Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 27. toukokuuta 2025
Oli kerran hyvin vanha täti, jolla oli hyvin nuori rakki. Tädin nimeä en muista, mutta rakin nimi oli Prisse. Tädin mielestä ei mikään rakki maailmassa koskaan ollut haukkunut vov, vov, vov semmoisella varmalla ponnella, hehkuvalla innostuksella ja heleällä soinnulla kuin Prisse. Ja muutkin myönsivät että Prissellä oli todellakin hyvät keuhkot. Mutta tädin mielestä tuo myönnytys oli kovin laimea.
Huone oli jotakuinkin suuri ja täynnä kansaa, niin että vain keskellä lattiaa oli avonainen paikka, jossa tanssileikkejä leikittiin. Rakkopillin puhaltaja puhalsi kovasti ja kauan, minkä keuhkot kestivät; kun hän väsyi, yltyivät tytöt laulamaan ja sillä välin pärisi rumpu.
Ei palkeet eikä ratasvärkki ikinä voi ajaa samaa asiaa, kuin ihmisen keuhkot ja elävä ihmiskäsi: nehän saavat huilusta ja viulusta ääniä ulos, joita nuo molemmat keinotekoiset eivät mahda, ja niinhän se onkin, kuin olla pitää. Tuleppa, juokaamme pohjaan, ja menkäämme kotiin".
Näyttipä vallan lystilliseltä ja naurettavalta olla nöyränä ja samalla pyrkiä eteenpäin yhteiskunnassa, jossa ensimmäinen velvollisuus on kukkua aamusta iltaan ja kehua, kerskata ja ylistää omaa puoluettansa niin paljon kuin keuhkot vaan kestävät. Juhlallisen lupauksen mukaan, jonka minä tein äidilleni, annoin oitis kirjoittaa itseni kristilliseen seurakuntaan.
Kituneessa, läpikuultavassa ruumiissa työskentelivät keuhkot ja sydän kuin mätkivät, vankat koneet, jotka kilvoittelivat saadakseen viimeiseen asti tehdä tehtävänsä.
Oli niinkuin juuri tässä maailman sydän olisi sykkinyt lämpimimmillään, sen keuhkot hengittäneet raittiimmillaan ja sen aivot ajatelleet kirkkaimpia, rauhallisimpia ja onnekkaimpia ajatuksiaan ikäänkuin minunkin puolestani, mutta samalla minunkin kauttani.
Seisoi kaikki kansakunta idän yössä ankarassa, seisoi työ, elämä, askar, aika, aattehet inehmon; sydän tuskin sykki, keuhkot tuskin henkeä vetivät, vain veri suonissa punainen soitti suurta luomisvirttä. Niin hiljaa sarasti päivä. Tiedän kaartin kansallisen: kaarti kultuurin. Sotivat siinä kuollehet, elävät, kaikki vallat valkeuden.
Mä lasken läpi salmen suun, käy vedet väljemmäksi, ja meren vilpas tuuli vie mun ruuhen seljemmäksi: jo ilma raitis, suolainen mun keuhkot kaikki täyttää ja mihin koito ky'ennen, sen voin nyt muille näyttää.
Elää minä tahdon niinkauvan kun nuori olen, vapaasti hengittää minä tahdon niinkauvan kun minulla keuhkot ovat! Mutta tiedätkö, Tuomenkukka, mitä elämä oikein on?» »Kyllä», vastasi tyttö säkenöivin silmin »se on rakkautta!» »Niin, rakkautta se on mutta se on muutakin. Se on nuoruutta ja kevättä ja uskallusta elää, ja se on kohtaloa, joka meitä ihmislapsia yhteen johtaa.»
Jonkun matkan käytyänsä Henrik pysähtyi ja alkoi järkiperäisesti pyyhkiä kuivaksi niskaansa, kaulaansa, otsaansa ja lakkiansa, sekä puhalsi pari kertaa keuhkot tyhjiksi. Lähdettyään taas, jatkui sama ajatus: "Minun olisi kai pitänyt ruveta ystävällisesti juttelemaan heidän kanssansa, avata liivinnapit ja vilvoitella " "Totisesti!" ajatteli hän samassa ja hänen piti taas pysähtyä.
Päivän Sana
Muut Etsivät