United States or Rwanda ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ja kun hän kehoitti heitä uskomaan »Karitsaan», ei kenenkään päähän pälkähtänyt pitää hänen työtään orjan työnä tai hänen elämäänsä orjan elämänä, mutta monet ajattelivat omaa kohtaloaan, jonka määränä oli kuolema.
Mahtoiko vaistomaisesti tuntea isäntäväkensä kovaa kohtaloa ... mahtoiko aavistaa että lautakopsa hänen perässään olevalla reellä tulisi toistaiseksi olemaan seitsemähenkisen perheen ainoa koti?... Niin, mutta mitäs hiirakko-vanhus tuollaisista... Se ehkä vaan huoli omia asioitaan ja harmitteli kohtaloaan.
Mutta tämä valhe, tämä Pariisissa ilmeisesti kirjoitettu kirje herätti taas hänessä levottomuutta ja surkuttelua tuota rakastavaa ja onnellista isää kohtaan, jonka tytär oli kulkemassa surullista kohtaloaan kohden.
Hän tunsi monta kertaa punastuvansa. Kaikki oli hänelle niin outoa, ettei olisi uskonut, ellei omin silmin olisi nähnyt. Jälestäpäin vaivasi tämä muisto häntä kauan. Oli kuin omituinen, hivuttava nälkä olisi ahdistanut aina kun se vain mieleen johtui. Ja nyt se taas sukelsi esiin niin lämpimän kirkkaana kuin ilkkuen hänen omaa kohtaloaan.
Naiset eivät siinä suhteessa ole erilaisia ... ja sitten syöstään sokeasti kohtaloaan kohti, Jumala paratkoon!... Wahlilla oli silloin viinakauppa ja asunto kaupungissa ... eikä hän siihen aikaan juonutkaan erittäin paljon ja oli hyvissä varoissa... Vaan aikaa voittaen kävi se pahemmaksi ja pahemmaksi! ... ja kun hän kuoli, oli talossa kaikki koluttu ja tyhjennetty ... niin että Annan täytyi turvautua kaupitsijattaren vasuun.
Kauvan itki tyttö-rukka, ajatellessaan sitä, mikä häntä odotti. Mutta tuo myrskyisä paljastuksensa viihdytti häntä, ja hän voi jo rauhallisemmin ajatella kohtaloaan ja sitä, mitä hänen oli tehtävä. Pääasiana hänellä oli vapautua noista kirotuista häistä. Rosvon puolisona oleminen näytti hänestä paratiisilta verrattuna siihen elämään, joka hänelle oli määrätty.
Åke kirosi itseään ja kohtaloaan, mutta hänen rakkauttaan Esteriin ei mikään vastarinta vähentänyt, ei se, joka jo oli häntä kohdannut, eikä se, jonka hän aavisti olevan tulossa.
Constance oli nyt kaksitoista vuotta vallinnut itsevaltiaana loisteliaassa kodissaan ja odottanut siellä kohtaloaan. Ja sillä välin musertui hänen elämänsä ja toimensa yhä enemmän. Näinä kahtenatoista vuotena oli Beauchêne ehtimiseen vierinyt eteenpäin kaltevaa pintaansa. Hän oli nyt viimeisellä kehitysasteellaan.
Oliko minulla, maailmaa kokeneella miehellä, joka olin nähnyt niin paljon pahaa, jonka mielen oli seoittanut epäilys ja joka olin saanut osani maailman elämän-nautinnoista, oliko semmoisella miehellä oikeutta yhdistää kohtaloaan semmoiseen nuoreen olentoon kuin sinä, semmoiseen lämminlempiseen, kyyhkyslakan kirkassilmäiseen, viattomaan linnunpoikaseen.
Pikku Annikin tuossa kätkyessä, kuka hänen kohtaloaan saattoi edeltäpäin arvata. Kauniiksi hän ehkä kasvaisi, oikea herran enkeli hän nyt ainakin oli sinisine silmineen ja valkoisine kiharoineen. Mutta siinäpä ehkä juuri pahin vaara olikin tarjonna. Kaunis ja köyhä tyttö joutui pian pahoille teille. Miehet viettelisivät ja kun kerran saisivat lankeamaan, niin pitäisivät kuin luutturättiä.