Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 20. heinäkuuta 2025
Ei hän tainnut olla huvitettu talonväen seurasta eikä täällä viihtyä. Ja hän katseli välistä niin oudosti, hänen silmissään oli kiilto ja hänen katseissaan ilme, joka Elliä vaivasi ja häiritsi. Niin ei saa olla, hän ei saa niin ajatella, se olisi meidän molempain onnettomuus, meidän rakkautemme loppu.
Ja," jatkoi Betty teeskentelemättä, "se on enemmän kuin luulin, kun ensiksi hänet näin liehuvin höyheninensä ja killuvin rihmoinensa, ja hänen hameensa sitten, joka oli niinkuin kenraalin virkapuku kaikin kiilto- ja korusälyinensä.
Sen oli kuitenkin turhaksi tehnyt tämän maailman rikkaus, arwo, kunnia ja kiilto; ja sitä oli hän surrut, miettinyt ja ajatellut yöt ja päiwät. Nyt oli tilaisuus käsissä, jonka awulla hän woi tarkoituksensa perille päästä; jos hän sen käsistään päästi, oli hänen hartain halunsa, hänen rakkautensa toiwo ijäksi päiwäksi rauwennut. Tämä aate waiwasi häntä hirweästi.
Hän näki takaapäin pitkän, hoikan varren ja mustat hiukset, jotka osaksi peittivät kapeaa, mustanlaihaa niskaa. Takaapäin Juhani oli kuin isävainajansa... Kun polku teki mutkan, katsahti Juhani taakseen Hannaan. Hänen silmissään oli kumma kiilto, ja kasvot olivat kalpeat. Suukin oli kuin väärässä.
"Enpä joutaisi nyt minäkään", vastasi Heikki tyytymättömin ilmein, "en joutaisi seuroissa istumaan..." "Ei Herra katso aikaa eikä paikkaa silloin, kun Hän meidät pois kutsuu", sanoi Iisakki. Nyt Heikkikin vasta heräsi omista mietteistään ja myönsi Iisakin olevan oikeassa. Mutta Iisakin tuntoon jäi kummallinen pistos, ja hänkin huomasi, että Heikin silmissä oli erinomaisempi kiilto.
Frits sanoi ettei hän ollut oppinut kiipeemään. "Ja minä en myöskään voi kiivetä", sanoi Juhani. "Minun päätäni rupee niin huimaamaan". Kalle silmäili uusia housujaan, mutta ei tässä nyt mikään auttanut, hänen täytyi kiivetä ylös puuhun. Hän kiipesi ja saikin eväskorit onnellisesti ales mutta kiilto hänen keltaisista housuistaan oli poissa.
He eiwät olleet näkewinäänkään minua, mutta kuitenkin huomasin minä, että jokainen halusi katsella minua, kun waan saiwat salaa sitä tehdä. Heidän silmistään näkyi kummallinen salama ja epäselwä kiilto ja minä ymmärsin mitä se merkitsi.
Kullan kiilto, välkkyen tulen hohteessa, heidät oli soaissut; vaan etenkin Troussecaille oli niin hämillään, ett'ei tointuakkaan tahtonut. "Kultaa!" hän jupisi vallan ihmeissään; "sinulla, François Villon, sinullako kultaa!" "Vait!" Villon keskeytti. "Pistä jänis vartaasen, sillä välin kuin minä menen vaatteita vaihtamaan. Pian nyt!"
RICHARD. Tiedätkö miestä, jota kullan kiilto Vois salamurhan tekoon houkutella? HOVIPOIKA. Ma tunnen nurkuvaisen herrasmiehen, Jonk' ylpeyteen ei vastaa köyhyytensä; Ei kymmenkunta puhujaa voi sitä, Min kulta voi; se hänen saa jos mihin. RICHARD. Nimensä mikä? HOVIPOIKA. Nimensä on Tyrrel. RICHARD. Ma tunnen miehen; käske hänet tänne.
Sven ei vastannut; hänen katseessaan välähti kostea kiilto, hän nosti äidin käden huulilleen ja istui hetken nojaten päätään hänen syliinsä... Sitten nousi hän nopeasti, suuteli äitiä vielä kerran, otti tuolin ja istuutui hänen viereensä, käsi äidin tuolin selkänojalla. "Nyt, äiti, saat kuulla 'sadun sydämen'; nämä olivat vain johdantoja, jotka sinun ensin oli tunteminen.
Päivän Sana
Muut Etsivät