Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 24. kesäkuuta 2025
Sitten isä otti kanteleen ja alkoi soittaa, hän isän polvea vasten nojausi ja lauloi: Lapsi olen laulavainen, Pieni vielä voimatoin. Huvitusta hakevainen. Huikennellen huoletoin. Aina löydän avoimena,
Etkö luule? Lyö vaan! lyö vaan! Jos sinä luulet saavasi sen Naimin, niin erehdyt, sillä se on jo toisen, sanoi Risto kostaakseen ja kääntyi sitten seinään päin vetäen peitteen korvilleen. Antero valvoi vielä kauan, käyskeli edestakaisin tuvan lattialla, istahti milloin sinne, milloin tänne, tempasi kanteleen seinältä, näppäili sitä, asetti sen taas takaisin naulaan, hyräili, huoahteli.
Lemminkäisen molemmat käynnit Saaressa nähtävästi vaan toisintoja samasta runosta. Kullervon uhkatyöt, joissa hän kaikki pilaa, tulevat esiin kahdessa paikassa, ensin Untamon palveluksessa, sitten isän kodissa. Tarpeettomasti on Wäinämöisen kanteleen soitto ja sen vaikutus kerrottu kahdessa runossa, jotka helposti olisi voinut sulattaa yhteen yhdeksi.
Ja minusta tuntuu, kuin en koskaan ennen olisi kuullut tuota laulua, vaikka se on minulle sadat kerrat tätä ennen esitetty. Se oli siellä kuin kylässä, mutta täällä se on kotonaan, syntymäsijoillaan, tuolla järven rannalla, metsän takana, salon siimeksessä. Oli kuin olisi punoutunut hienoja lankoja sisässäni, joita sujutteli, soinnutteli ja kiinnitti kuin kanteleen kieliä joku tuntematon käsi.
Ei sittemmin oo kuitenkaan Tuo kannel soinut milloinkaan. Kun kuuluu ääni kanteleen, Niin yhtyy Suomen kansa, Mi sortuneena hajalleen On surrut onneansa. Ei sittemmin oo kuitenkaan Tuo kannel soinut milloinkaan. Tuo soiton ääni tenhoinen On ääni Jumalitten: Se kutsuu veljet veljien Sylihin surevitten. Ei sittemmin oo kuitenkaan Tuo kannel soinut milloinkaan.
Tyynenä pyhä-aamuna kuuluu Yli-Tuomosta kanteleen soitto, kuuluu Tapanin ehjä ja voimakas ääni... Nauraen unissaan kuiskasi Josu: "
Panu otti uuniluudan sopelta ja pyyhkäisi sillä kahden puolen kynnystä. Se oli kaikille selvä merkki siitä, että vieras, joka oli mennyt ulos, ei toista kertaa isännän luvalla saisi astua samaa tietä takaisin. Samalla tavalla pyyhki hän penkin ja pöydänpään. Sitten otti hän kanteleen, jolla Reita oli virttä soittanut, ja heitti sen hiiltyvään uuniin.
Mikä sinun on, lapsi? kysyi Luckard, sinä näytät niin huonolle ja olet myös tullut niin aikaisin kotia. Sinä et ole tanssinut! Tanssinutko! tyttö nauraa hohotti niin kovasti ja kimakasti, kuin olisi vasaralla kanteleen kieliä lyönyt, jotta olisivat päästäneet kimisevän, valittavan äänen. Minäkö olisin tanssinut! Jotakin on sinulle tapahtunut, lapsi!
Mutta nyt soinnahti tuo ääni niin kummallisen heikolta ja särkyneeltä... Niinkuin kanteleen kieli, joka katkeaa, niinkuin sävel, joka hukkuu nyyhkytykseen... Ei! Eihän täällä ollut ketään. Yön ääniä ne olivat, jotka täten pilkkasivat häntä, taikka nousivat ne sitten hänen oman paatisen povensa syvyydestä... Noinko tulisi hän niitä täst'edes aina kuulemaan?
Ilma tuntui aivan, kuin väräjävän kanteleen soitosta. Aina täydellisempinä ja voimmakkaimpina kuuluivat säveleet. Metsä-torven hitaasti haihtuvat äänet sekaantuivat siihen sitten ja Samalla katkaistiin tämä ihmeellinen musiikki todellisuuden raa'oilla äänillä. Nyt kuultiin nopeain askelten lähestyvän ovea ja kova ja kiireinen kolkutus ovelta.
Päivän Sana
Muut Etsivät