United States or Venezuela ? Vote for the TOP Country of the Week !
Tuo vanha, kaksinkertainen katse kiintyi hetkeksi minuun; sitten synkistyi hänen silmänsä ja hänen otsansa rypistyi, kun hän nurjasti kääntyi johonkin pois. "Hm!" lausui Mr. Qvinion, katsellen, luullakseni, meitä molempia. "Kaunis ilma!"
Hän näki kaiken tuon, joka oli hänelle niin tuttua ja johon kiintyi tuhansia muistoja tavalla, jota ainoastaan talonpoika tuntee, kun on elänyt somassa paikassa lapsuudesta vanhuuden päiviin asti.
Unessa Eeron huomio kiintyi melkein aina erikoisesti tytön pieneen, valkoiseen käteen. Välistä se ojentautui hänelle. Toisinaan se taas koetti keventää hänen kuormaansa. Usein se kutsuvasti viittasi eteenpäin ja ylöspäin, ja silloin Eero aina tunsi jonkinmoista hetkellistä voimaa ja rohkeutta. Viime yönä oli tuo käsi ollut veressä. Eero oli kulkevinaan pimeässä kummallisen mutkikasta tietä.
Nuorempi oli jo suorittanut tehtävänsä ja sillä aikaa kun vanhempi luki, katseli hän räiskivää ja paukkuvaa tulta uunissa sekä sitä kyllikseen katsottuaan silmäili ympäri huonetta, kunnes keksi kartanoikkunan alla olevalla kaapin päällä korkean leipäpinkan, johon kiintyi halukas katseensa.
Silloin näytti siltä kuin kuoleva olisi huomannut erehdyksensä. Katse etsi Elinaa. Nosta, pyysi hän äkkiä selvään ja tuskaisesti. Elina kumartui häntä auttamaan. Silloin hän kuin yliluonnollisen voiman nostamana itse kohosi istualleen. Kiitos, kiitos, sanoi hän selvään, katse säteilevänä. Hellä, hyväilevä silmäys kiintyi vielä lapsiin, sitte hän painui vuoteelle, rinnan pari kertaa korahtaessa.
Mutta kun Heikki sai hänet vihdoin puheillensa, suli hänen kömpelyytensä vähitellen ja hän alkoi naurahdella ja jutella vapaasti. Heikki kiintyi heti hänen suuriin kasvoihinsa.
Isän huomio kiintyi asiaan. »No, näitkö venäläisiä?» kysyi hän. »Kyllä niitä näin. Heitä oli niin paljo, että muuta en mitään nähnytkään. Tuskin näkyi mitään koko maailmasta heidän tienoillansa.» »Näkivätkö hekin sinut?»
Hän tahtoi karkoittaa ajatuksensa kaikesta, mitä hänen ympärillään oli, ja kumminkin kiintyi hänen silmänsä noihin ketoihin, jotka tulevat hänen omikseen, ja aina hän tahtoi ennakolta ajatella, miten on käyvä, taloon tulot ja vastaan-otot, puheet ja vastaukset, niin päin ja näin päin.
Sai onnen palmu laaksoss' siellä, hajonnut Israil ei, se mantuun kiintyi, maass' on vielä, johon sen juuri vei: Ei kodistaan se luovu pois, ei muilla main se elää vois. Mut meidän täytyy kuljeksia, ja muu maa haudaks jää; ei meille isäin leposija oo viime retken pää. Ei paatta jäänyt templihin, ja Herja valtas Saalemin.
Hän liikutti hitaasti päätänsä, avaamatta silmiään, ja hymyili sitte. "Setä Tuomo, sanokaa edes yksi sana minulle. Tunnetteko minua? Minä olen teidän pikku Edvardinne, jota olette niin usein polvillanne kiikutelleet." "Mitä Edvardko?" kuului heikko ääni. "Kyllä minä tunnen." Tuomo avasi silmänsä. Hänen katseensa oli alussa sekava, ja ikään kuin peljäten kiintyi se Edvardin muotoon.