Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 5. heinäkuuta 2025
Knut koetteli selittää hänelle, mitä hän näki noissa vanhuksissa, jotka olivat eläneet tuntemattomia aurinkokausia ja jääkausia, ja jotka miljoonain vuosien kokemuksellaan katselevat jääkylmän välinpitämättömästi alas laaksoon, jossa ihmiset ovat häärineet muutamia lyheitä vuosituhansia. Kornelia katseli epäillen Knutia hän ei toistaiseksi uskonut mitään.
Isä ei kuullut juuri mitään hänestä, hänen lähdettyään. Tuli kirje Berlinistä, toinen Wienistä, kolmas Parisista, mutta niissä oli vähän siitä, mitä poika toimitti. Sitten ei pitkiin aikoihin tullut kirjettä ollenkaan. Viimein ilmoitti »Schwabe & Poika» Lissabonista, että Knutia odotettiin Buenos Ayresista. Kohta sen jälkeen Holt sai kirjeen Knutilta itseltään: hän sanoi lyhyesti tulevansa kotiin.
Paljon saattoi muuttua siksi. Hän kävi suopeammaksi Knutia kohtaan; koetti viedä ihmisiä harhaan. Ruvettiinkin taas puhumaan Alfhildistä ja Knutista. He sopivat hyvin yhteen. Molemmat hyvää sukua, rikkaita ja kauniita. Tuota he juuri kaikki olivat odottaneetkin. Alfhild, se kyllä osasi valita. Vanhemmat siitä myöskin olivat mielissään.
Useimmat työmiehistä olivat vielä koolla Pietarin ympärillä; he eivät olleet huomanneet Knutia. Pietari yhä puhutteli heitä yksitellen, joka vaikutti tavattoman laimentavasti heidän rohkeuteensa, jotta todellakin näytti siltä, että nuoret sotilaat, jotka olivat toistaiseksi herenneet pommittamasta, pettyisivät paraimman toivonsa suhteen. Silloin tuli apu.
Sitten hän joi äänettömänä ensimmäisen kuppinsa. Alkaessaan toista tunsi hän itsensä melkein normaaliksi, ja hänen metsästäjävaistonsa heräsivät horroksistaan. Hän ikävöi pientä, rauhallista keskustelua, ja kuin useammat herroista olivat lähteneet huvimajasta, viittasi hän Knutia luokseen. »Istukaa, tohtori», hän sanoi.
Minä voisin murhata sinut!» Ja sitten hän otti Knutia hartioista ja pudisti häntä. Sitten hän otti lasinsa, sanoi »terve!» ja tyhjensi sen niin hyvänsuovan hurjasti, että melkein pelkäsi hänen nielevän sen. Hanna tuli puuhaten sisään ja toi viiniä punakkana ja tyytyväisenä. Pietari katseli pulloja. »Se on oikein», hän sanoi. »Hanna sanonko minä hänelle sen?» hän sanoi. »Mutta Pietari!» hän huusi.
Hänen täytyi lähteä, hänen täytyi tavata Knutia vielä tänä iltana. Hän puki päällysvaatteet päälleen, syleili tätiään, joka näytti liikuttavan hämmästyneeltä ja avuttomalta, ja sanoi: »Hyvää yötä, täti minä jään Hanna Strömin luo yöksi.» »Mutta, Kornelia, rakas lapsi kulta ajattelehan laupias Jumala, et suinkaan sinä aio » Hän puhui itsekseen.
»On niin », hän sanoi ja katsoi Knutia suoraan silmiin. Knut katsoi häneen hämmästyneenä. Sitten hän yltyi puhumaan. »Mutta miksi Herran tähden te sitten vainootte minua tuolla masentavan halveksivalla katseellanne? Mitä te tiedätte minusta, joka oikeuttaa teidät siihen?» Kornelia kävi tulipunaiseksi ja puri huultaan, hänen rintansa aaltoili kiihkeästi.
Joka sana, minkä hän sanoi, mielitteli jotain tuhmaa tai ennakkoluuloista kuulijoissa. Ensinnä yleensä yhteiskunnan vihollisista. Siinä sitten oli väriä. Oikein huikaiseva kymmenen pennin kuva. Sitten alkoi hän polkea alleen työmiehiä, Knutia ja kaikkia muita vaarallisia. Oikein ratisi hänen askeleittensa alla. Minä luulin näkeväni hänen saappaansa koko ajan.
Hän katsoi kuitenkin Knutia yhä vielä ylpeästi suoraan silmiin ja voitettuaan ensimmäisen mielenliikutuksensa hän vastasi: »Miksi te olette toinen puhuessanne minun kanssa kuin muiden kanssa? Niinkuin nyt, kuin Strand ja muut tuolla huvihuoneessa pilkkasivat kaikkea, mitä te pidätte oikeana ja totena? Miksi te kumarratte ja hymyilette niille, joita te sydämmessänne halveksitte?
Päivän Sana
Muut Etsivät