United States or Albania ? Vote for the TOP Country of the Week !
HERTTUATAR. Paremmin eikö kannusta sua veljeys? Vanhassa veressäsi rakkautt' eikö Niin kipinääkään? Edwardin nuo pojat.
Erittäin puhelias hän oli, vaan ei sen ohessa milloinkaan kadottanut miehuullisesta arvollisuudestaan niin kipinääkään, ja ei puhettakaan siitä, että juuri muita kuin häntä koko sinä iltana olisi huomannut.
Luonnollisesti ei minulla ollut toivon kipinääkään, mutta toisaalta en myöskään pelännyt, että hän suuttuu, sillä siihen hän oli liian hyvä. Sanoin siis hänelle: »Olen sangen kiittämätön, kun en tyydy siihen hyvyyteen, mitä olette osottanut, ja nytkin osotatte minulle. Mutta oletteko niin sokea, että ette näe, miksi se ei riitä saamaan minua onnelliseksi?
"Mustasukkaisuutesi, hyvä veli", vastasi Reinhold, "on sinut saanut sitä uskomaan. Nyt on selvillä, että Roosa olisi pelkästä hurskaudesta ja kuuliaisuudesta ottanut minut mieheksensä, mutta ei edes kipinääkään rakkautta ole hänen jääkylmässä sydämmessänsä. Ha, ha! minusta olisi voinut tulla kunnon tynnyriseppä.
Sankarien haavoista valuvan veren hän muuttaisi vaarainmehuksi, ja kaikki heidän ympärillään vihmovat kyynelet hän loihtisi lauhkeimmaksi kesäsateeksi. Ei Kaarle XII oli viimeinen romantikko ja se sankari, joka hänen jälkeensä esiintyi, Fredrik II, oli nero ilman sydäntä, oli kylmä, itsekäs ihminen ilman innostuksen kipinääkään.
Olet mahtanut olla voimisteluopissa jonkun kankurin luona ja tapasi olet mahtanut oppia sepältä." Hänen kasvoissaan ei saattanut huomata vihan kipinääkään, ainoastaan silmistä säihkyi päättäväisyys ja tahdonvoima. Hetken perästä päästi hän irti Vinitiuksen kädet. Nöyrtyneenä, häpeissään ja kiivastuksissaan seisoi Vinitius hänen edessään.
Tuhkan harmaana, ilman valon kipinääkään sisässään hiipi äänetönnä milloin ylöspäin, milloin alaspäin, milloin longerrellen ja milloin varovaisesti palaten takaisin entisille jälilleen yksinäinen laiha kirja. "Se on kalmistomme aave", kuiskasi seuraajani väristen. "Hän ei saa kuolla eikä voi kuolla." Aaveen selkärangassa luin loistavin kultakirjaimin: Suomenkielen asetus.
No niin, totta kyllä; Reetalle oli kyllä kihlaus kääntynyt suruksi. Välinpitämättömänä ja raskasmielisenä, ilman kipinääkään toivoa istui hän kotona pimeässä tuvassa ja ompeli koneentapaisesti suuria lakana- ja liinavaate-pakkoja ja raskaita pulsterinpäällyksiä, joita äiti toi hänelle käsiin.
Minäkin heitin kaiken voimani takaa lunta tuohon saunan rovioon, joka lumesta huolimatta paloi maan tasalle. Kun tuli oli sammunut, niin ettei kipinääkään enään näkynyt, meni talon väki sisään ja vieraat ihmiset lähtivät kukin kotiinsa. Tuvassa otettiin valkea päreeseen ja ruvettiin valvomaan, sillä kaikki olivat niin levottomaksi tulleet, ettei uni näyttänyt kellekään maittavan.