Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 27. lokakuuta 2025
Hän kohotti kuin pahantekijä olkapäänsä molemmin puolin päätänsä ja koetti nopeasti paeta suojelevien pensaitten välille... Huh, noita hirveitä sinisiä lasia, miten ne kimelsivät hänen jälkeensä! Minä en enää ollenkaan tahtonut katsella herra Claudiusta ja käänsin pois kasvoni; käteni tarttuivat lähimpään pensaasen, repivät sen lehtiä ja levittivät ne hiekalle.
Ja katseitteni kahden puolen oli kuin seinät välinpitämättömyyden; niin hymy pyhä vei ne verkkoon vanhaan. Nyt vasempahan väkivalloin käänsi minulta kasvoni nuo taivas-immet, ja kuulin heidän virkkavan: »Jo riittää!» Ja jouduin siihen silmäteräin tilaan kuin juuri niihin paistanut ois Päivä, niin etten tuokioon ma nähnyt mitään.
Minä nousin ylös useita kertoja ja katsoin ulos, mutta en voinut nähdä muuta, kuin akkunan ruuduista heijastuvan, himmeän kynttilän, jonka olin jättänyt palamaan, ja omat, laihat kasvoni, jotka tuijottivat minua vastaan mustasta tyhjyydestä. Viimein kävi levottomuuteni niin suureksi, että puin kiireisesti päälleni ja menin alikerrokseen.
Minä nousen seisomaan ja käännän kasvoni sinnepäin, missä he ovat. Siten löydät hänet." "Kiitän sinua, herra, ja rauha olkoon kanssasi." "Olkoon sinulle Vapahtaja armollinen." "Amen." Vinitius jätti cuniculumin ja läksi amfiteatteriin. Hänen paikkansa oli Petroniuksen vieressä, keskellä muita augustianeja. "Oliko?" kysyi Petronius. "Ei ollut. Hän jäi vankilaan."
Mieleni oli kirkas, kasvoni olivat iloiset, kuin sinunkin; niin yhtäläisiä olimme myös sielunkin puolesta, että isämme usein oli vaikea erottaa meitä toisistamme. Vieläpä rakkautemmekin esine oli sama; emmekä sitä toisiltamme salanneet, vaan teimme sen sovinnon, että jos hän toisen valitsisi, toinen tytyväisesti luopuisi hänestä." "Jos hän olisi sinut valinnut, olisimme nyt molemmat onnelliset."
Jos kasvoni koskaan lienevät kuvastaneet, mitä luonnollisesti tunsin tätä lempeätä, nuorta, rakastettavaa tyttöä kohtaan, joka oli suorittanut sellaisen enkelin tehtävän elämässäni, kuvastivat ne sillä hetkellä varmaan ylevää ihailuani ja kunnioitustani. Tämä kasvojenilme tai sanat tai molemmat yhdessä vaikuttivat, että hän loi silmänsä alas lumoavasti punehtuen.
Mutta sitten juolahti minun mieleeni, että jos tuo kaupunki ehkä olikin olemassa ja jos minä yön pimeydestä huolimatta ehkä löytäisinkin sinne, ei ollut sanottu, että he aukaisisivat porttejaan ja päästäisivät sisälle minua. Sillä minä olin outo ja muukalainen, minun käteni ja kasvoni olivat likaiset ja minun pukuni pölyttynyt. Mitä sitten tehdä? Täytyisikö minun palata takaisin entisiä askeliani?
Antti tuli luokseni ja koetti katsoa minua silmiin. Mitä tuo merkitsee? hän kysyi ja hymyili. Minua hävetti. Viskasin sanomalehden pois käsistäni ja lankesin hänen kaulaansa. Ei mitään, Antti. Ei se mitään merkitse. Pelkäsin jo, että rupeisit luulevaiseksi. Hyi sinua! Milloinka olen ennen ollut luulevainen? Ja minä painoin kasvoni hänen rintaansa kiinni, ettei hän näkisi, kuinka punastuin.
Silloin minä aloitin jotakin käytöllistä selitystä, jota Dora kuunteli hartaasti kenties viiden minutin ajan, jolloin hän alkoi kauheasti väsyä ja tahtoi helpoittaa asiaa hiuksiani kähertämällä taikka sillä tapaa, että hän koetti, miltä kasvoni näyttivät, kun paidan-kaulukseni taitettiin alas.
»Pidä huolta ikkunastasi», vastasi Alan: ja kääntyessäni paikalleni näin hänen lävistävän miekallaan perämiehen. Olikin jo aika huolehtia tehtävästäni, sillä tuskin olin kääntänyt kasvoni takaisin ikkunaan päin, kun viisi miestä muurin-murtajan sijasta vara-raakapuu käsissään, juoksi ohitseni ja asettui asentoon murtaakseen oven.
Päivän Sana
Muut Etsivät