänsä, joiden puoleen on turvallisempaa ja kodikkaampaa kääntyä.
Se vaakuna-kilpi, joka täällä rippui, oli muisto eräältä vanhalta pariskunnalta, joka nyt lepäsi kuorissa saman kiven alla, jolla nuorukaiset seisoivat. Miehellä oli ollut sama nimi, kun Oskarilla, vaimolla taas sama kun Josefinalla. "Kiitoksia herraseni!" sanoi Oskari, katsahtaen lukkaria, joka seisoi takanapäin työllänsä hyvin tyytyväinen.
Päivän Sana
Muut Etsivät