Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 25. heinäkuuta 2025
Sitä elättää kuikan huuto yli suurten selkien kuovi, joka valittaen kutsuu soiden takaa omaansa, halli, joka ulvoo haikeuttaan peninkulmien päähän, vaaralta vaaralle, toverilleen, jota ei koskaan ole tavannut, vaan jota kuitenkin vaistoo, niinkuin viimeisessä toivottomassa kaihossa, tienneekö itsekään minkä, tai ulvoo sitä taivaalle kylmään kuuhunkin, mihin sillä ei ole mitään mahdollisuutta päästä.
Niin on toki menevän näköinen tuo kokka... Se on suikea kuin kuikan kaula... Paras paatti tämä on näillä vesillä... Paraspa toki tavallakin näillä vesillä ja taitaa se saada vertaistaan hakea muualtakin. Kaukaapa saa hakeakin... Ja se ei jäiden lähtöä odotakaan, vaan aukoo itse itselleen ja muille... Tokko lienee vielä tämän täällä ollessa muu laiva mikään ennen tätä tullut rantaan?
Lahonneet oli niskat Simon sillasta, jonka se valmisti pahan Martin maalle päästä. Mustan harmaana räijötti se vaan kuikan pellolla, jota tuloa vaan ylemmäksi nosti. Minä lopetin työni ja aloin hommautua kotipuoleen. Kyselin tarkasti taipaleen ensimmäiseen taloon ja tiedustelin talonkin kaikin puolin.
Mutta se ei siihen kuulunutkaan, se pysyy samana kaiken muun muututtua. Ja niin kasvaa tuosta vähäisestä pikkupurteestä mahtava sävel, joka yhdellä ainoalla iskulla tuo esille edustavan kuvan koko tapahtumaa verhoavasta todellisuudesta. Ja lopulta säestää tuollainen kaukainen kuikan huuto sumuiselta järveltä koko inhimillistä elämää.
Kivenheiton päässä kaislikosta kohosi pieni paljas musta kalliosaari ja sen päässä souteli veden hohteessa jääkuikan musta yksinäinen muoto. Kun tukkimies tuli puiden seasta aukealle ja hänen myttynsä värit sattuivat kuikan silmään, niin lintu upotti itsensä syvemmälle veteen, jotta näkyivät vain pysty kaula ja vaajamainen pää.
Merestäpäin syntynyt tuuli oli kiihtynyt kiihtymistään ja puhui nyt, myrskynä ikkunoita tärisyttäen, minulle seuraavan tarinan: «Minä tuulin pitkin avaraa jäätä, kun puolikymmentä virstaa Valamosta tapasin joukon ihmisiä ja heidän keskessään vanhan Kuikan; aijoin mennä ystävällisesti heidän ohitsensa, mutta eivät kärsineet kylmää henkeäni, kun olivat väsymyksestä ja näljästä voimattomia.
Iiwana taas, saatua luullun karkulaan lähetetyksi linnaan, oli hywillä mielin juosnut emäntä Kuikan luo, kallistanut siellä täyden lasin punssia suuhunsa ja sen perästä kiiruhtanut kotiinsa. Hän aikoi waimollensa kertoa tämän=iltaisen sukkeluutensa ja mitä syitä hänellä nyt oli saada korkeampi wirka, jonka suuri enonsa, howineuwos Kulakow oli luwannut hänelle hankkia.
Tänne mennään! virkkaa hän ja lähtee nousemaan vuoripolkua ylös uhrivuorelle. Yhä raskaammaksi ja hikevämmäksi on käynyt ilma. Ukkosta ja sadetta piilevät linnut ovat vaiti, eikä kuulu muuta kuin kuikan huuto jostakin kaukaa suurilta seliltä. On kuitenkin outoa suhinaa ilmassa ja puissa, joiden latvat aiheettomasti humahtavat, ja kaukana jossakin myrähtelee lähenevä ukkonen.
Kiljaisten hän, sukkelana kuin kuikan kaula, pujahti sivu. Karhu koetti vihaisesti iskeä häntä rankaisevalla kämmenellään. Jos se olisi ulottunut, niin olisi maailma päässyt yhdestä roistosta ja mökin kynnys olisi tahrattu verellä. Mutta se ei ulottunut ja mies livisti tiehensä.
Kun Hinkki katsahti sivuillensa, ei siinä ollut hänen rinnallaan enää kuin hänen uskollinen seuraajansa muurarinsälli ja toisella puolella peltisepänsälli, joka vasta pyrki Hinkin suosioon. Ilman mitään tappelua, ilman mitään ovelaa kaappausta, pelkällä suun porinalla oli mustatukka vienyt puolelleen Hinkin lauman ja jättänyt hänet yksinäiseksi kuin kuikan meren tyhjille kallioille.
Päivän Sana
Muut Etsivät