Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 2. kesäkuuta 2025
Se rikos ei näkynyt häntä rasittavan; hän eli niinkuin ennenkin leipurin luona. Hän nauroi, hän puhui, mutta helvettiä kantoi hän sydämessään. Miten kostaa? Se kysymys oli aina Katrin mielessä. Miten saada kreivi siihen vaivaan, johon hän itse oli joutunut? Katri tapasi auttajan jonkun aikaa sen jälkeen, kun Johannes oli kadonnut, kun kosto oli jo hänen sydämessään vallan saanut.
Sitä ei ollut Juho koskaan uskaltanut toivoa, ei ajatellakaan, niin nähtävää kuin se toisillekin oli, että Juho Katria rakasti. Mutta eilen illalla Katrin isä, käydessään Katrin luona, otti asian puheeksi heidän kolmin istuessaan tuvassa.
Täten kokoontui koht'sillään seudun siivo, kunnon työkansa Katrin puotiin ruokavaroja ostamaan. Mutta Katri ei ainoastaan varustanut työkansaa entistä paremmalla ja halvemmalla maidolla, voilla ja juustolla, hän kohosi vähitellen myös jonkinlaiseksi seudun suojelushaltijattareksi, jonka puoleen hädän pakottaessa käännyttiin anomaan apua ja neuvoa.
Tähän rukoukseen oli Katrin viekoittanut ylenmääräinen ilo siitä, kun hän näki rakastajansa, jonka oli luullut tapaavansa kuolleena ruumiina, tässä elävänä edessään.
"Tahtoisinpa Katrin kanssa lyödä vetoa, että Musta mies josta minulla pitäisi olla jotain tietoa, koska hän tekee työtä tulessa niinkuin minäkin että, sanon, piru viimein saapi tuon ruututakin se on ihan varma." "Mutta Katrilla", vastasi hanskuri, "onkin apulainen, josta sinä vähän tiedät.
Katrin pyrinnöt menivät silloin taas päiväkausiksi turhaan, ja monasti tahtoi hänenkin rohkeutensa semmoisissa tilapäissä jo lannistua.
Ja Juho, jolle yksikin kyynel Katrin silmissä, silloin kun tämä oli risainen karjapiika, tuotti tuskaa ja hätää, oli nyt kuin olisi onni häntä kohdannut. Uh tätä maailmaa! Ei ole mitään totta eikä mitään kaunista, ei rakkautta ei jaloutta kuin kirjoissa. Sinä olet voittanut, Alfred Levon! Minä sen sinulle myönnän, kun tavataan.
Samassa kuitenkin emme voi olla myöntämättä, että sillä välin jo puna alkoi palata Katrin poskiin, ja että hänen hengenvetonsa tämän minuutin tai pari kestävän uuden hervottomuuden ajalla kävi syvästi ja säännöllisesti.
Tyttö häntä turhaan kutsuu, Turhaan pistäyy hän piilohon: Jalli lepää, läähättäävi, Kuulematta Katrin huutoa, Tuijottelee taivahalle, Taivahalle tassut torkottaa Takasinpa tyttö juoksee Vihan jupinalla Jallin luo, Peikon sieppaa sylihinsä, Kerran niskanaavast nytkäsee; Tuosta toinen tiuskaseevi, Vallan riivatusti rähisee.
Sepän rajatonta huimaa iloa tästä niin arvaamattomasta vieraasta vähensi vaan kummastus, joka teki ettei hän voinut uskoa silmiänsä, sekä pelästys Katrin umpeensulkeuneista silmistä, puoli-avonaisista vaalenneista huulista, posken kalmankelmeydestä sekä, niinkuin näytti, kokonaan lakanneesta hengenvedosta.
Päivän Sana
Muut Etsivät