Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 15. heinäkuuta 2025
Jos tahdot kuulla kertomukseni loppuun asti, niin yövy tähän taloon; ellet, niin lähde yön selkään ja jatka matkaasi. Perimmäisenä, uunin ja sivuseinän välisessä nurkassa istuu muuan vanha, köykkyselkäinen ukko, virsua kutoen. Kuka hän on? Mikä hän on? Mistä hän on? Turhia kysymyksiä. Sitä ei tiennyt kukaan.
No, nyt minä Lyyli. Oletko sinä jo tiennyt siitä? Aina. Tavallaan. Lyyli. Olet ehkä lukenut kertomukseni Päivälehdessä kolme viikkoa sitten? Mitä sinä siitä pidit? Aina. Josko olen lukenut? Sinun kirjoituksesi ovat siis painetutkin? Lyyli. Onhan ne. Aina. No, katsos vaan! Minä onnittelen! Lyyli. Kiitos! Se oli vaan tuommoinen pikkunen pätkä, stemninkikuvaus vaan.
Ensiksi sen vuoksi, että katkera kokemus on opettanut minulle, että elämäntaakkamme ja kirouksemme on pantu ikiajoiksi ihmisen hartioille ja että se hetken ajaksi poisheitettynä palaa uudessa ja hirveämmässä muodossa ja ruhjovammalla voimalla; ja toiseksi sen vuoksi, että kuten kertomukseni kaikesta huolimatta liiankin selvästi osottaa minun keksintöni olivat epätäydelliset.
Kauppaneuvos itse ja hänen rouvansa olivat kovimmin liikutettuja. Kun vihdoin kertomukseni loppui, vallitsi huoneessa vieläkin syvä ja pitkällinen hiljaisuus, jonka Charly viimein keskeytti, pyytäen minua kertomaan, mistä olin, kodostani ja kuinka sieltä olin tänne tullut, eli lyhyesti sanoen koko elämäkertani.
Minä en kuitenkaan luota miehen rakkauden syvyyteen naista kohtaan, jos hän ei osoita jossakin määrin hellyyttä hänen vanhempiansa kohtaan. Suokaa anteeksi tämä pitkä poikkeus aineesta, rakas lukija se ei ole kokonaan poikkeus, sillä kertomukseni vaatii että teidän tulee selvään käsittää, mimmoinen tyttö Cecilia Travers toden perään on. "Mihin on Kenelm joutunut?" kysyi Lady Glenalvon.
"Eikä minulla ole sanaakaan lisätä, Agnes", lausuin minä, kun olin päättänyt kertomukseni. "Nyt luotan sinuun". "Mutta minuun sinä et saa luottaa, Trotwood", vastasi Agnes, iloisesti hymyillen. "Sinun täytyy luottaa toiseen". "Doraanko?" sanoin minä. "Tietysti".
Noh, nyt olen minä jutellut kertomukseni, sanoi Berndt. Sen olen minä koulussa lukenut paljoa paremmin, kuin minä olen sen kertonut, te saatte uskoa; vaan saksankielellä ja sitä ette te osaa tytöt.
Valuin polvilleni lattialle hänen eteensä ja kerroin hänelle kaikki, kerroin koko rikokseni peittelemättä mitään. Muutamissa paikoin Loviisa kysyi saadakseen tarkemman tiedon, muutamissa paikoin huomasin hänen silmäinsä kyyneltyvän. Kuinka kauan kertomukseni lienee kestänyt, en tiedä. Mutta aamu valkeni kun se oli lopussa. »Mitä tulee minun nyt tehdä?» Loviisa ei vastannut.
Sydämeni syvyydestä huoaten, vastasin minä murretulla äänellä: "Jospa sinulla olisikin aikaa kuullella minun ihmeellisiä kohtaloitani, ehtisi kuitenkin päivä sekä valjeta että uudelleen kadota ennen kun minä olisin kertomukseni lopettanut; mutta jos saan seurata sinua kotio, kerron sinulle jakson tapauksia, jotka ovat sinusta uskomattomia ja joiden vertaa sinä turhaan etsit mistään historiasta."
Vielä on minulla muutama sana sanottavana tuon illan tapahtumista, joihin taaskin liitän kertomukseni juoksun.
Päivän Sana
Muut Etsivät