Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 19. lokakuuta 2025
Kuin hän sanoi kaikki ihmiset toisensa vertaisiksi, kummastelin minä hänen oikeuden tuntoansa, kuin hän pani sen rikkaan Olle Niileksen pojan yli sen köyhän Koskelan pojan, ehkä edellinen oli kehno lukemaan ja jälkimmäinen hyvä.
Se isäntä, jonka kanssa Koskelan isäntä oli poikansa puolesta tehnyt naimiskauppaa, tuli ensimäisen kuulutuksen jälkeen seuraawana päiwänä Koskelaan ja kutsui talon isännän heti kahdenkesken kamariin. "Kuinka tuon meidän asiamme noin käwi?" kysyi wieras isäntä. "Niinhän se on käynyt." "Miten? aiotteko minua narrinanne pitää?" "En ollenkaan." "Miten te selitätte tämän asian?"
Karja karttuu ja pellot laajenevat, suossa heilimöi tuoksuava apilas ja Koskelan maine vyöryy yhä loitommalle. Ja me olemme niin onnellisia ... sinä emäntänä ja minä isäntänä. Ja me itse käymme vähitellen vanhoiksi ja harmaahapsisiksi, mutta meidän lapsemme oh, mitä minä nyt hourailenkaan!»
"Ei hätä hävetä käske, kiiret kauan kiinnitellä," vastasi eno. "Eihän se raskasta ole, etkös sitä käsitä. Minä olen itse aikanani kerjännyt, joka käy helvetin hyvin, kuin vaan vähä tottuu. Minulla on itselläni muutamia poru-kitoja ruokittavana, ja palkka on s n pieni, muutoin sinä kyllä saisit jäädä kotia; nyt se on aivan mahdotointa. Minä olen jo puhutellut Koskelan likkaa, joka ensi aluksi ottaa sinun myötänsä, sitten se kyllä käy itsestänsä.
Hän neuvotteli lyhyesti Aunon kanssa elämän järjestämisestä kuukaudeksi eteenpäin, sanoi katkerana jäähyväiset ja lähti poliisin jälkeen kävelemään, kasvot synkkinä ja hampaat lujaan puristettuina. Saman päivän iltana poliisi saattoi Mikon Koskelan vankilaan, missä vankilan päällikön vaimona oli Pekkilän Sikri.
"Mutta kun hänen nimenä on Mökin Maiju", sanoi isäntä, ainakin halweksuen tyttöä nimensä tähden, kun ei woinut kumota waimonsa kristillistä ja järjellistä puhetta. "Ei se tee mitään asiassa. Nyt häntä sanotaan Mökin Maijuksi, mutta kohta häntä kunnioitetaan Koskelan miniänä ja myöhemmin emäntänä, kun meille kerran tulee wuoro lähteä pois tästä maailmasta.
"Heillä kuuluu näet olevan tapana vitsapannalla puristaa velallisen päätä, jos se ei jaksa maksaa", selitti Koskelan ukko ja maistoi tuota "oikeata rännin tekoa". "Nimismies tempasi säälimättä laukun venäläisen hartioilta ja aikoi lähteä tiehensä. Mikko pikitti perässä kaikin tavoin rukoillen reppuansa takaisin.
»Jäähän, Olavi!» virkahti Koskelan isäntä peräpenkiltä. »Olisi hiukan puhumista.» Olavi tunsi korviensa kuumenevan. Hän tiesi mistä isä tahtoi puhua oli vain odottanut milloin se tapahtuisi. He olivat nyt kolmen, äiti uunin luona seisoen. »Istu!» tömähti peräpenkiltä kylmästi. Olavi totteli. Sitte ei kuulunut kotvaan muuta kuin könniläisen harvat iskut seinällä.
»Mitä ne nuo ovat?» kysyi riihenikkuna. »Eikö se ole Koskelan emäntä? Ja mikä se tuo toinen on, joka kulkee pää riipuksissa jälessä? Eikö se ole hänen poikansa?» »Poikapa poika!» virnisti leveä luuvanikkuna koko seinän pituudelta. »Koskelan poika käy kosintaretkillä, hah hah haa! Ja äiti hakee kotiin.»
»Sitä, mitä sanoinkin, että sinusta tulee nyt Koskelan isäntä», virkkoi Olavi miltei hilpeästi. »Vaikka tiedät että sinua on aina siksi ajateltu ja ettei minusta ole isännän saappaisiin. Kyllä minä tiedän paikkani miesten edellä työmaalla, mutta komento...»
Päivän Sana
Muut Etsivät