Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 24. heinäkuuta 2025
Vihdoin tointuen läksivät he kotiin suuria, viljelemättömiä ketoja myöten, neitinen nuorukaiseen nojautuneena, nuorukainen kumartuneena hänen ylitsensä, käsi kierrettynä ympäri vyötäisistä, lumoavassa yksinäisyydessä, poissa kaikesta maailman pauhusta, täällä, jossa ainoastaan aurinko ja linnut riemuiten julistivat heidän rakkautensa onnea koko maailmalle.
Kohta tulin sydämessäni iloiseksi, minä menin portin läpitse, ketoja ja niittyjä pitkin, enkä välittänyt väsymyksestä, vaan tunsin koko olennossani, että kuorma kirposi sielustani. Kaikki ohikulkijat katselivat minuun niin iloisesti, että todella jouduin kiusaukseen tervehtiä heitä, kaikki näkyivät he olevan jostakin syystä iloiset, kaikki polttivat he sikaareja.
Useampia tunteja olin jo samoillut ketoja pitkin pyssy olalla ja olisin kaiketi jo ennen iltaa palannut kestikievariin Kurskin valtamaantiellä, jossa minua odotti troikani, ellei peräti hieno ja kylmä sade joka hamasta aamusta alkain oikein vanhan piian lailla oli luopumattomana ja armottomana kiusannut minua olisi pakoittanut minua viimeinkin hakemaan jossakin lähellä edes väliaikaista suojaa.
Viljelys oli silloin varmaankin hyvällä kannalla, kun niin vähäinen ala saattoi elättää kymmeniä tuhansia ihmisiä. Nyt on maa harvaan asuttua ja suureksi osaksi viljelemätöntä. Niin on kaikki muuttunut; kirous painaa Galilean ketoja, vuorten jyrkänteitä ja laaksoja, kirous, joka odottaa kerran tulevansa poistetuksi. Mutta milloin, sen Herra yksin tietää.
Sen kohdalta kun kääntyy oikeaan käteen ja kulkee suorastaan poikittain tieltä, niin tulee vähän matkan päässä se kangas. Tuli muuan keto, jonka päässä oli metsää. Mutta siinä ei ollut petäjää ladon edessä. Ulla kulki vielä edelleen. Tie teki polven ja lähti ihan toiseen suuntaan eikä näyttänyt ollenkaan siltä, että enää tulisi ketoja.
Hän mietteihin vaipui, kalveten. Hänen mielensä liikkui muistojen mailla, hän muisti ystävän petollisen. He olivat leikkineet leivojen lailla. Oli vuotta nuorempi poikanen ja yhtä huimia kumpikin. He juoksivat ketoja käsikkäin.
Upseeri päästi vaikerruksen, hänen sormensa höltyivät ja hän kaatui raskaasti taaksepäin. Kauhistuneena tästä hirveästä teosta, johon hänen ahneutensa oli hänen ajanut, Hayes pakeni paikasta. Yö oli saapunut ja Hayes kiirehti nopeasti pitkin ketoja ja kujateitä. Näin hän kulki muutamia peninkulmia. Hän ei nähnyt mitään jälkiä tovereistansa eikä hän halunnutkaan niitä tavata.
He olivat Kastorin kanssa kierrelleet metsiä, ketoja, väliin juosseet ja leikkineet kuin vallattomat lapset, väliin kulkeneet kumpikin omissa tuumissaan, väliin taas lepäilleet jollakin kauniilla muistorikkaalla paikalla, jonne Elsaa oli usein haluttanut, vaan jonne ei ollut yksinään uskaltanut lähteä.
Kuta edemmäksi tulimme, sitä rikkaammalta näytti kasvullisuus. Kaikkialla oli viljeltyjä ketoja ja kaikenlaisia ihania puita. Kaikki teki meihin erittäin miellyttävän vaikutuksen. Tähän asti olimme matkustaneet läpi kolkkojen, viljattomien, metsättömien seutujen, nyt oli luonto ympärillämme ikään kuin kokonaan muuttunut.
Katso, Lilameha, moni talvi on sen jälkeen ketoja kuihduttanut, ja nyt kantaa Oikameonna jälleen seppeltä, sillä nyt kukoistaa Oikameonnan sydän jälleen. Oikameonna se nyt taaskin Vishtonnohin maissin musertaa, hän se päällikön matot järjestää. Hänen poikansa, metsän hento lapsukainen, nyt uljas, kaunis nuorukainen se on, joka Vishtonnohin rinnalla taistelussa seisoo.
Päivän Sana
Muut Etsivät