United States or Sri Lanka ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ukko puhui vanhan kansanmiehen kaunopuheliasta, mutta samalla vakuuttavaa kieltä, huomauttaen vielä, miten Jumalan viha etsiskelee nyt syntistä kansaa, kun olemme niin kauas hänen tieltänsä eronneet, ja kehoitti yksimielisesti hylkäämään kerrassaan koko viinan villitsevän nauttimisenkin, eikä ainoastaan tätä kavalaa esitystä, joka ei ollut hänen mielestään muuta kuin perkeleen paula...
Ja koska se on niin taitava valitsemaan, että se pitää lakkiani parempana kuin sydäntäni, niin koetan ma harjoitella tuota mielistelevää pään nyökytystä ja osotella viekkautta niin paljon kuin mahdollista, se on: tahdon osotella jonkun kansanmiehen tenhotemppuja ja oikein tuhlaamalla niitä jaella kaikille halullisille. Siis pyydän, ottakaa minut konsuliksi.
Satavuotinen ruotsalainen sivistys?» »Ruotsalaisella kirjallisuudella ei ole täällä mitään tulevaisuutta, yhtä vähän kuin sillä on ollut menneisyyttäkään!» »Menneisyyttäkään?» Mutta sitten se vasta tuleen nousi, kun Snellman alkoi ruoskia yliopistoa. »Yliopisto ei ole muuta kuin virkamiesleipomo, elämän leipää ei siellä ole koskaan kansallemme leivottu.» »Se ei ole totta!» Mutta ei hän saanut sananvuoroa. »Kuka teistä, herrat professorit, on kirjoittanut lausettakaan Suomen kansan opetukseksi, kuka riviäkään kansanmiehen omalla kielellä, missä lehdessä näemme sanankaan suomea teidän kädestänne, ellemme ota lukuun fennisismejä omassa kielessänne?» Tämä oli sedälle liian karvas pilleri.
Juhani Ahon ensimmäiset kertomukset olivat Sipolan Aapon kosioretki ja Siihen aikaan, kun isä lampun osti, joista varsinkin jälkimäinen hauskuudellaan viehätti lukijakuntaa. Näiden jälkeen nostivat huomiota Muuan markkinamies, kansanmiehen surullinen elämäkerta, ja leikillisyydessään verraton kuvaus Rautatie, niinkuin myös Papin tytär, jossa esitellään nuoren tytön henkistä riutumista ahtaissa kotioloissa. Viimeksi-mainitussa teoksessa Aho jo täydellisesti astuu uuden realismin polkuja; sama suunta ilmaantuu vielä muutamissa pienissä kertomuksissa (Hellmannin herra y. m.) ja yltyy korkeimmilleen novelleissa Helsinkiin ja Yksin. Mutta jälkimäisessä, jonka hän kirjoitti käytyänsä Pariisissa ja siellä lähemmin tutustuttuansa ranskalaiseen kirjallisuuteen, esiintyy samalla ensi kerran se sorea, taiteellinen kertomistapa, joka siitä asti on jäänyt Ahon teosten tunnusmerkiksi. Tästälähin myös romantinen tunteiden kuvailu saa yhä laajemman alan Ahon kirjailijatoimessa. Suurta suosiota ovat hänen teoksistaan saavuttaneet nuo lyhyet, Lastuja nimiset luonnon- ja ihmiselämän-kuvaukset, joita on tullut neljä sarjaa (1891 1899). Erittäin kauniita ovat ne, joihin isänmaalliset tunteet antavat aihetta, niinkuin "Uudisasukas", "Kosteikko, kukkula, saari", "Katajainen kansallisuutemme" y. m. Toisissa tekijä, milloin vakavasti, milloin leikillisesti tai ivallisesti, piirtelee kuvia henkilöistä tai kohtauksia elämästä ("