Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 22. lokakuuta 2025
Ainoasti yhdessä ikkunassa koko kylässä kiilui valkea sinä yönä, siitä huoneesta nimittäin, jossa hänen vaimonsa istui ja odotti hänen kotiintuloansa. Hän katsoi hiljaa ylös hänen tullessaan; tämä käänsi kasvonsa pois siitä vakaisesta katsahduksesta, jolla Maria katsoi häneen. Jos hän ei olisi kasvojansa kääntänyt pois, olisi hän nähnyt, kuinka kyyneleet virtailivat hänen poskillansa.
Kun hän wihdoin heräsi, kiilui päiwän walo pienestä nyrkin mentäwästä wankihuoneen ikkunasta. Kyntteli lyhdyssä oli sammunut. Alussa hän ei muistanut missä olikaan. Mutta kowa tila, missä hän lepäsi, ja musta haamu hänen edessään laattialla johduttiwat wähitellen hänelle mieleen kaikki, mitä oli tapahtunut. Nyt hän muisti, mitä wainaja oli ennen kuolemaansa sanonut.
Nuoli joka paikkaa, loiski hännällään, liehui ja vinkui, hyppi ja nuoli minkä kerkesi. Siihen katveni ja raitistui vähän Pekan synkkä mieli. Olihan vielä yksi ystävä, yhtä hyvä kuin ennenki. Sepä synnyttikin Pekassa elon kipinän ja hän nosti katseen ympärilleen. Tuli kiilui Honkaleholta, se välähti kuin päivän kajastus Pekan öiseen sieluun ja jäi kuin kaukainen tähti paistamaan.
Aava meri lakasi yhdeltä taholta saaren rantoja, toisilta tahoilta kiilui auringon paisteessa saaria ja moniaista kohdista mannermaa. Tälle vähäiselle saarelle oli noin 50 vuotinen mies rakentanut asuntonsa. Saari oli, niinkuin sanoimme, pieni, mutta kumminkin niin suuri, että Jolsan Matin kaikki omaisuus sinne mahtui. Ja paljon omaisuutta ei Matilla ollutkaan.
Kun aurinko laskeusi vuorten taakse, oli jo päästy voitolle; kaski oli poltettu. Ankarassa työssä oli raadettu neljäkolmatta tuntia; nyt saatiin vähän levähtää, mutta vieläkin täytyi pysytellä valveilla. Tuli kiilui ja kyti vielä, siellä täällä se leimahti ilmiliekkiin.
Hän kokosi kaikki voimansa; mutta kovan onnen kysymys ei sittekään tahtonut päästä hänen huuliltaan. »Isä onko totta, mitä ihmiset»... Harmaissa silmissä kiilui hurjan epäluulon liekki. »Hä mitä ihmiset juttelevat?» »Että sinä olet antanut opastaa ranskalaiset Kissanportaan ylitse?»
Pilvien välistä näkyi palanen mustansinervätä taivasta, jossa kiilui vaan muutama himmeä tähti kaukana korkeudessa. Gunhildia vilusti ja väsytti. Tuo, mikä oli tapahtunut, painoi häntä kuin raskas taakka; ei hän ollut tolkussaan eikä hän voinut selvittää omia ajatuksiaan. Hyvän aikaa hän seisotteli pihassa odottaen jotakuta tulevaksi; sillä hän ei uskaltanut astua sisään.
Ainoastaan silmissä oli levoton hehku, joka milloin paloi rakkaudesta, milloin kiilui vihasta. "Sinun pitää sanoa se vielä kerta," lausui vihdoin poika ja astui pari askelta lähemmäksi tyttöä. Tämä vaan surullisesti pudisti päätään. "Luuletko että joku toinen poika voi rakastaa sinua niinkuin minä?" kysyi poika. "Minä en ole toista poikaa ajatellut," sanoi tyttö.
"Nuo ne vaan eivät haikaile!" ajatteli Helena harmissaan ja läksi menemään väentulvaa kohden, jonka keskeltä näkyi kaukaa sotamiesriveillä rajoitettu suuri tyhjä torineliö. Siellä rienteli joukko ratsastajia, välkkyi kirjavia uniformuja ja häikäsevinä pisteinä kiilui soittajain torvet. Kun hän tuli perille tehtiin paraikaa jo paraadin loppua.
Mutta tupa oli köyhän miehen tupa; siellä oli ainoastaan uunin muuri ja sänky ja penkki ja pöytä ja pata ja rukki, ja seinällä riippui pyssy ja kirves ja vanha miekka ja nahkavyö. Pimeimmästä solasta kiilui kuitenkin jotain niinkuin hohtavat hiilet, ja tämä oli Valtterista hirveätä; mutta likempää katsoen väijyivät siellä vanhan harmaan kissan silmät hiiriä permannon raosta.
Päivän Sana
Muut Etsivät