Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 10. heinäkuuta 2025
Kun oli asetuttu asumaan pirttiin tahi saunaan, oli uudisasukkaan ensimmäisenä huolena ruoan hankkiminen siksi päiväksi, sillä on itsestään selvää, ettei perhe ollut voinut kelkassa eikä selässään tuoda mukanaan suurtakaan muonavarastoa.
Mutta kuitenkin tuossa tulvivan joukon läpikulussa oli eräs kohtaus, joka ei ole haihtunut mielestäni. Oltiin jo likempänä joulua ja vankka rekikeli oli. Sattui olemaan taasenkin lumipyry. Vaivaloisesti ja hitaasti vetää ponnisteli laiha ja kalpea nainen, horjuen, perässään rekikelkkaa; kelkassa näytti olevan jotakin ryysyjen peitossa, kerätyitä ruokavarojako vai mitä?
Ilman muita tapahtumia päättyi jumalanpalvelus sievästi ja me lähdimme ulos kirkosta. Minä sain taaskin istua kelkkaan ja ajaa niin kotia kohti. Mutta ennen kuin sinne ehdimme, tapasi minun kauhea vilu. Minä aloin huutaa kelkassa ja pyysin, että saisin juosta; vaan kun äitini nosti minun maantielle seisomaan, niin enpä voinutkaan seisoa oikealla tavalla, jalkani olivat melkein turtana.
Elsan taluttamana kulki Ville ja Kristiina, Mari talutti Teutoria ja loppuja veti Liisa kelkassa. »Eiköstään voi missään muualla olla oikeaa joulua kuin täällä?» sanoi Liisa tovereilleen, aivan kuin joku muu joskus olisi hänelle väittänyt toisin. Elsa ja Mari vakuuttivat, että ei voi olla.
Mikä etu-oikeus on ruotsalaisilla lapsilla suomalaisessa kaupungissa anastaa kaikkein paras mäki Pokkisen törmältä ja osottaa meille Suomalaisille matalampi ja huonompi? Minä kun olen Suomalainen, niin en kärsi, että meille annetaan huonompi mäki ja tänään kun on laskiainen, istun ennen kotona ja mietiskelen, kuin että laskisin tuosta pilkatusta mäestä ja istuisin kelkassa Ruotsalaisten nauruna.
Omaa vakavuuttaan ajatellen hän pyöräytti asian: »Vaikka eipä ne kaikki malttaisi niin tarkkaan leskensänkyään maata... Sekin Mulon Massisen leski oli jo toisen kelkassa, ennen kuin vielä oli ehtinyt ottaa selvää Massisen kaikista lapsistakaan, montako niitä jäi.»
Hän oli ihastuksissaan yli äyräittensä, kun hän kotia mennessä kelkassa istuessaan ajatteli kaikkea muuta ja sitä varsinkin, että saa laskea Topin mäestä taas huomenna ja ylihuomenna ja vielä sittenkin, milloin vain haluaa. Se oli jotakin, mitä kannatti kertoa kotona! Ei rahaa tarvittu, Maija oli niin laittanut. Maija hänestä ei ollut enää oikea Maija, vaan hyvin erinomainen: stiiknafuulia.
»Katsokaa, lapset, kuinka kaunista!» Lapset kelkassa samoin kuin talutettavatkin katselivat viitattuun suuntaan, vaan eivät puhuneet mitään ja hetken katseltuaan vilkuilivat muualle. Heistä oli kaikki niin kummaa, että joulukuusi ei ollut kummempi kuin kuutamossa kimalteleva vesitorvi jossakin rakennuksen nurkassa tai joku ohijuokseva koira.
En lyö enää Pollea! huudahti Heikki innoissaan, mutta silloin nyhtäisi haltia kelkan jukkoa ja antoi jalallaan vauhtia takakaplaihin, niin että keikka lähti vinhaa vauhtia kiitämään ja kiiti kuin myötämäkeen. Mutta kun Heikki siitä vauhdista tointui, niin oli keikka siinä, missä oli ollut silloin, kun haltia sitä ensin vetämään lähti, ja Heikki istui kelkassa, kaikki muut lapset ympärillään.
Ne olivat järvikyläläisiä, jotka olivat Peura-Joopilta saaneet kuulla saarnamiehen tulosta ja kiireesti poroillaan lähteneet Nuottaniemeen rakasta kristittyä kuulemaan. Jokaisen poron kelkassa oli pari henkeä, mies ja vaimo. Nuorempaa väkeä ei vielä näkynyt, mutta kyliltäkin oli jo jokunen hevonen saapunut, reki kukkuroillaan sanankuulijoita.
Päivän Sana
Muut Etsivät