Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 31. lokakuuta 2025
Suomalaisten katkeruus kasvoi päivä päivältä, sotamiehet karkasivat joukottain, ja kulkupuheet, että Suomi oli jätetty tuhottavaksi, nostivat kaikkialla vihaa ja kauhua. Armeijan lähestyessä pakeni väestö ikäänkuin vihollisen edestä, ja venäläiset etenivät ruotsalaisten kintereillä.
Että nämä ja sadat muut samantapaiset jutut herättivät mitä suurinta kauhua ja närkästystä asianomaisissa piireissä, sitä ei tarvinne huomauttaa.
Mielestäni olin, en yhden, vaan satojen tuhansien sellaisten tykistö-hevosten surutunto, sillä uneksiessani olin nopeasti laskenut niiden hevosten luvun, jotka sodassa nääntyvät... Ihmiset *tietävät* ainakin, miksi heidän henkensä pannaan vaaralle alttiiksi, he ymmärtävät ainakin syyn ja tarkoituksen. Mutta me, hevois-raukat, emme tiedä mitään, kaikki ympärillämme on vaan pimeyttä ja kauhua.
Tänne hän kokosi sotajoukkojansa, niinkuin myrsky, joka kerää turmiovarojansa ukkospilvien poveen, ja saatti yhtäkkiä hyökätä esiin semmoiseen aikaan ja semmoisesta paikasta, kuin vähimmin odotettiin, häviötä ja kauhua kyliin levittämään. Tuon tuostakin saatiin noista uhkaavista hävityksistä ilmoituksia, jotka täyttivät uutis-asukkaitten mielen kammolla ja pelolla.
Hän teki ainoastaan liikkeen, joka ilmaisi hänen suuttumustaan siitä, että hänen toiveensa olivat rauenneet. "Sitten saan minä kuolla nälkään!" Norine toivoi ainoastaan, että hän lähtisi, että hän ei enään läsnäolollaan kiusaisi häntä, sillä hänen verta vuotava sydän parkansa oli täynnä omantunnon vaivoja, sääliä ja kauhua.
Pari askelta astuttuani kilahti joku jaloissa, se oli putelin pohja. Se johdatti minun mieleeni Joosepin; minä aattelin, mihinkähän tämä oli mennyt, vieläpä pelkäsin että hän juovuspäissään voisi tehdä jotakin pahaa vieraalle, jota vast'ikään olin saattanut. Samassa sattuivat silmäni erääsen mustaan esineesen mikä näkyi rotkosta. Minä astuin kallion reunalle, ja kas kauhua!
Ja joka ei hywäkseen käytä tuota jälkimäistä lahjaa, hänellä ei ole lankeemistakaan, sillä hänen elämänsä onkin waan pelkkää yhtäläistä lankeemista ja siinä olemista ja kun aika hänen jättää ja hän ajan, ei hän löydä menneessä elämässänsä muuta kuin kauhua, kostoa, ja hän on hukassa. Paljon olimme mekin ajalta saaneet, paljon oli elämä meitä opettanut.
Eteenpäin rytisevää, epätasaista tietä pitkin hurjaa kyytiä, kilvan kuoleman kanssa kumpi voitti? Paksut pilvet riippuivat vielä alhaalla kuni uhkaava rajuilma tunturien yli, ja ainoastaan heikko sarastus idässä ilmoitti että päivä aukaisi silmänsä yön kauhua katsellakseen.
Oi, yksin Ma olen. Kuiviin juoksee vereni. Se ihminenkö oli? Keihään työnsi Se rintaan voimin luonnottomin, läpi Mun rautapaitan', jonka kaappu peittää. Ei; kuolevainen oli se! Kaikk' kuolee, Iankaikkisuutt' ei ole, ei! Tuo ylhäinen, tuo jylhä yhden ääni? Voi kauhua, voi tuskaa hirveää! Mä vertän' enkö tyrehtää voi millään? Oi, täss' on yrttej', jotka veren sulkee. Kovemmin juoksee! Mitä näen?
Samassa nukkui hän, pää nojallansa taapäin tuolinselkää vasten. Viiden minuutin perästä avasi hän jälleen silmänsä, katsoi kaikkia, jotka seisoivat hänen ympärillään, taputteli hiljaa Niinaa poskelle ja sanoi: "Nyt menen levolle. Huomenna voin kyllä taas hyvin." Mutta Niinan kasvoista näkyi vieläkin semmoista säikähdyksen kauhua, että Rolf tuli levottomaksi hänen tähtensä.
Päivän Sana
Muut Etsivät