Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 15. heinäkuuta 2025
Perheenjoukko tät' ei huomannunna, Jota töllissä olj kaksi henkee, Ottopoikans ei, ei tyttärensä; Halaellen toisiaan, he istui, Käsi käässä, pääkin päätä vasten, Kiukaan vieress' hiljaa, huoletonna.
Ovi oli matala ja ahdas, niin että sisäänmenijän täytyi kumartua siitä kulkiessaan, ja sen kynnys oli korkea kuin riihen kynnys. Sisästä oli huone puoleksi paja, puoleksi sauna. Katon rajassa oli lauteet ja kiukaan kupeessa ahjo. Palje, alasin, vasarat, pihdit ja muut pajakalut olivat kaikki pienoiskokoa kuin leikkikaluja. Kun tuli oli viritetty takkaan, näki Jouko tarkemmin katsella ympärilleen.
Sitten muuttivat ne kaikki pois, niin ettei jäänyt kissaakaan kiukaan kulmaan, paitsi muuatta vanhaa torpparia, mutta hänkin on jo aikoja sitten kuollut. Koko tuo suuri uudismaa joutui taas autioksi, ojat liettyivät kiinni, niityt metsittyivät ja pellot alkoivat kasvaa petäjiä. Siitä on kohta neljäkymmentä vuotta...
Täällä ei näyttänyt erosta olevan puhettakaan siitä päättäen, että entistä, monisokkeloista taloa parhaallaan jatkettiin suurella uudella tuvalla. Kaikkein vanhinkin ja alkuperäisin tupa oli vielä jälellä. Se oli pyöreistä hirsistä tehty savupirtti, joka ei koskaan ole ikkunoita nähnyt, ainoastaan luukkuja. Matala, kiukaan tapainen uuni oli vielä jälellä.
Mutta siinäpä onkin ilta jo kulunut, ja vielä on urheilu tekemättä, ja täällä maalla olisi Tommolasta mentävä aikaisin levolle; siksi ei hän enää huoli odottaa kolmannen uunillisen loppuun palamista, vaan sammuttaa pari viimeistä kekälettä, heittämällä vähäisen vettä kiukaan alle.
URMAS Lämpimästi: Tulkaa terveinä, kansan miehet! VANHA NIITTY-MERVI Niin että sinä se sitten olet se Urmas. Emme ole koskaan nähneet, mutta kuultu on. Tulimme nyt näkemään ja puhumaan, kun emme ole enää elämästä selvillä. URMAS Kättelee: Raskasta, raskasta on elämä. Istukaa! Viittaa istumaan rahvaanpenkille, tuo itselleen istuimen kiukaan luota. NIITTY-MERVI Puhumme sinulle niinkuin isälle.
Kahviako vaan. No sama se. Kun olis ollunna viinaa. Kaataa kahvia, mutta ei lisää pullosta, tuopi pöydälle. Tässä olisi. Hiljempaa. Eiköhän sentään olisi parempaa? On parempaakin. Vie kupin kiukaan luo, täyttää pullosta, tuo takasin. Tässä, mutta se maksaa kymmenen penniä. Maistaa. No, tämä on toista! Maksaa. Siinäpä onkin kretaa, jota ei kissa syö. Nauraa. Kretaa, jota ei kissa syö.
Ulkopuolella sen ovea näet olkikuorman, jonka Valko on vetänyt Viertolan kartanosta joulun kunnioiksi pirtin laattialle. Ei tainneet veljekset täälläkään unohtaa joulu-olkien kahinata, joka oli ihanin muistonsa lapsuuden ajoista. Mutta pirtistä kuuluu löylyn kohina kiukaan kuumilta kiviltä ja pehmeitten vihtojen hutkina. Ottavat nyt veljekset ankaran joulukylvyn.
Ja sitten ukko murteellaan, josta emme isoja älyä, selittämään, miten köynnöksiä on hoidettava, ja sitä tehdessään hän lapiolla siirtelee juurten suojaksi litteitä kiviä, jotka päivä paahtaa lämpimiksi kuin kiukaan kivet ja jotka siitä sitten yökylmäin aikana huokuvat suloista löylyä köynnöksien ympärille. Tekisi mieli maistaa ukon viiniä.
Mutta Rosel ei vastannut ja emäntä ilmoitti viimein salaisuuden, selittäen: "voithan sinä nyt jo sanoa, hän on rusthollarin Johannes Zusmarshofenista. Onhan sinulla, Amrei, tallella vielä eräs muisto hänen äidiltänsä?" "Niin on", vastasi Avojalka ja hänen täytyi istahtua kiukaan reunukselle, sillä hänen polvensa horjuivat. Kuinka ihmeellistä tämä kaikki olikaan!
Päivän Sana
Muut Etsivät